maanantai 8. helmikuuta 2010

Mikä talvessa ihaninta

Mikä on talvessa ihaninta? Tällaisen haasteen löysin Nurkkalinnun blogista ja yritän vastata siihen.
Talvi ei ole koskaan kuulunut suosikkivuodenaikoihini. Mutta periaatteitteni mukaan: sellaista mitä ei voi välttää, pitää vain hyväksyä ja olla kuin ei olisikaan. Mutta ainakin täällä maalla näkee myös talvella luonnon kauneuden.
Ja joskus, kuten tänä vuonna, voi kauneus yltää aivan satumaisiin mittoihin.

Ja nämä valtavat pehmeät puhtaanvalkoiset lumimäärät, joita täällä on tänäkin vuonna jo yli puoli metriä.
Mikä sinulle on talvessa ihaninta?

12 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Minä en tiedä mitään yhtä ihanaa ja lumenkaunista kuin talvi! Viime viikolla minulta pyydettiin yhden puutarhurin luentosarjaan teksti puutarhan lumosta. Silloin kirjoitin, että puutarhan lumo syntyy, kun lumi tekee siitä taikaa. Tein tarinan Snow Garden, jonka myös postasin.

Nimeni taidan virallistaa Leena Lumi. Meillä se tarkoittaa lunta, mikä on meren jälkeen kauneinta mitä tiedän (tyttäreni on Meri), mutta ulkomailla se on helppo ja kansainvälinen nimi.

Lumen taju on tai sitä ei ole.

Paivi kirjoitti...

Valtavan kauniita kuvia! Meillä ei ole ollut aivan noin kaunista, mutta tarpeeksi lumista kuitenkin!

Jael kirjoitti...

En ole koskaan pitänyt erityisemmin talvesta,paitsi jos se liittyy luistelemiseen,ja en erityisesti kaipaa talviseen Suomeen,mutta kyllä se on kuvien perusteella tänä vuonna ollut erityisen kaunis.

Nurkkalintu kirjoitti...

Todellakin näissä kuvissa on talven ihanuutta!
Kiitos :-)

Kirlah kirjoitti...

Leena Lumi: olemme kai siinä onnellisessa asemassa, että saamme kokea vielä tuota lumen puhtautta ja pehmeyttä, joten siitä voi todella nauttiakin.

Olen ihmeissäni lueskellut tänä talvena eteläisen Suomen kaupungeissa asuvien blogeista, että he ovat nyt aivan ihastuksissaan tästä lumesta. Lumen ihanuus ei siis enää olekaan itsestäänselvyys suomalaisillekaan. Täällä kaakkoisessa kolkassa on aina paljon lunta, ja sitä on niin paljon, että lämpiminä talvinakaan ei yleensä maa mene ihan mustaksi.

vilukissi kirjoitti...

Kauneinta talvessa on lumivaipassa olevat puut ja lumipyry, iso lumipyry! Ihana runo tuolla ed.postauksessasi!!

Kirlah kirjoitti...

Kato nyt tätäkin ja Yaelian:
Minua kiinnostaisi tietää, onko todella niin, että pöllyävää lunta ei juuri tunneta siellä päin?

Kerrankin kun oli saksalaisia vieraita, veimme heidät Olavinlinnaan ja sattui aivan mahdoton lumimyrsky, lunta tuli ylhäältä ja alhaalta ja se pöllysi niin, että ei nähnyt juuri mitään. Saksalaiset ihmettelivät, että eivät he tunne tuollaista puuterilunta, että lumi voi noin pöllytäkin, Se kun heillä päin sataa märkänä.

Kirlah kirjoitti...

Nurkkalintu: talvikuviin ei aina se ihanuus todellakaan tule. Itse asiassa en ole edes luonnossa sitä huomannut, ennen kuin nyt vanhempana.

Kirlah kirjoitti...

vilukissi: minäkin tykkään lumipyrystä. Mitä enemmän pyryttää ja pölisee, sitä parempi. Vaatii tietysti sellaisen pukeutumisen, että ei tule kylmä, mutta senhän suomalaiset osaavat...:)

Allu kirjoitti...

En muista noin kaunista talvea nähneeni varmaan koskaan, aivan ihania nuo valokuvasi.

Kirlah kirjoitti...

Allu: jos kuvat ovat kauniita, voin vkuuttaa, että luonto oli ja on osittain vieläkin sata kertaa kauniimpi todellisuudessa.

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Tosi kaunista.