keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Keihäänheittäjä Hauki ja mäkihyppääjä Aamutähti


 Tuli esiin ruotsin tunnilla adjektiivi dyster (=synkkä). Hehheheh, nauroivat oppilaat, vai on Dysterin poika synkkä! Paikkakunnalla on nimittäin henkilöitä, joiden sukunimi on Dyster, eikä kenellekään ole koskaan tullut aiemmin mieleen, että sanalla olisi jokin merkitys. Tämän jälkeen ei yleensä koskaan tarvitse tolkuttaa kenellekään, mitä synkkä on ruotsiksi.

Tämä on taas yksi esimerkki siitä, miten uuden asian voi oppia nopeasti liittämällä johonkin vanhaan ja tuttuun. Aika jännä, että vaikka paikkakunnalla on useitakin ruotsinkielisiä sukunimiä, ei monikaan ole kiinnostunut ottamaan selvää, mitä nimet merkitsevät. Näistä olisi saanut vaikka kuinka paljon jo uutta sanavarastoa itselleen. Lindström (lehmus+virta), Lindgren (lehmus+oksa) jne. Sisäministerimme on tällä hetkellä Holmlund (saari+lehto).  Berg (vuori) oli helppo oppilaille vielä silloin, kun paikkakunnalla oli Berg-niminen opettaja. Mutta kun tämä muutti pois, ei vuori-sana muistu enää kenenkään mieleen ruotsiksi.

Tuollaisia jotain merkitseviä paikannimiä on ruotsin kielessä runsaasti, vaikka muuten yleisimmät ruotsalaiset sukunimet ovat patronyymeja eli isännimestä johdettuja: Bengtsson, Johnson jne. Sadan yleisimmän ruotsalaisen sukunimen luettelossa on vasta 17:s nimi jotain muuta kun -son-päätteinen.

Vieraskielisten sanojen oppiminen ei rajoitu pelkästään ruotsinkielisiin nimiin. Minkämaalaisia sukunimiä tahansa kannattaa aina ottaa selville, tarkoittavatko ne vielä nykykielessä jotain. Näin voi todellakin kasvattaa ihan vahingossa sanavarastoaan. Saksalaisten yleisimmät sukunimet ovat ammatteja. Sadan tavallisimman sukunimen listassa vasta 15:s nimi on jotain muuta kuin ammatti. Niinpä esimerkiksi entinen formulakuski Michael Schumacher on suutari, tai yleisin nimi Müller on mylläri. Saksan entinen liittopresidentti Richard Weizsäcker olisi vehnänsäkittäjä.

Saksassa on tietysti muitakin sukunimiä kuin ammatteja. Onko saksaa opiskellutkaan tullut ajatelleeksi, että Johann Sebstian Bachin sukunimi tarkoittaa puroa? Tai entinen liittokansleri Helmut Kohl on kaali! Urheilua seuraavat tuntevat varmasti keihäänheittäjä Raimond Hechtin, joka voisi suomentaa nimekseen Raimond Hauki tai mäkihyppääjä Morgenstern olisi Aamutähti.

Nyt sitten vain sanakirjat hyllystä aina, kun esiin tulee uusi sukunimi. Sanavarasto kasvaa huomattavasti ihan vahingossa. Valitettavasti vain on niin, että moni sukunimi tai paikannimikin näyttää nykykielessä niin oudolta, että nykymuodon takaa ei enää aina löydy alkuperäinen merkitys. Esimerkiksi yleinen sukunimi Schmidt/Schmitt tarkoittaa alun perin seppää (Schmied = seppä), mutta tietänevätkö kaikki saksalaisetkaan enää oman sukunimensä merkitystä.

16 kommenttia:

kato nyt tätäkin kirjoitti...

Näin kerran televisiosta ohjelman, jossa haastateltiin saksalaista Tod-nimistä perhettä. Perheen äiti sanoi, että silloin oli tuntunut pahalta, kun oma vastasyntynyt lapsi oli ollut sängyssä, ja päädyssä luki, että Tod.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi kaikki saksalaiset eivät mene Suomeen. Tunnen perheen, jonka nimi on Kurlemann. Se kuulostaa lausuttaessa melkein kuin kuoleman. Jos he muuttaisivat Suomeen...
pianistms

Annikki kirjoitti...

muistan lukion ruotsinopettajamme aikanaan tolkuttaneen monesti, että lukekaa kaikkia ympärillä, esim. busseissa, paketeissa jne. olevia tekstejä ruotsiksi, niin opitte sanoja pikkuhiljaa - muistan vieläkin sen tunteen: että joopa joo, hehheh, älä vaan uskokaan, että vielä sitä nyt semmoiseen aikaa kuluttamaan...

Kirlah kirjoitti...

kato nyt tätäkin: kas kun ei perhe ollut vaihtanut sukunimeään, nimeähän vaihdetaan vähemmästäkin syystä. Minusta Saksassa on enemmän henkilölle epäedullisia sukunimiä kuin Suomessa, vaikka onhan niitä täälläkin: Sikiö...

pianistms: meinaatko,että suomalaiset ääntäisivät sen kuten kuuluu? Kyllä täällä varmaan nimi kuuluisi: Kurrrlemann :)

Annikki: kuten olen ennenkin sanonut: valitettavasti uusi sukupolvi ei koskaan usko, mitä vanhempi polvi neuvoo. Jokainen haluaa lyödä itse päätään seinään ja tehdä ja oppia kaiken aina vaikeimman kautta.
Olen mielenkiinnolla seurannut keväisin ylioppilaskirjoitusten tuloksia valtakunnallisestikin. Viime keväänäkin oli oppilaita jotka olivat suorittaneet kymmenisen ällää kirjoituksissa.
Kun näiltä kysyttiin, miten se on mahdollista, on heidän strategiansa aina järjestään: KUUNTELEE AINA,mitä opetetaan, KÄYTTÄÄ HYVÄKSEEN JO VANHAA OPITTUA, YHDISTELEE TIETÄMIÄÄN ASIOITA UUDESSA TILANTEESSA, OTTAA KAIKEN VASTAAN TULEVAN OPIKSEEN.
Mutta kuten sanottu, eihän sitä silloin nuorena ymmärtänyt niin tehdä. Päätään sai hakata seinään ihan rauhassa...

Allu kirjoitti...

Saksassa ei voi niin helposti vaihtaa nimeään, ei etu- eikä sukunimeä. Tietääkseni pitää olla erittäin hyvin perusteltu syy vaihtoon. Bayern Münchenin jalkapallojoukkueessa on pelaaja nimeltä Schweinsteiger. Mitähän ihmeellistä hänen esi-isänsä on aikanaan tehnyt, että on annettu tuollainen nimi!?

Anonyymi kirjoitti...

Ei ehkä pelkoa siitä, että suomalainen lausuisi saksalaisen nimen oikein, jos näkee sen kirjoitettuna (kuten ei toisinkaan päin), mutta jos pitöäisi saksalaisen itsensä lausuma nimi kirjoittaa!
Saksalaista miestäni ei Suomessa uskottu, kun hän väitti nimessään olevan kaksoiskonsonantteja. Käskettiin todistaa. Mies ei suostunut todistamaan, koska oli tietävinään, miten hänen nimensä kirjoitetaan.
Itse olen täällä luopunut toivosta oman nimeni kaksoisvokaalin suhteen. On tämä kumma kieli tämä saksa, jos on yksi vokaali, lausuvat kaksi. Suomea kuulemma lausutaan, kuten kirjoitetaan. Usko pois!
pianistms

kaisa jouppi kirjoitti...

Minun TYTTÖSUKUNIMENI (!)olisi ollut (ja olisi aviosukunimeeni liitettynä vieläkin) TAREN. Ee:n päälle kuuluu luikauttaa heittomerkkikin!
Vaari-kultani meni sitten aikoinaan vaihtamaan sukunimensä niinkin harvinaiseksi nimeksi, kuin Virtanen. Tosin nimi kirjoitettiin hienosti tupla weellä ;)
Vaarilta kysyttiin, että miks ihmeessä meni moisen tempun tekemään, niin vastasi, että ei tykännyt, kun TARRRREENIKSI tituleerattiin :(

Kirlah kirjoitti...

Allu: Voi tuota Schweinsteiger-raukkaa, ajattelen vain lapsia, joita varmaan koulussa kiusataan nimen takia.
Täällä minusta voi liiankin helposti vaihtaa nimeään.

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Suomessakin on merkityksellisiä sukunimiä: Mistähän lähtee Vähälä? Yhden tapauksen tiedän. Entä Iso-Sonninen tai Kapianen.

Eteläisessä Ruotsissa on tosi erikoisia sukunimiä ja myös paikannimiä. Ehkä joku vanhakantainen kieli ja kielten sotku on tehnyt tehtävänsä. Skåne olikin ennen Tanskaa.

Kirlah kirjoitti...

pianistms: vai olivat suomalaiset niin jääräpäisiä, etteivät uskoneet!
Uskoisko tuota viimeistä väittämääkään ;)

Kaisa Jouppi: voi ei, että Virtanen, mielikuvituksetonta!
Minun äitini tyttönimi olisi ollut Id (=säynävä), mutta äidin isä suomalaistamisinnossa vaihtoi Vainioksi. Ei kai siinäkään vikaa, mutta toisaalta ei kai kalanakaan olisi kiva ollut olla.

Kirlah kirjoitti...

Äijänkäppyrä: Toisaalta ymmärrän ihmisiä, jotka ottavat neutralin ja tavallisen kuuloisen nimen, sillä ihmisillä on taipumus ihmetellä ja irvistellä ja kiusata sellaisia, joilla on erikoinen nimi. Ajattelen lähinnä lapsia koulussa. Kiusaamista on muutenkin aivan tarpeeksi.

Allu kirjoitti...

Minulla oli työpaikalla työkaveri Frau Kater (eli siis kolli). Syyskuun alussa tuli uusi oppisopimusoppilas, koputti oveen ja esitteli itsensä "Guten Tag, mein Name ist Maus" ja työkaverini antoi kättä ja sanoi "Kater" ja sitten molemmat purskahtivat nauruun.

isopeikko kirjoitti...

ei nimi miestä pahenna, eikä naista, luulee peikko... :)

Kirlah kirjoitti...

Allu: minun oli pakko taas mennä katsomaan Väestörekisterikeskuksen sivuilta, onko Suomessa kenelläkään Kolli-nimeä, ja usko tai älä, on kyllä muutamalla. Jollakin oli nimenä myös Lammas. Hiiriäkin tietysti oli, selvä se.

Isopeikko: tiedä häntä, pitäneekö sittenkään paikkaansa :) Eihän enää mikään muukaan vanha hyvä sanonta pidä nykyään kutiaan.

Vallaton mummeli kirjoitti...

Että rakastan näitä pohdintojasi ja tapaasi opettaa! Juuri ruotsinkielisten sukunimien "kääntäminen" on ollut minun tapani oppia uutta sanavarastoa kielestä, jota muutenkin haluan oppia :)

Aikoinaan japania opiskellessa, minua kiehtoivat ihka tavalliset japanilaiset sukunimet, jotka kuulostivat suomalaistettuna kauniilta, luontoon liittyviltä. Kiinalainen kirjoitusasukin toi oppimiseen lisämotivaatiota. Ihan kuin olisi opetellut jännittävää salakieltä.

Kirlah kirjoitti...

Vallaton: haastetta lienee vielä noisa aasialaisissa kielissä, joita ei vielä tähän mennessä ole tullut aikaa opetella, lieneekö tullut mieleenkään :)

Mutta minua viehätti, kun aloin opiskella esim. venäjää, ja huomasin, että vostok oli itä ja kas kummaa, sehän sisältyy kaupunkiin Vladivostok. Sen jälkeen aloin ottaa selvää monista muistakin venäjän kaupungeista ja yleisnimistä niiden merkityksiä. Näin kasvoi sanavarasto nopeammin kuin muuten olisi kasvanut minun huonolla muistillani!