perjantai 12. helmikuuta 2010

Miten kevyt vaimosi on?


Tässä eräänä päivänä meteorologi lausahti, että lämpötila on 15 ja 20 asteen vaiheilla. Riemastuin jo että ihanaa, talvi on siis takana. Mutta sitten hänen piti vielä erikseen mainita, että siis pakkasen puolella! Todellakin, miksi sanotaan, että lämpötila, eikö se voisi olla kylmätila? Minusta ainakin tuntuu kovin kylmältä.

Aina kysytään myös kuinka pitkä matka on, vaikka se olisi vain 100 metriä. Entäs kun kysytään jonkun ikää, vaikkapa vauvan. Ei kukaan kysy, kuinka nuori vauva on, vaan kuinka vanha? -Hän on kaksi kuukautta vanha! Tässä muuten olen ollut huomaavinani, että saksalaiset ovat alkaneet vastailla tuontyylisiin kysymyksiin: Hän on kaksi kuukautta nuori. Entäs miltä tuntuisi kaupassa kysyä vaihteeksi, miten uutta tämä leipä on, eikä miten vanhaa? Naisetkin tykkäisivät, kun kysyttäisiin aina, miten kevyitä he ovat, eikä miten painavia.

Ovatkohan muinaiset ihmiset olleet jotenkin negatiivisia luonnostaan, kun he jo oletusarvoisesti kysyvät kaikista sanapareista määrässä kasvaneen ja sen suuremman adjektiivin mukaan. Kysymysten adjektiiveista vanha, painava jne. on tullut tunnusmerkittömiä, neutraaleja. Kysymys ei sisällä oletusta, että toinen olisi vanha tai painava.

Minua kuitenkin kiinnostaa, onko noistakin tulossa tavallaan tasa-arvokeskustelun tapainen kädenvääntö. Ihmisethän ovat nykyään hiustenhalkojia ja hyvin innokkaita tulkitsemaan tuollaisia asioita omien tarkoitusperiensä mukaan. Vertaisin tätä vaikkapa germaanisten kielten hän-sanan käyttöön. Ainakin ruotsissa ja saksassa oli aiemmin tavallista, että jos ei tiedetty henkilön sukupuolta, hänestä saattoi käyttää miespuolista hän-sanaa neutraalisti, samoin muista henkilöä tarkoittavista sanoista esim. luokan oppilaat, mikäli luokassa oli molempia sukupuolia. Nykyäänhän joutuu hirteen, jos jättää naispuoliset yksinkertaisuuden vuoksi mainitsematta.

Ja mitenkähän paljon tuossa kuvassa on jäätä ja miten paljon kalliota?

11 kommenttia:

kato nyt tätäkin kirjoitti...

Juu, ja Saksassa laitetaan kirjeeseen että Herr, jos ei tiedetä sukupuolta. Minullekin on sellaisia kirjeitä tullut (ei tosin enää viime vuosina).

♥ Hannele kirjoitti...

Det är jättelitet is på bilden...

Kirlah kirjoitti...

Kato nyt tätäkin: olisiko tuokin juuri siksi, että naiset eivät suostu enää "herroiksi".

Hannele: jo, det tycker jag med.

isopeikko kirjoitti...

Kalliota on yksi maapallollinen ;)

♥ Hannele kirjoitti...

(Hur kan något vara jätte-litet :)

Kirlah kirjoitti...

Isopeikko: no huh huh :D

Hannele: Det är ju ett av världens stora mysterier. På samma sätt som något kan vara skitvackert :)
Vad sägs om dvärg-stort?

Leen@ kirjoitti...

Saksalaiset kuitenkin säännöllisesti erehtyvät, kun näkevät mieheni etunimen (Ilkka), pitävät häntä automaattisesti frau:na! Aika mukava on esim hotellissa todeta, että minä olen frau.

Mielenkiintoinen näkökulma, asennetta kieltämättä on. Pitäisikö ryhtyä kysymään säännönmukaisesti "minkä ikäinen" ym. Ilahduttaisi näin vanhempaakin...

Kirlah kirjoitti...

Leen@: Toisin päin erehtyvät puolestaan suomalaiset. Meillä oli pitkään yhteistyötä saksalaisen koulun kanssa, jonka yksi opettaja oli nimeltään Ilka. Suomalaiset tietysti järjestään luulivat mieheksi.

♥ Hannele kirjoitti...

Det har jag inte hört...

Vallaton mummeli kirjoitti...

Italiassa ihmeteltiin, että onko Pirkko naisen nimi. Japanissa -ko on nimenomaan tyttölapsi. Elä nyt sitten näitten kanssa sovussa!

Kirlah kirjoitti...

vallaton mummeli: eikös Tellervo Koivistollakin ollut ongelmia ulkomailla, kun häntä pidettiin miehenä! -o ja -i -päätteiset nimethän ovat monissa kielissä järjestään maskuliineja ja -a-päätteiset naisennimiä.
vrt. meilläkin Paula-Pauli