lauantai 27. helmikuuta 2010

Kalevalaisia mustalaisia


Pitänee kertoa vaihteeksi yksi sattumus, oikein poliisijuttu, joka tuli mieleen huomisesta Kalevalanpäivästä. Paikkakunnalla toimii Kalevalaiset Naiset, joihin itsekin olen kuulunut jo kauan. Kalevalaisten Naisten Liitto järjesti joskus aikoinaan kulttuuripäivät Oulussa, jonne lähdin erään toisen kalevalaisen kanssa. Koska miehen veli asui tuohon aikaan Oulussa, yövyimme hänen perheensä luona. Isäntäväki antoi meille avaimet ja lähti itse mökille, koska olimme päivät kulttuuritapahtumissa.

Kun illan pimetessä tulimme kaverin kanssa kansallispuvuissamme yöpymistalon pihaan, olivat koko kerrostalon lapset leikkimässä pihassa. Kaikki leikki pysähtyi, lapset tuijottivat suu auki. En tarkkaan muistanut oikeaa ovea, joten tihrustin parin oven postiluukusta nimiä. Oikean nimen löydyttyä kaivoin avaimen ja menimme sisään.

Emme ehtineet edes vaihtaa vaatteita, kun ovikello soi. Ilmeni, että pihalla ollut väki oli luullut meitä mustalaisiksi, kun kansallispuvuissamme tiirailimme eri ovia, ja hälytti poliisit. Kaverini kuitenkin huusi oven läpi poliiseille: "Täällä on kalevalaisia naisia!" Poliisit uskoivat ja lähtivät sovinnolla pois.

Kalevalaiset Naiset on muuten suomalainen kulttuurijärjestö, jonka tarkoituksena on ylläpitää suomalaisia perinteitä ja kulttuuria. Sen perusti puumalalainen Elsa Heporauta, joka perusti myös Kalevala Korun.
Elsa Heporauta syntyi Puumalan Sahanlahdessa, jossa hänen isänsä oli entisen sahan hoitajana.

Kuvissa nykyistä Sahanlahtea Puumalassa:
Alla keltainen päärakennus, joka oli hallintorakennus ja toimii nykyisin ravintolana. Yllä punainen työläisten asuintalo, nykyisin museo.
Ihan ylinnä koski ja puiden uittokouru.

5 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Ihana tuo kuva punaisesta talosta. Toihan on hyvä vinkki mustalaiselle, voi sanoa olevansa kalevalainen nainen. :-)

Kirlah kirjoitti...

Allu: hih, totta tosiaan :)

pianistms kirjoitti...

Hei!
Tämä ei varmaankaan ole ihan oikea paikka kysymykselleni, mutta ehkä huomaat sen!
Onko sinulla tiedossa juhliin liittyviä sanontoja, kuten "Joulu on joka vuosi, juhannus vain kerran vuodessa" ?
ps Olen ikionnellinen siitä, että löysin sattumoisin blogisi.
terv. Sinikka

Kirlah kirjoitti...

Sinikka:
nyt ei ole tältä istumalta äkkiä sanottuna kuin muutama mielessä.
esim: jos ei ole heilaa helluntaina, ei sitten koko kesänä tai Joulu juhlista jaloin (ja pikkujoulusta kontaten).

Mutta kiitos vihjeestä, olen äärettömän kiinnostunut keräämään niitä, alankin heti. Ehkä joskus julkaisen tulokset toisessa blogissani, Kirlahin blogissa.

Kiva jos kiinnostaa lukea näitä minun höpinöitäni.

pianistms kirjoitti...

Ihanaa, että vastasit heti. Laita vain näkyviin sitä mukaa kuin keksit!
Muuten, "Aprillia, syö silliä, juo kuravettä päälle". Näin sen osasin lapsena. Sitten kaverin äiti paheksui sitä kuravettä ja oikaisi sen kuumaksi vedeksi. Mutta olisikohan suolavesi sopivan ilkeä vaihtoehto? - Jostain luin, että sanonta tulee Ruotsista, siellä haukutaan tyhmäksi silliksi, tai jotain sentapaista.
Se pikkujoulujatko oli minulle uusi, mutta muistan jonkin mainoksen lukeneeni: Vappujuhlista jaloin.