perjantai 17. kesäkuuta 2011

Lisää Ranskan kokemuksia

 Ranska-vaikutelmat jatkuvat:
Toulouselle ja lähiympäristölle on tyypillistä siniseksi maalatut ovat ja ikkunaluukut. 1500-luvulla kaupunki rikastui pastel-nimisen kasvin viljelyllä (saksaksi Waidpflanze), sillä siitä saatiin harvinaista sinistä väriä, väriä, jota ei muuten saatu kasveista.
Toulouselle on tyypillistä myös orvokit. Se oli kasvi, jota viljeltiin myös talvella ja myytiin laajoille alueille. Orvokeilla koristeltuja matkamuistoja myydään nykyään turisteille joka puolella.
Kaupunkia nimitetään myös vaaleanpunaiseksi kaupungiksi - la ville rose - tiiliarkkitehtuurin takia.
Toulousen alueella on elänyt myös kataarit-niminen uskonnollinen ryhmä.

 Partaohraa näkee vähän siellä sun täällä. Tätä kasvaa Suomessakin satamakaupungeissa, lienee tullut laivojen mukana.

 Väittävät, että Ranska on ruokamaa. Etu- ja jälkiruoat olivatkin hyviä. Mutta tämä oli matka, jolla meille sattui aina jotenkin köpelösti ruoan kanssa. Lohipastan lohi ei ollut samalla tavalla kypsennettyä kuin olen kotona tottunut, vaan jotenkin kylmäkuivattua, siivut pastan pinnalla. Söihän sitä, mutta kun en tahdo saattaa syödä Suomessakaan suolalohta enkä kylmäsavulohta, ei oikein ollut makunautinto.
Nautintoja on tietysti monenlaisia. Eräässä pöydässä joku nainen tilasi annoksen, jossa oli isolla lautasella pelkkiä ohuita lihansiivuja, ja salaattia eri lautasellinen. Kun hän oli syönyt lihat ja salaatin, tilasi toisen samanlaisen annoksen.

 Kun ei lohi ollut hyvää, päätimme tilata seuraavalla kerralla muuta kalaa. Mutta kun ei ranskalaisista nimistä saanut mitään tolkkua, eikä asia selvinnyt kysymälläkään, tuli eteen mustekalaa. Se oli hyvin tehty ja laitettu, mutta mitä järkeä on syödä ruokaa, joka tuntuu kuin lasten kumilelua tai jonkun kengänpohjia järsisi. Mustekala ei ole pahaa, mutta ei hyvääkään, se kun ei maistu millekään.

Seuraavan päivän listalta valitsimme lihaa. Mutta emme muistaneet, että gourmet-ihmiset jättävät lihan raa´aksi. Verta tihkuvaa lihaa on aivan mahdoton syödä, jos ei siihen ole tottunut. Ruumis lyö kertakaikkisen lukon jonnekin vatsanporttiin. Samoin kävi ankan kanssa. Kun mainitsin tarjoilijalle, että rouge, hän sanoi, että kuuluu asiaan. No niin tietysti, mutta kun minä valitettavasti joudun omalla suullani niitä syömään. En silti päässyt laihtumaan matkalla. Ei kai, jos joka päivä syö kolmen ruokalajin aterian.

 Tyypillisiä ja kuuluisia ranskalaisia juomiakin oli maistettava. Kuvassa istumme juomassa pastisia, joka on aniksenmakuinen, vähän samanlainen kuin kreikkalainen ouzo. Ensimmäiseksi tuotiin pöytään paahdettuja patonginsiivuja ja mätiä, ja kauhistuimme, että emme me ruokaa tilanneet. Tyttö kuitenkin rauhoitteli, että pikkupurtava kuuluu asiaan. Myöhemmin tuli omistaja sanomaan, että hän laittoi meille oikein meidän kotimaista musiikkia soimaan, Tom Jonesia!
Eräänä päivänä maistoimme myös kir-nimistä juomaa. Se on valkoviinin ja mustaherukkaliköörin sekoitusta.

 Ja joka paikassa on aina jotain, jota ei ihminen ole vielä ehtinyt nähdä. Tässä katutolppia, jotka autoilija voi painaa kädellä maan tasalle, ajaa autolla yli ja tolpat nousevat pian takaisin.

Kaistatkin olivat kaupungeissa suomalaisittain oudosti. Ohuemmilla ja korkeammilla tolpilla on erotettu usein reunakaistat, ja luulimme niitä jalankulkijoille tarkoitetuiksi. Kerrankin vedimme matkalaukkuja kaikessa rauhassa tällaista kastaa pitkin, kunnes takana auto tööttäsi. Hyppäsin laakin saaneena sivuun, ja miehet autossa hurrasivat ja taputtivat käsiään. Kylläpä oli hauskaa turistien kustannuksella.

Maailman vessoista saisi aikaan vaikka romaanin. Kuvassa erään vessan soppakulhon näköinen käsienpesuallas. Parissa paikassa oli vielä vessa, jossa ei ollut pönttöä, vain pelkkä reikä lattiassa.
Sellainen oli mm. Sète´n rautatieasemalla. Laitoin rahan oveen, ja jouduin teräksiseen pieneen koppiin. Ihmettelin, mistä menee ovi vessan puolelle, mutta ei tietysti mistään. Lattialla oli jonkun märät ja likaiset kalsarit mytyssä ja vieressä reikä, jonne tuli tehdä tarpeensa. Ensin kuitenkin hätäpäissäni kokeilin, aukeaako ovi, aukesi pelkällä työntämisellä. Kun olin tehnyt asiani, yritin ulos, mutta nyt automaatti tietysti luulikin, että olin jo mennyt ulos, kun olin jo yhden kerran avannut oven. Meinasi iskeä jo paniikkia, kunnes huomasin punaisen napin. Onneksi ovi aukeni siitä painamalla. Vessat näyttävät olevan maailmalla sellaisia, joihin minä onnistun aina lukitsemaan itseni tavalla tai toisella. Siksi tuo kauhistus jo heti alkajaisiksi.
Ihmiset olivat erittäin ystävällisiä ja avuliaita. Monessa paikassa oikein kädestä pitäen autettiin ja näytettiin suuntaa tai lähdettiin opastamaan, jopa ilman kysymistä. Yksi ajaa päräytti peräämme jopa moottoripyörällä, kun huomasi meidän menevän väärään suuntaan. Mutta kumma kyllä, vielä nykyäänkin puhe käy ranskalaisilta melkein pelkästään ranskaksi. Kaverini oli joskus opiskellut tv:n kieliohjelman perusteella ranskaa, ja siitäkin oli todella suuri apu. Aina jos ymmärtää jonkin sanan sieltä täältä, pääsee jo jonkinlaisille kärryille. Omituisinta, että kaupunkien infopisteissä istui nuoria, jotka eivät puhuneet englantia, mutta vielä oudompaa, etteivät tienneet usein mitään asiaa, jota kysyimme. Onko sellaisella infolla mitään virkaa, jossa ei osata neuvoa turisteja?

Jotkin sanat ulkomailla oppii väkisinkin. En osannut ennestään sanaakaan ranskaa, nyt tiedän, että sortie on ulospääsy, ferme suljettu. Junilla matkatessa oppii myös, että gare on asema, voiture vaunu ja voie raide. Ne on tiedettävä, jos aikoo osata oikeaan junaan.

Vaikka tästä jutusta tulee pitkä, on pakko kertoa vielä yksi episodi konnarin kanssa. Tiesimme, että junalippu on leimattava automaatissa ennen junaan menoa. Kerran työnsimme lippua automaattiin, mutta kone ei inahtanutkaan, ei kumminkaan päin. Juna näkyi jo tulevan, joten meidän oli pakko juosta siihen. Tuli sitten lipuntarkastaja ja alkoi huutaa, että lippua ei ole leimattu. Ei muuten ollut pienintäkään huijauksen mahdollisuutta, sillä lipussa oli päivämäärä, vaunu ja paikkanumerot. Yritimme selittää asiaa, mutta mies vain vaati 10 euron sakkoa. - Tämä tyyppi muuten puhui hyvin englantia. 

Kaveri löi nyrkkiä pöytään ja uhosi, että me emme maksa selvässä asiassa. Konnari sanoi, että jos ette maksa, maksatte sitten 30 euroa, koska teitä on kerran kolme henkeä. Ja mies vielä väitti, että lipussa lukee suurin kirjaimin ranskaksi (!), että lippu on leimattava, ja häneen olisi pitänyt ottaa yhteyttä, jos ei automaatti toiminut. Toisen kaverin kanssa päätimme maksaa kympin, vaikka tunsimme kärsivämme vääryyttä. Pikkuasioissa ei kannata menettää sielunrauhaansa. Mutta kiihkeämpi kaveri kävi vielä junasta poistuessa sanomassa konnarille, että muistaa tämän ikuisesti. Uhkasi vielä laittaa valituksen rautatieyhtiölle.

Kuvassa yksi koulu Séte´issä. Tietysti koulu on kuvattava. Emme arvanneet mennä portista koulun sisäpihalle, joka näytti olevan puistomainen ja vehmas, koulun takana upea puutarha. Oppilaita maleksi portailla ja kaduilla tupakkaa poltellen. Muutenkin Ranskassa näyttiin polttavan tupakkaa enemmän kuin Suomessa.

10 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Kiva lukea näitä kertomuksiasi. Tuohon tupakoimiseen meidänkin huomio kiintyi eli kyllä ne siellä polttaa huomattavasti enemmän kuin Saksassa, jossa taidetaan kuitenkin polttaa enemmän kuin Suomessa. Jännä lukea näitä kokemuksiasi, monet niistä on meille kokeneille Ranskan kävijöille ihan itsestään selviä asioita. Aika ilkeä konnari, jos otti lisämaksua, vaikka varmasti näki, että ette olleet paikallisia. Minä näin ratikassa tarkastajan, joka pyysi jalkapallopeliin menneiltä nuorilta lippua, jota pojat eivät olleet leimanneet. Tarkastaja pyysi nähdä henkilötodistuksen ja näki, että pojat olivat Dortmundista kotoisin eikä heidän tarvinnut maksaa sakkoa. Se oli mielestäni kiva ele tarkastajalta.
Se Ranskan ruoka on varmaan tosiaan outoa suomalaiselle, joka on tottunut syömään lihansa läpipaistettuna. Entinen ranskalainen opettajani valittelikin, että Saksassa(kin) pitää tilata pihvi "vache vivante" eli "elävä lehmä", ettei se ole liikaa paistettu.

Yaelian kirjoitti...

Mielenkiintoista lukea matkastasi.Olen ollut Ranskassa vain kerran,ja silloinkin 7-vuotiaana,joten muistoni ovat hieman hatarat. Ranskakin on hieman ruosteista nykyään...

Kirlah kirjoitti...

Allu: ei se mitään, jos olisimme tieten tahtoen olleet maksamatta lippua ja yrittäneet jotenkin huijata, silloin sakko olisi ollut ihan paikallaan. Mutta kun tässä selvästi näki, että ei ollut mitään huijauksen mahdollisuutta, vaikka olisimme olleet paikallisiakin.

Onkohan niin, että tuo ruoka oli suuri pettymys juuri sen takia, kun aina niin kauheasti kehutaan ranskalaista keittiötä.
Ruoka, jossa oli vain toiselta puolelta paistettu kananmuna, olisi kelvannut minulle, sillä saksalaisten kanssa olen oppinut syömään puolikypsää kananmunaa. Mutta kavereita ällötti sekin.

Yaelian: Kyllä sinun täytyy mennä verestämään sinne muistoja ;) sinä siis olet joskus lukenut ranskaakin. Silloinhan siellä sujuu varmaan hyvinkin asiat.

isopeikko kirjoitti...

Kuulostaa ihan kulttuurimatkalta :)

Kirlah kirjoitti...

isopeikko: no mitäs se muuta. Onhan agriculturakin kulttuuria :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Kylmäkuivattu lohi! Vesi herahti kielelle pelkästä ajatuksen kuvitelmasta.
Mustekalaa olen syönyt ja minusta se maistui JALOTONNIKALALTA (jos sellaista on olemassa.)
Tuosta teidän lippujutussa tuohduin ihan hirveesti :(
En kyllä olisi maksanut sitä kymppiä. Olisivat vaikka kuskanneet pyöreeseen koppiin vedelle ja leivälle, NIIN KYMPPIÄ EI OLISI HERUNUT!!!
Pah...hmmpfff ja pah!

Muuten matkanne vaikutti ihanalta.
Sushia minun myös teki mieleni heti lähteä maistamaan, kun kuvia katselin. En ole niitä ikinä maistanut. Magnus sanoo, että ei aio ikinä maistaakkaan.

Kirlah kirjoitti...

Kaisa Jouppi: matka olikin mitä mainioin, minähän en muutenkaan ymmärrä mitään ruuan päälle, sehän on vain hengissä pysymisen väline. Onpahan lapsenlapsellekin kertomista, kun on kaikenlaisia erikoisuuksia.
Heh, olisit joutunut pyöreään koppiin ja viettänyt siellä puolet lomastasi! Olisiko kannattanut kympin takia? Sinä olisit kuitenkin hävinnyt.

Sirokko kirjoitti...

Mukava lukea Ranska-kokeuksiasi. Toulousessa olenkin käynyt pariin otteeseen, tuollaisia ihmetolppia en kyllä nähnyt.. heti kuvittelin miten auto sammuu tolpan kohdalle ja kohta nousee yläilmoihin..
Mustekalasta on minullakin kumimaisia muistoja, Italiasta tosin mutta varmaan samasta merestä noukittuja.
Vessoista saisi tosiaan kirjan aikaiseksi, minulla näitä juttuja oli kerättynäkin yhteen aikaan aika monta :)

Kirlah kirjoitti...

Sirokko: Nuo ihmetolpat taitavat olla jostain muualta, muistaakseni Aux-en-Provancesta. Siellä ainakin oli useammassa paikassa.
Sinulla tosiaan taitaisi vessajuttuja riittää yli oman tarpeen siitäkin maasta.

Kirlah kirjoitti...

Vielä pitää korjauksena lisätä:
Tuo pastel-kasvi on suomeksi värimorsinko. Siis niitä erittäin harvoja kasveja, joista saadaan sinistä väriä. Ei ihme, että se rikastui, joka keksi, miten uuttaa kasvista sinistä.

Ja ettei tule väärinymmärryksiä:
Orvokki ei siis ollut värjäyskasvi vaan se oli Euroopassa erittäin rakastettu hyvän tuoksunsa takia, ja monen muunkin ominaisuutensa ansiosta. Orvokkeja viljeltiin ympäri Eurooppaa, mutta jostain syystä juuri Toulouse nousi sen viljelyn ykkösalueeksi.