tiistai 25. tammikuuta 2011

Jopas jotakin


Viime viikonloppuna olisi minun oikeastaan pitänyt mennä Espooseen Hanasaareen ruotsinopettajien seminaariin, olin ilmoittautunutkin, mutta tuli esteitä. Lapsenlapsi tuli viikoksi, ja hän menee nykyään arvojärjestyksessä kaiken edelle. On tuota tullut käydyksi kaiken maailman kokouksissa ja koulutuksissa aivan tarpeeksi vuosien mittaan muutenkin.

Olin suunnitellut mennä etelänreissulla samalla kylään erään tuttavapariskunnan luo Helsinkiin. Mutta sekin siis peruuntui. Oikeastaan en olisi sitten loppujen lopuksi varmaan uskaltanutkaan mennä heille kylään. Tuo samainen pariskunta oli nimittäin meillä kesällä yötä, ja ennen joulua sain heiltä tietää, että meillä kummittelee! Joku talon entisen asukkaan sukulainen kuulemma asuu täällä ja häiritsee yövieraita! Luettuani sähköpostin karvat nousivat pystyyn ja kauhistuin kuollakseni. Mitähän tästäkin pitäisi oikein ajatella. Olemme asuneet täällä 20 vuotta, ja sukulaisia ja tuttavia ja ulkomaalaisia on ollut usein yövieraina, eikä kukaan ole vielä ennen maininnut, että heitä olisi joku häirinnyt, ei itseämmekään. Pohjalaiset sukulaiset kyllä ovat niin jääräpäisiä, ettei heitä kukaan uskaltaisi häiritäkään.

Toisaalta muistin yhtäkkiä joskus aiemminkin kirjoittaneeni hieman samanlaisesta asiasta.
Kunhan tästä urkenen ja niskakarvavat hieman laantuvat, aion matkustaa Helsinkiin ja kysellä kyseiseltä pariskunnalta hieman tarkemmin asiasta. Jospa heillä olisi vaikka tiedossa jokin keino tuollaisten otuksien karkottamiseenkin.

7 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Tuohan on mielenkiintoista, ja minä kun olen luullut, ettei kummituksia ole olemassa.

isopeikko kirjoitti...

Aika kummallista.

kato nyt tätäkin kirjoitti...

Hui. Minulla on vilkas mielikuvitus. En esimerkiksi aikoinaan uskaltanut nukkua yksin erään talon alakerrassa, jossa erään kaverini mummo oli nähty vaeltelemassa. Muut nukkuivat ullakolla, ja sinnehän minäkin.

Vihreatniityt kirjoitti...

Hmmmmmm. Pitäisiköhän ystäviesi käydä juttelmassa tästä asiasta jonkun ammattilaisen kanssa?

Minz kirjoitti...

Maailmassa on monta... ihmeellistä asiaa. ;) Niinkuin on monia kulkijoitakin. Meilläkin on aina välillä joku tassuttajista tuijottelemassa jotain kohtaa seinällä tai katossa, jolle helposti pörhistävät häntäänsä tai näyttelevät hampaitaan. Olen kyllä ajatellut, että kuulevat rakenteiden sisältä jotain ääntä - siellä kun kulkee sekä hiiriä että lepakoita. Vanhassa talossa kun asustellaan. :)

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Elämä nykyisin ei todellakaan perustu realiteetteihin. Muka sivistyneet ihmiset säikkyvät mitä käsittämättömimpien asioiden vuoksi. Enää maaseudun taustakaan ei auta sätkyilyssä.

Kirlah kirjoitti...

Juu, monta ihmeellistä asiaa on maailmassa. Tuo pitäisi ottaa iisisti ja olla kuin muina miehinä, mutta järki ja tunnhan eivät aina kuljekaan käsi kädessä.

Ja vielä tuohon, mitä Minz mainitsi eläimistä:
Kyllä minäkin aina ajattelin, että seinän välissä kulkeville hiirille ja kovakuoriaisille se kissa pörhistelee. Mutta olen seurannut kissan olemusta silloin, kun itsekin kuulen sieltä eläimen rapinoita. Silloin kissan ilme ja olemus on ihan toinen kuin silloin kun se pörhistelee "olioille". :(