Eilen pähkäilimme äidinkielen opettajan kanssa, mitä tekstilajia blogit ovat. Onko olemassa jokin yhteinen blogityyli? Mitä yhteistä eri blogeilla on?
Yhteisiä piirteitä ovat ainakin vuorovaikutteisuus ja se, että niitä kirjoittaa tavallisesti yksi henkilö, joskus useampi, mutta yksittäiset tekstit ovat tavallisesti yhden henkilön kirjoittamia. Blogeja päivitetään jatkuvasti, siten niitä myös luetaan päivittäin, verrattuna esim. muihin nettisivuihin. Tekstit ovat suhteellisen lyhyitä, tavallisesti ehkä korkeintaan yhden konekirjoitussivun pituisia, tavallaan kuin välähdyksiä.
Mutta siihenkö loppuivat yhtäläisyydet? Eroja on huomattavasti helpompi etsiä. On olemassa kuvablogeja, videoblogeja, lyhyitä päiväkirjanomaisia merkintöjä, tarinoita, pakinatyyppisiä kuten yleensä murteilla kirjoitetut. (Murteilla kirjoitettujen blogien linkkejä olen kerännyt kieliblogini oikeaan reunaan, siellä on muitakin kieliaiheisia linkkejä). Blogeja on myös eri aihepiireittäin. Onkohan enää mitään aihepiiriä, mitä ei blogeissa käsiteltäisi? On ruokablogit, käsityöblogit, askartelublogit, tekniikan blogit. Mainittakoon myös kieliblogit, joita on myös ilmestynyt. Kun itse aloitin kieliaiheisen blogini kaksi vuotta sitten, ei sellaisia ollut muita. Itsekin mietin silloin, että kotisivu sopisi aiheeseen paremmin, mutta blogi-työkalun helppokäyttöisyys ratkaisi sivuston valinnan. Ja juuri vuorovaikutteisuus on blogissa kiva.
Blogien opetuskäyttö on yksi tärkeä aihealue. Anne Rongaksen ansiokkaat blogit mainittakoon ihan kärjessä. Lisää blogien opetuskäytöstä mm. Suomen virtuaaliyliopiston kotisivuilla. Blogeja käytetään myös kotisivuina, varsinkin monet koulut tai yhdistykset laittavat kotisivunsa blogeille. Blogeissa on myös helppo tehdä kansainvälistä yhteistyötä eri koulujen välillä, esitellä omaa kulttuuriaan ja oppilaiden tuotoksia. Blogien mahdollisuudet tuntuvat rajattomilta.
Mutta onko olemassa yhteistä blogityyliä? Minusta tuntuu, että blogit ovat samanlaisia kuin aikakauslehdet. On eri aihepiireihin keskittyviä lehtiä, joiden sisällä voi olla eri tekstilajeja. Olen muuten itsekin huomannut omissa blogeissani tekstien tyylin hyppivän pakinanomaisesta jaarittelusta tiukan asialliseen. Onkohan sellainen edes sallittua? Ainakin varmaan rassaa lukijan hermoja.
Aloittelijalle ja vasta blogimaailmaan heränneelle vihjeeksi, että suomalaisia itseä kiinnostavia blogeja voi etsiä aihepiireittäin mm. Blogilista.fi-sivustolta.
Tekstit
18 kommenttia:
Olisi kiva, jos voisi määritellä blogikirjoitukset omaksi tekstilajikseen esimerkiksi nimellä blogipostaus. Toisaalta se ei tunnu oikein käyttökelpoiselta, koska blogeista löytyy tosiaan niin monenlaisia tekstejä, esim. jotkut kirjoittavat selvästi arvosteluja vaikkapa kirjoista tai elokuvista, toiset ruokaohjeita. Mutta hyvä pohdittava kysymys tuo on.
Silloin kun aloitin bloggaamisen (2005 lokakuussa se kai oli), yksi blogityyppi rävähti silmille, nimittäin negatiivissävytteinen vuodatus- ja v*tutusblogi. Sellaiset kierrän edelleenkin kaukaa. Sen sijaan arvostan hyvin kirjoitettua epäkohtien osoittelua jossa keksitään rakentavia ratkaisuja huonoihin juttuihin eikä pelkästään pilata yhteistä ilmapiiriä rumilla sanoilla, halveksunnalla ja räkyttämisellä.
Vuosi pari sitten luin monikulttuurisuutta kritisoivia blogeja koska moku-asiat ovat lähellä sydäntäni. Ikävää että ne olivat valtaosin aika kyynisiä ja tuomitsevia. Jokunen oli sävyltään rakentava ja muitakin ratkaisuja etsivä kuin "neekereille postimerkki takapuoleen ja rahtitavana kotiin".
Blogikirjoitusten pohdinta kiinnostaa minua aina. Mukavaa että teit tästä postauksen linkkeineen!
Moi Kirlah! Olin Jaelin blogissa ja huomasin sinut ja tässä ollaan. Täällä sinulla on menossa tosi kiinnostava aihe!
Minusta tuntuu, että blogeista tehdään ja on jo tehtykin tutkimuksia, eikö vain?
Kun itse aloitin tämän vuoden helmikuun 14. päivänä, tarkoitus oli pitää varsin puhdasta jopa hieman akateemista kirjallista blogia. Hyvin äkkiä huomasin ja muutama uusi lukijani minua valisti, että pitää olla muutakin. No, kauppiaan tyttärenä tajusin äkkiä, että minulla pitää olla sisäänvetoartikkeleita eli päätin tuoda mukaan koko elämäni puutarhasta issikoihin. Silti, minä pidän pintani ja uskon, että about 70 prosenttia on kirjallisuutta muodossa tai toisessa.
Vähitellen olen ajatellut antaa blogilleni pitkässä juoksussa luvan muotoutua päiväkirjanomaiseksi siten, että tuomalla sinne puutarhaani ja erilaisia vuodenaikojen teemoja, joita saan jo kirjojen mukana, tule tietty kronologia ja vuodenaikojen vaihteluiden suoma rikkaus.
Jos olet äidinkielenopettaja, niin oletko huomannut,että possessiivisuffikset ovat katoamassa Suomen kielestä? Ensin kiinnitin siihen huomiota lehdissä eli toimittajathan tuovat kaikki trendit;-) Olen itse entinen toimittaja, nykyään vapaa kirjoittaja. Sitten luin eräänä iltana jotain omaa juttuani ja huomasin, että minulta puuttuivat suffikset! Näin se menee, mutta ulkomaalaiset riemastuvat, koska Suomen kieli tulee helpommaksi omaksua.
Seuraan itse enemmän tai vähmmän vakituisesti nyt noin kymmentä blogia ja noin viidessä käyn varmaan joka päivä ellen ole 'out of office'. Se, mistä en itse pidä, ovat hyvin henkilökohtaiset sairauskertomukset, jotka vain jatkuvat ja jatkuvat. Jos ne edes loppuisivat...Niinpä olen päättänyt, että minä saan kuolla vaikka rintasyöpään täällä koneeni takana, mutta lukijani eivät saa sitä tietää.
Erittäin kiinnostava aihe Kirlah, ehkä jatkamme tästä vielä, kun tiedämme enemmän.
Mukavaa viikonloppua!
Ofelia: oikeastaan kiva, että blogia ei voi tarkkaan luokitellakaan. Näyttää muuten siltä, että tutkijatkaan eivät oikein pysy perässä, mutta onpahan jotain tutkittavaa.
Juuri oli Opettaja-lehdessä muuten juttua, että monet äidinkielenopettajat ovat tipahtaneet kärryiltä cahtti-, tekstiviesti- ja blogikielen suhteen.
Rita: Blogit todellakin olivat vielä silloinkin, kun itse ensimmäisen kerran tutustuin blogeihin, melko negatiivissävyisiä. Olisiko niin, että niitä alkoi ensimmäisenä käyttää tietynlainen ihmisryhmä, jonka sanavarasto ja elämänkatsomus koostuvat melkein lähes ja ainoastaan kaikista v-jutuista.
Ja jotkut poliitikot kai aloittivat aika alkuvaiheessa ns. nettipäiväkirjoja, mitä nimeä blogeille myös on suositeltu, mutta joka nimi johtaa harhaan. Päiväkirjoista ei suinkaan aina ole kyse. Siksi kai kielenhuoltajat suosittelevat nykyään blogi-sanaa, joka on jo vakiintunut ja verbi on bloggaamista.
Eikö tuo Bloggerin sisar Vuodatus johda myös ajatukset siihen, että alunperin blogit ovat olleet nimenomaan vuodatuspaikkoja.
Tai kolmas alusta, joka äkkiseltään tulee mieleen ja jolle blogeja kirjoitetaan on Ajatukseni. Sekin viittaisi päiväkirjamaisuuteen.
Leena Lumi: Ymmärrän sinua hyvin. Blogissasi on paljon samoja piirteitä kuin oli minun kieliblogissani. Kun innostuu jostain asiasta, saattaa tekstistä tulla omasta mielestä tosi kiinnostava, mutta se ei välttämättä avaudukaan sitten samalla tavalla lukijalle, varsinkin jos ei ole saman alan ihmisiä.
Mutta ymmärrän myös niitä, jotka lukevat blogeja. On valtavasti kaikkea kivaa luettavaa, ja pitäisi saada luetuksi nopeasti kaiken arkipäiväisen kiireen keskellä. Lyhyehköt tekstit sopivat tähän päivään. Nykyihminen ei tahdo jaksaa ylimääräisiä krumeluureja.
Olen huomannut saman kuin sinä: possessiivisuffiksit ovat vähentyneet. Itse en olisi sitä itsestänikään uskonut, mutta joku on joskus huomauttanut. Ihan kiva ulkomaalaisia ajatellen. Turhiahan ne ovat. Toisaalta se olisi mukava kielemme erikoispiirre.
(P.S. en ole opettanut koskaan suomea äidinkielenä, vain vieraana kielenä).
Blogien myötä on tullut aivan uusi elementti noihin kirjoituksiin. Kotisivulla ei juuri koskaan näe miten vanhaa tieto on. Blogeissa tulee päiväykset automaattisesti.
Kirlah, onko sinun mieléstäsi siis minun nykyinen blogini kuin sinun aikaisempi kieliblogisi, joka ei kaikille auennut?
Sain tänään insinööriystävältäni Hesasta tiedotteen,että sinä aikana kun laskuri on ollut about 3-4 kuukautta, sitähän ei laitettu heti, kävijöitä on ollut kesimäärin 282,2! Jussi Siirilän kirjassa Juoksija, kävijöitä on kuukaudessa tasan yksi eli äiti Kittil´ästä, joka valittaa peräpukamiaan;-)
Laskuri ei ehkä kiinnosta minua, mutta kylläkin kustantajiani, joille intohimolla tätä työtä teen!
Leena Lumi: herran jestas, ei missään tapauksessa. Ajattelin vain sitä kohtaa, missä sanoit, että kekkasit, että pitää olla muutakin kuin pelkkää asiaa.
Tämä siis vain noin yleensä ja sen yhden lauseesi perusteella. En osaa muuten sanoa blogistasi paljon mitään, en ole vielä ehtinyt kovin paljon siihen tutustua, mutta pikkuhiljaa.
Ja vertailulla kieliblogiin ajattelin vain sitä, että molemmat ovat aika asiapitoisia.
Isopeikko: tuo on totta, hyvä huomio. Kotisivuissa muuten aina suututtaakin se, ettei tiedä, vieläkö faktat pätevät.
Löysin muuten tänään vielä yhdentyyppisen blogin. Blogeissa voi esitellä tavaroita ja käydä kauppaakin:
http://ullakonaarteet.blogspot.com
Muistelen, että olen joskus ennenkin nähnyt sellaisen, mutta en enää muista missä.
Hei Kirlah! Kiitos kivasta blogista! Kirjoituksesi (ei oikein taivu minun suussani tuo postaus) blogeista on taas tosi hyvä.
Aloitin oman blogini tarkoituksenani raportoida lähinnä muualla asuville sukulaisille ja ystäville juoksu- ja pihanhoitoharrastustani, mutta juttua on piisannut vähän kaikesta. Minullakin on ollut mietteitä tekstieni kirjavuudesta. Sekä aiheet että vähän tyylikin vaihtelevat. Mutta turha siitä on näemmä huolehtia. Viihdyn sinun kirjoituksiasi lukiessani, joten kai joku jaksaa minunkin juttujani.
Aika moni opettaja ja toimittaja näyttää käyttävän blogiaan omasta elämästä kertomisen lisäksi jonkinlaiseen "kansanvalistukseen" tai vaikuttamiseen. Pidän siitä, joten olipa mukava löytää taas uusi kiva blogi. Leena Lumi, sait uuden lukijan.
Uskon, että vielä tehdään jopa tohtorin väitöskirjojakin blogeista ja niiden tyyleistä! Bloggaaminen on kasvanut nii isoksi alueeksi! Ja olen itse huomannut, että blogikirjoittajista joistakin tulee aivan kui virtuaaliystäviä. Sanoinkin eilen ystävälleni, että monet blogituttavani päästäisin vaikka yksinkin olemaan asuntooni, niin läheisiksi heidän kanssaan on päässyt. Joku voisi nyt sanoa, ettei luottamusta rakenneta virtuaalisesti ... jaa-a...mutta esim.sen voin jo sanoa, että esim.Kirlahin päästäisin asuntooni majailemaan ja luottamus olisi 101 %;nen. Sitä vain oppii tuntemaan toista, vaikkakin vain kirjoitusten perusteella. Ja luottamaan ja pitämään. On toki olemassa paljon blogeja, joista hipsin vähin äänin pois ja olen iloinen, että itselläni on vankka blogirengas ympärilläni, joiden kanssa on hauskaa vaihtaa mielipiteitä, hassuja juttuja, kommelluksia ja kipeitäkin asioita. Blogeista o tullut jonkinlainen sos.verkosto, joka ei häiritse väärinä aikoina, vaan on tarvittaessa aina olemassa.
Armi, olipa kiva, että 'tapasimme'. Minäkin teen nyt kutsumustyötä, sillä tarkoitukseni on levittää lukemisen autuutta;-)
Olen luvannut lukijoilleni KIRJAELÄMYKSIA, EN KIRJAKIDUTUKSIA, mutta ainahan sitä ei voi olla kaikkien makuun ja tosinaan teen myös kustantajille myönnytkisä ja otan kirjan, joka ei ihan ole minun juttuni. Enimmäkseen tarjoilen kuitenkin kirjojen kultaa.
Aivan faktaa minun mielstäni on, että jos pysyy vain puhtaasti asiassa, mukana voi seurata muutama friikki, mutta siihen se sitten jääkin. Minä olen antautunut ja annan palaa. Olenkin huomannut, että minulla on todella kiinnostava lukijajoukko. Heistä pitäisi oikein tehdä tutkimus! Ehkä sitten, kun/jos olen pitänyt blogia kauemmin ja vielä on kiinnostuneita mukana.
Bloggaaminen on rikkaus, sillä olen tätä kautta päässyt mm. sisälle juutalaiseen kulttuuriin. Minusta melkein tuli historianopettaja ja siksi olen lukenut paljon mm. juutalaisten historiasta ja ihan tieteellistäkin tekstiä. Tuntuu, että tuttuja tulee kaiken aikaa ja kirjo on laaja, mikä onkin suuri rikkaus. Epäilen, että reissu Jerusalemiin on vielä edessä, mutta ei kuumana aikana.
Siis kun tutustuu uusiin ihmisiin bloggaamisen kautta, saa ihan uusia näkökulmia ja ideoita. Joidenkin kanssa jopa tavataan ja monien kanssa jo meilataan.
Bloggaamisen ainoa haitta on, että tämä koukuttaa. Minun on tosi vaikea olla pois koneelta, mutta nyt alkavat pienet kellot soittaa. Onkin tulossa niin kiireiset seuraavat päivät, että taidan olla 'out of office'.Tämä vie myös niskat, joissa minulla ei ennen ollut koskaan mitään kipuja, joten pakko HIUKAN höllätä, vaikka sielu huutaisi kuinka: lisää, lisää...!
Armi: kiitosta vaan. Tuossa oli muuten taas yksi hyvä pointti: ei kannata murehtia tyyliä. Blogeille yhteistä on vielä se, että niiden tekstit ovat tavallaan kertakäyttökamaa. Kun löytää uuden blogin, tulee harvoin lukeneeksi ainakaan järjestelmällisesti sen kaikkia tekstejä.
Ja kirjoittajalle blogi on sen puoleen mukava, että jos myöhemmin huomaa kirjoittaneensa kurjan tekstin, sen voi poistaa. Ja onhan se delete-nappula kai lukijoillakin.
Mitä tuohon "kansanvalistukseen" tulee, en ymmärrä, mikä hinku minullakin on aina opettaa. Mutta jos minulla on jostain asiasta jokin tieto, on minun saatava se tieto jotenkin kaikkien tietoisuuteen. Mutta en kai minä voisi ope olla, jos ei opettaminen yhtään huvittaisi.
Vilukissi: no jopas ihmettä, että oikein majailemaan päästäisit. Mistä sinä tiedät, millainen roisto minä oikein olenkaan!
Leena Lumi: juuri tuo koukuttaminen on yksi haittapuoli. Joskus täytyy oikein repäistä itsensä irti koneelta.
Mutta toinen haitta, joka minulekin on ilmaantunut: niskojen ja selän jumettuminen, on toisaalta hyvä. Se pakottaa ihmisen ajattelemaan muutakin kuin blogeja.
Kiitos linkityksestä, en huomannut sitä aikaisemmin. Niska ollut muutaman päivän taas kipeä, pakko jaksottaa lukemista. Nyt luin tekstin uudelleen, katsoin linkit ja luin kommentit. Hyviä olivat kaikki :)
Murreblogien, tai murteella kirjoitettujen tarinoiden julkaisu netissä on ikkuna menneisyyteen, aikaan ennen tasapäistämistä.
Jossain vaiheessa lapsille alettiin opettaman "äidinkieltä" ja "suomenkieltä". Toivottavasti murteet säilyvät eikä kaikista tule helsinkiläisiä. Itse olen itämurteen ja länsimurteen repimä ihminen: sanonko etta vihdon vastalla, vai vaston vihalla? Isän hoonpäälle puhuminen ei koskaan tarttunut, kiitos koululaitoksen, mutta kukaan ei valmistanut minua siihen, että äitini puhuu eri sanoilla samasta asiasta.
Rita: kiitos.
Labbai: Olen itsekin kahden täysin eri murretta puhuvien vanhempien sekarotuinen rakki. Kumpikin vanhempi puhui tietysti omaa murrettaa ja lapsi oppi parhaiten sitä, mikä oli valtaväestön puhumaa murretta.
Muutama päivä sitten tuli muuten aamutelevisiosta ohjelma, jossa oli puhetta siitä, miten Virossa karsastetaan juuri nyt kaikkia muualta tulleita ilmaisuja. Ja murteen puhuminen on täysin pannassa. Ai että, tekevät samat virheet kuin on joskus tehty Suomessa.
Lähetä kommentti