sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Kuin lehmän häntä


Millaisia suomalaiset ovat? Tätähän me olemme aina kyselemässä ulkomaalaisilta, mutta olemmeko ottaneet onkeemme, jos olemme saaneet palautetta? Vai onko meille vain lausuttu kehuvia kohteliaisuuksia, jotka olemme ottaneet tosissamme ja tyytyväisinä porskutamme luullen, että Suomi on paras maa ja on lottovoitto asua täällä ja meillä ei ole byrokratiaa ja me otamme muut huomioon ja me olemme niin rehellisiä ja meillä on parhaat tulokset PISAssa ja mitä muuta kaikkea vielä.

Vaikka moni asia saattaa ollakin meillä hyvin, kannattaisi bisneksessä ja ulkomaalaisten kanssa muutenkin toimivien ehkä kaivaa se malka silmästään. Kannattaisi ottaa selvää, mitkä asiat eivät toimi kunnolla ja tehdä parannuksia. Haluaisin mainostaa mm. Pirjon blogia, jossa keikautetaan kaikki meidän itsetyytyväisyytemme aiheet nurin ja melko suorasukaisesti ilmaistaan, että suomalaiset ovat epärehellisiä, juoppoja, eivät kuuntele eivätkä ota huomioon toista, eivät pidä lupauksiaan jne. Eli kaikki ne hyveet, joista meitä on aina kiitetty ovat jossain vaiheessa kääntyneet nurin päin. Pirjolla tuntuu olevan paljon kokemusta ja näkemystä näistä asioista. Sitä paitsi hänellä on paljon mielenkiintoisia juttuja ja sattumuksia kerrottavana vuosienkin varrelta toimiessaan vientikonsulttina.

Mutta minähän en ihmettele yhtään, että suomalaiset ovat sellaisia. Jo 80-luvulla päivittelimme kollegoidemme kanssa, millaisia työntekijöitä mahtanee tulla tulevaisuudessa, kun työmoraali oppilaiden keskuudessa vain laski ja laski. Ja pakko sanoa, että alas päin meno ei ole pysähtynyt. Se jatkuu vielä valitettavasti, joten käsi sydämelle! Tästä ei hyvä seuraa. Mutta onko kukaan koskaan uskonut, mitä opettajat sanovat?

Sanottakoon vielä, etteivät tietenkään kaikki ihmiset ole välinpitämättömiä ja laiskoja, mutta selvää yleistä taantumusta on ollut havaittavissa kauan, kauan. Kun tuli oikein laiska sukupolvi valtaan, he keksivät, että juu, se onkin luterilaista moraalia, että pitää olla niin täsmällinen ja tunnollinen ja hyveellinen ja työteliäs. Johtopäätös oli, että heitettäköön sellainen moraali romukoppaan ja ruvettakoon vain nautiskelemaan ja oleilemaan, hoitakoon joku muu hommat.

9 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Joistain voi tulla paikkojakin, ajatteles :)

isopeikko kirjoitti...

eikun peikkoja :)

Sauerkraut kirjoitti...

Olen sanaton.

Nurkkalintu kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu ja valitettavasti aivan asiaa!

Ope, saat tästä täydet pisteet, mutta ei tämä riitä, että vain blogissa suomennat.

Anna palaa muaallaki! =)

kaisa jouppi kirjoitti...

Mutta onneksi ME ollaan suomalaisia.
Ollaan parantamassa, ynnä pönkittämässä hitusen niitä muun maailman VÄÄRIÄ luuloja ;)
Kaikki ruotsalaiset ne vasta ovat semmosia sun tämmösiä, ja entäs kaikki italialaiset?
Kaikista EPSANJALAISISTA puhumatakaan! Kaikki englantilaiset ja kaikki ranskalaiset, sekä kaikki saksalaiset? Ha, ha, ha ...
Kyllä kerta kaikkiaan!

Kirlah kirjoitti...

Isopeikko: hirveästi mietin, mitä paikkoja tarkoitit, oikein kauhistelin, että taas on älykkyyteni koetuksella. Onneksi olikin kyse peikoista :)
Mutta peikoillahan on mukavaa :))

Sauerkraut: sanattomaksi todella vetää, on vetänyt jo pitkään :)

Nurkkalintu: Minua on usein moitittu siitä, että olen liian suorasanainen.
Ja on paljon ihmisiä, jotka eivät löydä tällaisen paahteen alta (jollainen tästäkin jutusta vahingossa tuli) sitä asian ydintä. Säikähtävät ja loukkaantuvat, vaikka se ei ole tarkoitus.

Kaisa Jouppi: ihmisten kanssa kanssakäyminen on veitsenterällä tanssimista.

Anonyymi kirjoitti...

Olen myös lukenut Pirjon blogia ja hänen mielipiteitään suomalaisista. Olen miettinyt samaan tapaan kuin Kaisajouppi, että eiväthän KAIKKI suomalaiset ole sellaisia. Ei Pirjo eikä Kirlah enkä minäkään mielestäni. Täällä Saksassa olen törmännyt vaikka minkälaiseen epärehellisyyteen ja epäluotettavuuteen. Kesti kauan löytää esim. hyvä ja luotettava putkimies. Kaikkein pahimpia kuitenkin ovat mielestäni epärehelliset lääkärit, sellaiset, jotka miettivät, mikä diagnoosi tai terapia eniten toisin rahaa HÄNEN pussiinsa. Siinä leikitään ihmisen terveydellä eikä vain hänen rahapussillaan. Tai mitä sanoisi "uskovaisista", jotka sunnuntaisin vaeltavat kirkkoon näyttäytymään ja antamaan roposen Haitin hädänalaisille, mutta jotka eivät huomaa naapurin hätää ja ahdinkoa. Niitä on täälläkin!Naapurini mielestä on ihan normaalia ja hyväksytävää, että opettajilla ja yliopiston professoreilla on suosikkeja, joita autetaan tenteissä. Mitä näistä autetuista suosikeista tulee? Taitamattomia ihmisiä johtaville paikoille.

Kirlah kirjoitti...

anonyymi: minäkin mielestäni mainitsin tekstissä, että eivät kaikki ole laiskoja ja saamattomia. Mutta ihmisiä herätelläkseen täytyy joskus vähän provosoida :)
Olen ymmärtänyt, että Pirjollakin on blogissaan tarkoitus herätellä juuri niitä, joita asia koskee.
Olen tosi paljon kuullut mielipiteitä, joissa suomalaiset ihan oikeasti luulevat, että meidän massamme kaikki toimii TÄYDELLISESTI ja että kaikki puutteet ja viat on AINA MUISSA.
Haluan tuoda vain esiin, että kyllä meilläkin on monissa asioissa korjaamisen varaa.
Korjatkaamme puutteet ja iloitkaamme niistä asioista, jotka ovat hyvin. Hyviäkin asioita nimittäin on tosi paljon!

kaisu marjatta kirjoitti...

Meissä Suomalaisissa on monenlaisia ihmisiä. Minulla on tunne että suurin ola on ihan jees. se mitä on pahoja ovat kriminaali väkeä, tai muita häirikköjä. onhan suurin osa ihan fiksuja. Yöllä huomaa eron jos menee julkisiin kulkuvälineisiin, silloin on alko pääroolissa ja sen vaikutukset. en myönnä huonommuuttamme yleisesti, ehkä se on myös oman pesän puhtaana pitämistä.