Kielenhuoltajat ja huolenkieltäjät

Onko pelkoa suomen kielen jäämisestä jalkoihin globalisoituvassa maailmassa? Eilisen postauksen kommentissa Anne Rongas antoi linkin Helsingin Sanomien kielikirjoitukseen. Kirjoituksessa eri tutkijat pelkäävät suomen kielen taantumista mm. siksi, että talouden ja tieteen kieli on nykyään valtaosaltaan englanti. Vallitsee myös valtava epätasa-arvo maailmassa, kun kaikki eivät voi puhua englantia äidinkielenään. Internetin vaikutuksesta syntyy uusia tekstilajeja. Näin ollen yleiskieltä on pidettävä yllä kielenhuollon keinoin, etteivät suomalaiset lakkaa ymmärtämästä toisiaan.

Nuo olivat siis tiivistäen kirjoituksen pääkohdat. Minusta suomen kieleen suhtautumisessa on olemassa kahdenlaisia ihmisiä. On niitä, jotka haluavat pelkistää kielen minimiin matemaattisen tarkkoihin kaavoihin ahdettuna. Poikkeuksia säännöstä ei sallita, eikä ainakaan oman kielen erikoispiirteitä, eikä nyt missään nimessä ainakaan mitään murteellisuuksia. Jopa kieltenopettajan olen joskus kuullut sanovan, että murteet ovat hirveitä! Olen ollut havaitsevinani, että ihmiset haluavat laittaa kielen samanlaisiin kaavoihin kuin matematiikka.

Nykyihmiset ovat saaneet opiskella vieraita kieliä ja he osaavat analysoida omaakin kieltään melko paljon. Siksi ehkä moni luulee joitain "kummallisuuksia" omassa kielessään virheiksi ja alkaa vältellä niitä. Jos meillä on kivoja sanontoja kuten käsikynkkää, miksi sitä pitäisi vältellä ja ilmaista asia yksitoikkoisella käsi kädessä -ilmauksella. Tai sillan korvassa, tien poskessa kuulostaa nykyihmisistä jopa primitiiviseltä. Tässä mielessä voisin kuvitella kielen köyhtyvän.

Toisaalta on myös niitä, jotka nauttivat kielen eri vivahteista, sanonnoista, äännemuutoksista, monenlaisista eri tavoista ilmaista sama asia. He nauttivat aina, kun kuulevat omasta kielestäänkin jonkin uuden ilmauksen, kieli voi olla valtava löytöretki. Eivätkö meidän mukkelis makkelis, laulaa luikauttaa, karvaturri olekin korvia hiveleviä? Nautin murreblogien pakinoista. Niissä on uskallettu käyttää kieltä ja revitellä oikein kunnolla. Samoin keskustelupalstojen alakulttuurina pidettävä kielenkäyttö voi olla voikakkuudessaan verratonta.

On ymmärrettävää, että jos pitää saada vaikkapa lääketieteessä tai fysiikassa aikaan jotain ehdottoman tärkeää ja tarkkaa, on hyvä ollakin jokin yhteinen pelkistetty kommunikointiväline. Samasta syystä kuin eläimille ja kasveille on annettu tieteellisen tarkat latinalaiset nimet. Yksi jos puhuisi "älä unohda minusta" ja toinen "lemmikistä" ei tieteellisestä työstä ehkä tulisi mitään. Mutta kun kaikki puhuvat "myosotiksesta", päästään asiassa eteen päin.

Mutta kielenhuoltokin voisi minusta olla armollisempaa. Miksi on ollut aina niin valtavan tarkkaa, sanotaanko "minä alan juosta" eikä "minä alan juoksemaan" tai "hän sai tehdyksi" eikä "tehtyä"? Asian ymmärrettävyyshän ei kärsi. Onhan monissa tapauksissa vain arpapeliä, onko alun perin otettu yleiskieleen sanonnan itäinen vai läntinen versio. Miksi ei anneta kaikkien kukkien kukkia niissä tapauksissa, missä ei ole mitään haittaa?

Sattumalta oli eilisessä Länsi-Savossa Kielikukka-osastossa artikkeli sanojen monta ja montaa käytöstä. Suomen kielen tutkija ja opettaja Johanna Halonen oli saanut sapiskaa kielipoliisilta laskeskeltuaan, kuinka montaa lajia kahvileipää juhlissa oli tarjolla. Kielipoliisi oli heti läksyttänyt Halosta, että muoto montaa on kaksinkertainen partitiivi. Mutta Halonen toi kirjoituksessa esiin, että montaa on käypä muoto, sillä on oma tehtävänsä kielessä. On eri asia sanoa: Luin monta kirjaa kuin Luin montaa kirjaa.

Halonen kirjoittaa, että useimmat kielivirheiksi koetut asiat eivät ole kielivirheitä vaan murteellisuuksia. Hän jopa nimittää kielenhuoltajia huolenkieltäjiksi. Olen samaa mieltä, tietynlainen kielenhuolto on ehdottoman tärkeää ymmärrettävyyden säilymisen kannalta, mutta liiallisuus on pahasta. Se tappaa monen innon kieltä kohtaan.

Mutta ei kai suomen kieli ole minnekään katoamassa niin kauan kuin ihmiset jaksavat kiistellä siitä nettipalstoilla ja lehtikirjoituksissa. Suomen kieli voi hyvin.