perjantai 3. kesäkuuta 2011

Voi tätä viisastumisen vauhtia

Kyllä minä olen viisastunut parin päivän aikana rutkasti.
Opin sellaisenkin asian, että kun miehillä on se kaikkien tuntema Lions club, naisilla voi olla oma vastaava järjestö. Mutta se ei olekaan sama kuin Lady lions. Leidit tarkoittaakin vain miesjärjestön jäsenten aviosiippoja, jotka siis eivät välttämättä ole järjestön jäseniä, ovat vain Leijonien puolisoita.

Paikallisen taideyhdistyksen avajaisissa oli samalla myös Kansallispukukolmosten näyttelyn avajaiset. Minulla on ollut eteläpohjalainen kansallispuku jo 30 vuotta ja mielestäni tarkat tiedot siitä, millainen puvun kuuluu ja ennen kaikkea millainen se saa olla. Yhtäkkiä yksi näistä "kolmosista" seisoi samainen puku päällään edessäni, ja hänellä oli puvun kanssa myös huivi hartioilla. Huivia en tämän puvun kanssa muista ennen nähneeni, mutta kuulemma saa pitää. Eipä olisi ennen saanut! Mutta tieto kasvaa, ja onhan minusta itsestään selvää, että kun nainen on ennen mennyt kihloihin, ja mies ostanut hänelle kihlahuivin, niin sitä on myös tietysti pidetty.

Onkohan ihmisille tuttu sanonta "pirin pärin"? Olen aina luullut, että se on yleiskielinen ilmaus kuten muut samankaltaiset sanaparit "vinksin vonksin" tai "nurin kurin". Sehän tarkoittaa suunnilleen samaa kuin "sekaisin" tai "levällään": "Kaikki paperit olivat putoamisen jälkeen pirin pärin lattialla". Vasta kun tyttäreni kertoi jonkun väittäneen, ettei ollut koskaan kuullut sanontaa, aloin kysellä ympäriltäni, ja kas kummaa, kukaan ei tunnekaan sanontaa. Kai se sitten onkin pohjalaista murretta.

Ja kasvi- ja eläinkunnan jäsenet tulevat tutuiksi vauhdilla. Olen alkanut kierrellä metsiä ja soita hullun lailla kamera tanassa, ja kun paljon räpsii, saattaa linssin eteen jotain osuakin. Jokaista näkemäänsä lintua kun tähtää, ja kotona katsoo tietokoneelta, huomaakin, että eihän ne kaikki olekaan punatulkkuja. Tuo kuvassa olevakin on osoittautunut metsävikloksi, jota en ole ikinä ennen nähnyt. Onpa muka melko yleinenkin. Kasvi nimeltä raate on myös ollut ihan vieras. Mutta väittävät sitäkin ihan tavalliseksi. Mikähän harso minun silmien edessä oikein on yli puoli vuosisataa ollut, kun ei ole ennemmin törmätty senkään kanssa. Ei ne kaikki kasvit olekaan voikukkia. Vaikka kyllä minä silti uskallan väittää tuntevani enemmän kasveja kuin moni muu.

5 kommenttia:

kaisa jouppi kirjoitti...

Joo kyllä tavarat menevät pirin pärin pudotessaan jostakin. Sitten niitä kattellaan ympäri lumperoosten.

Hienoa tuo sinun lintubongailu-harrastuksesi.
Minä bongasin vasta kaksi päivää sitten meidän jokavuotisen pihavästäräkkimme.
Olin jo varma, että autotallin ja roskalaatikon välissä AINA kesäisin tepastelevat västikset eivät enää löytäneet Hälävälle, mutta VÄÄRIN!
Kiljuin tervetulot niin kovaa, että lintu äljähti tuijottamaan minua toviksi joku kärpänen nokanvarressaan.

Hyviä bongailuja sinulle, sillä silloin me muutkin viisastumme :)

Annikki kirjoitti...

no ei ne tavarat ikinä mene piriiii no mikä se nyt olikaan - nehän menee sikin sokin mullin mallin ja sitten ne on ihan huiskin haiskin vinksin vonksin hulivili vei nurin niskoin mukkelis makkelis kukkelis kakkelis hurlum hei hei hulinaa ja vaikka mitä - mutta ei koskaan piri päri - pirihän on huumetta ja pärettä nyt käytetään vaikka mihin ellei jo tarvita varapärettä

Kirlah kirjoitti...

Kaisa Jouppi: epäilen, että eivät kaikki tunne tuota ympäri lumperoosia -sanontaakaan. Se jo kuulostaakin vähän niin kuin läntiseltä.
-Juu, kyllä mnä mielelläni bongailen lintuja, epäilen vain, että hitaimmat olen saanut jo kuvatuksi, nopeimpien perässä en varmaan tule koskaan pysymäänkään.
Jos kuhankeittäjän saisin joskus kuvatuksi, se kun on tämän alueen maakuntalintu, olisi onneni täydellinen. Se laulaa jopa meidän oman tontin viereisissä puissa, mutta saadapa se kuvatuksi onkin jo ihan erikoisakrobatiaa.

Annikki: no huh, miten voi olla että tuo pirin pärin on aina jäänyt puuttumaan listastasi :)

Hanneles bokparadis kirjoitti...

kiva kun koko ajan voi oppia uutta :)

Kirlah kirjoitti...

Hannele: sitä nuorena luulee oppineensa maailmasta ja sen menosta jo kaiken. Mutta väärin luulee! Tähän mennessäkään ei kaikesta olevaisesta ole oppinut kuin vasta pienen murusen.