Aika kului kuin iltamissa

Uskomattoman hyvin sujui luokkakokous, etten sanoisi suorastaan erinomaisesti. Kerronpa heti alkuun yhden opettajiin liittyvän muistonkin:

Vielä lukion alussakin meillä oli historianopettaja, joka oli saanut jo peräti legendaarisen maineen. Opettajalla oli tapana laittaa joku oppilas kertomaan historian läksyn omin sanoin ulkoa. Kerran sitten oli läksyä Mannerheimista. Eräs oppilas kertoi: -Ja sitten Mannerheim lähti hevoosella Aasian halaki....
Siitä paikasta opettaja pomppasi tuolilta pystyyn, otti lasit päästään, selasi ankarasti kirjan vastaavaa kohtaa ja sanoi: -Ei, ei, kyllä täällä sanotaan, että hän lähti ratsain Aasian halki!

Tällaisia ja muita muistoja oli ihmisille jäänyt mieleen entisiltä lukion kouluajoilta. Ei ollut pelkoa, että kansa pitkästyisi. Siitä paikasta kun ensimmäiset saapuivat sisään, alkoi valtaisa puheensorina ja kälätys. Puhumista oli niin paljon, että kahdeksan tuntia vierähti "aivan kuin iltamissa". Ja varsinkin kun pitkän kaavan mukaan syötiinkin. Jatkoillekin lähti vielä varmaan neljäsosa. Vihjeeksi muuten niille, jotka joskus tulevaisuudessa järjestävät luokkakokouksia: ei kannata ainakaan heti aluksi mennä ravintolaan. Siellä soi musiikki ja ihmiset alkavat tanssin melko pian, joten puhumisesta ei tahdo tulla mitään. Ja kuulumisia ja muistojahan tapaamiseen on tultu kertomaan! Kannattaa mennä ravintolaan jatkoille vasta lopussa, mikäli tarvetta on.

Yllättävää, että vaikka kokousta järjestäessä oli kuvitellut, että ei muista kenenkään nimiäkään puhumattakaan ulkonäöstä, asiat alkavat palautua vähitellen. Muutaman tunnisti heti, jonkun tunnisti pienen auttamisen jälkeen. Vain muutama oli muuttunut niin totaalisesti, ettei koko iltana palautunut mieleen mitään tuttua, vaikka olisi ollut hyväkin kaveri henkilön kanssa kouluaikana. Mutta ihmettä oli sekin, ettei siellä ollutkaan vanhan näköisiä eläkemummoja ja -ukkoja, jollaisia meidän nuoruudessamme tämän ikäiset ihmiset olivat. Hah! Kaikki voisivat uhota olevansa korkeintaan nelikymppisiä, ja kukaan ei uskaltaisi väittää vastaan!

Mitä meistä oli tullut? Kaikkea mahdollista: yrittäjiä, pari lääkäriä, eri alojen opettajia, maanviljelijöitä, toimitusjohtajia, fysioterapeutteja, toimistovirkailijoita, ATK-alan ihmisiä, taisi joku olla työtönkin. Joku oli jo eläkkeellä, joku oli viettänyt työnsä takia puolet elämästään lentokoneessa. Eli löytyi kaikkea sitä, mitä suomalaiset tänä päivänä keskimäärin ovat.

Ja kuten aina kun on oikein mukavaa, lupasimme tavata uudelleen, jo vuoden kuluttua pohjoisessa vaellusretkellä! Näinköhän ihmiset muistavat vuoden kuluttua lupauksensa. Riittääkö silloin vielä puhtia ja mielenkiintoa? Jää nähtäväksi.

Kuvassa Kyrönjokea, eli epäilijöille tiedoksi: on Pohjanmaallakin vettä.