sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Vielä kissaa jälellä

Televisiosta tuli muutama päivä sitten ohjelma Lauri Tähkästä. Tästä oli puhetta kaverin kanssa, ja itäsuomalainen kaverini iloitsi kovasti Tähkän puhetyylistä, Tähkähän on pohjalainen. Vaikutuksen oli tehnyt mm. Tähkän sanominen, että "aamupäivällä sujuu työ parhaiten, kun on pienes näljäs." Tästä on nyt kuulemma kaverin perheeseen tullut vakituinen sanonta, siellä kuljetaan vähän väliä pienes näljäs. Itse en ollut tuohon kiinnittänyt huomiota, meillä kun kuljetaan aina näljäs.

Mutta ei sitä länsisuomalaisena aina muista, kuinka kuuluu puhua, että pidettäisiin oikeana ihmisenä. Olen itse kova säikkymään, enkä aina muista, että kuuluu sanoa: "kylläpä mie säikähin" vaan tulee peljästyksissään sanoneeksi: "kylläpä mä ihan pelijästyyn". Tästä saavat jotkut kollegat riemastuksen aihetta alkaa siteerata Raamattua: "Älkää peljätkö, sillä minä ilmoitan teille suuren ilon".

Raamattu tulee mieleen joillakin myös silloin, kun joku on leiponut pullaa, ja minä iloitsen, että nisua on tarjolla. Alkaa taas valtaisa raamatullinen paatos: "..ja he lähtivät nisuja puimaan.." Minä riemuitsin puolestani kovasti kerran Virossa käydessäni, kun huomasin siellä kaupassa vehnäjauhopussin kyljessä tekstin: nisujahu. Kovin raamatullista pullaa tekevät Virossakin.

Mutta vuoroin vieraissa. On minullakin joskus aihetta iloita itäsuomalaisten puheesta. Tässä eräänä päivänä mies katseli televisiosta hiihtokisoja. Minä tein joitain omia juttujana, mutta havahduin yhtäkkiä, kun itäsuomalainen hiihtäjä sanoi haastattelijalle: "...täällä on vielä kissaa jälellä". -Häh! ovatko ne ottaneet sinne kissojakin mukaan? ihmettelin. Mies selvensi, että puhuvat kisasta.
Joopa joo. Meillä on vielä joululta jäljellä kinkkua, joillakin on kissaa...

4 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Kissaapa hyvinkin, sanoo entinen joensuulainen ;D.

kaisa jouppi kirjoitti...

Täälä Pohojanmaalla plaataan sanua, ku on oikeen inehmoosta ja menöö hyvin: "ON, KU NISUS ISTUUS!"
(Tarkennettakoon, että olen ollut murrekielikylvyssä vasta 44-vuotta, joten en hallitte kaikkia oikeenkirijootuksia murtehella ollekkaa, puhumisista ny puhumattakaa).

isopeikko kirjoitti...

Peikosta on hassua se ankkastukki, mitä siitä nisusta teherää :)

Kirlah kirjoitti...

Tuula: ;) Eikö olisikin tylsää, jos kaikki puhuisivat aina kirjakielisen täsmällisesti ja samalla tavalla. Mistähän minäkin sitten oikein kirjoittaisin? Mutta minä ihan oikeasti tykkään eri murteista ja kielen moninaisuudesta.

kaisajouppi: minen tuollaasta ookkaan koskaan kuullu, mutta on multa menny monta muutakin hyvää sanontaa ohi korvien.

isopeikko: niin minustakin itse asiassa. :)