Tässä kuva tämänpäiväisestä etäopetuksestani videoneuvottelulaitteilla. Opettajan pöydällä hehkuu dokumenttikamera, jolle olen laittanut ylioppilaskirjoituksen kuullunymmärtämisvihkosta sivun. Tuon sivun sisältö on näkyvissä valkokankaalla meillä, sama kuva on etäpäässä valkokankaalla. Pöydällä on myös yhdistetty CD-kasettisoitin, johon laitoin yo-CD:n soimaan.Televisioruudussa istuu etäoppilaani, ei vain näköjään erotu kunnolla valokuvassa. TV-ruudun oikeassa kulmassa on myös pieni kuva, jossa näkyy kuva minusta ja tästä oppilaastani, eli se, mitä etäoppilas oppilas muualla näkee meistä. TV:n päällä oleva kamera kuvaa siis meitä koko ajan. Kameraa voi käännellä kaukosäätimellä kuvaamaan vain opea, luokkaa tai taulua tai mitä ikinä keksitään, vaikka ikkunasta näkyvää maisemaa.
Kuvan keskellä olevan pylvään takana on tietokone, josta voin laittaa näkyviin vaikkapa nettikuvaa. Silloin kuva näkyy dokumenttikamerakuvan sijaan seinällä. Ikkunan edessä on kytketty videolaite. Voimme katsoa myös videoita, niitäkin vielä joku tällainen kalkkis saattaa näyttää.
Tänä vuonna koneet ovat toimineet hyvin, juuri kun minulla on kahdeksas eli viimeinen kurssi näille menossa. Ainut ongelma on vieläkin äänen toisto kuunteluissa. Etäoppilas ei saa yhtä hyvin selvää kuuntelusta kuin paikalla oleva oppilas. Samoin keskusteluharjoitukset ovat ongelmallisia, kun täytyy yrittää puhua hitaammin ja selvemmin kuin normaalisti.
Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että paljon ovat etälaitteet kehittyneet siitä, mitä esim. vajaat kymmenen vuotta sitten, jolloin ensimmäisiä kertoja opetin etänä. Silloin ei ollut valkokankaalla suurta kuvaa, vain tietokoneruudussa pieni kuva. Istuimme jossain kansalaisopiston takapöksässä, kaikki 7 oppilasta melkein minun sylissäni, tihrustaen ruudulle, toisessa päässä oli kolme oppilasta. Joskus meni ääni niin, ettei kuulunut etäpäästä kuin minun korvassani olevaan kuulokkeeseen jotain pihinää. Voi sanoa, että siinä jos missä opettaja ja oppilaat hitsautuivat yhteen.
Tekstit
10 kommenttia:
Kiitos kuvasta - sen avulla ehkä saan selvennettyä tekniikkaherroille, mitä olen yrittänyt sanoa opettajan niskalihaksien rajoittuneesta kiertokyvystä ;) Eli aion siirtää opepöytää, sen minkä johdoilta (pistorasiat lattiassa opepöydän alla) voin.
Villasukka: tässä luokassa onkin aika hyvin, minä näen oppilaani, opepöydällä olevat asiat, television ja valkokankaan melko hyvin samanaikaisesti. Ehkä 30-40 astetta korkeintaan tarvitsee pyöritellä päätään.
Tuossa asiassa kannattaa olla tiukkana tekniikkaherrojen kanssa: toisessa luokassa pääsivät nimittäin asentamaan meillä laitteet niin, että valkokangas on opettajan takana. Olen siitäkin luokasta lähettänyt opetusta ja voin sanoa, että korkkiruuville kiertyy niska. Pakko katsoa välillä omia oppilaita, tv:n oppilaita, ja sitten keikuttaa päätään selkänsä taakse nähdäkseen, missä asiassa ollaan menossa.
Minkä takia opettajia ei ikinä kuunnella missään asiassa!!
En oikein ymmärrä tätä etäopetussysteemiä. Siis miten joutuu etäoppilaaksi? Jos omalla koululla ei ole jotain ainetta tarjonnassa? Koskeeko tämä kaikkia aineita eli siis voiko oppilas "vaatia" jotain tiettyä kieltä esimerkiksi?
Etäopetus on lähtenyt esim. meidän koulussamme liikkeelle siitä, että oppilasmäärä on aivan radikaalisti vähentynyt, kuten melkein kaikissa Suomen maaseutulukioissa nykyään.
Jos omalla paikkakunnalla ei ole tarpeeksi oppilaita, että saataisiin jonkin aineen ryhmä syntymään, on mahdollisuus yhdistää kahden eri paikkakunnan oppilaat samaan ryhmään. Toiset vain joutuvat olemaan omassa päässään ilman opea, näkevät tämän vain tv:stä.
Esim. ranskaa ei meillä voida tarjota ollenkaan, koska ei ole siihen opettajakaan. Jos joku ehdottomasti haluaa oppia ranskaa, kuten meillä tilanne on, on hänellä mahdollisuus liittyä vaikka kaupungin ranskan ryhmään seuraamalla opetusta videoneuvottelulaitteilla.
Itä-Suomen ja Lapin kouluille tällainen mahdollisuus on "pelastava enkeli". Välimatkat kun ovat utopistisen pitkiä.
Minun lukiolaiseni on koulunsa ainoa ranskan lukija. Hän etäopiskelee juuri niinkuin Kirlah kertoi. Minusta on kummallista, että tyttäreni ei ole koskaan nähnyt opettajaansa nenätysten.
Etäopetus on myös normaalikouluun integroituneelle kuulovammaiselle oppilaalle hieno asia.
Noin hienoa laitteistoa ei täällä päin ole nähty.Erityisopettajan luokan pienen tietokoneen ruudun välityksellä pidetään yhteyttä kouluun, jossa on viittomakielinen opettaja. Tässä tapauksessa ei suuria laitteita kaivatakaan, pääasia, että oppilas saa hiukan opetusta viittomakielessäkin.
Tärkeämpi asia tuossa etäopetuksessa on se, kuinka saa pidettyä oppilaan mielenkiinto yllä, kun ei opettajaa "oikeasti" näe. Vaatii paljon molemmilta osapuolilta. Lukioikäiset ovat tietenkin jo enemmän motivoituneita, mutta nuoremmalle oppilaalle opetus voi olla jopa raskasta.
Äijänkäppyrä: en minäkään ole nähnyt etäoppilaitani välttämättä koskaan "livenä". Mutta ei se tunnu yhtään hullulta enää, nähdäänhän me presidentti Halostakin vain televisiossa.
Clarissa: Juuri tuollaiset kuvaamasi laitteet meilläkin oli aluksi.
Eivät muuten ne lukiolaisetkaan aina ole kauhean motivoituneita. Esim. venäjän opella on ollut joskus opetusta neljän ryhmän kanssa yhtaikaa, silloin tv-ruudussa on joka nurkassa eri kuva, jokaisen ryhmän kuva siis erikseen. Mutta kun jossain ryhmässä oli seitsemänkin oppilasta, ei homma aina kaikilta osin pelittänyt.
Onpa jännää. Mieluummin minä tuollaiseen etäopetukseen osallistuisin kuin ennen vanhaan kirjeopiston kautta, jossa ei ole minkäänlaista puhutun kielen kontrollia!
Soili: minä tykkään etäopetuksesta. ehkä siksi, että se on vaihtelua.
Mutta suurin osa opeista ei pidä siitä, se ei ehkä sovi kaikille ihmistyypeille tai kaikkiin aineisiin.
Lähetä kommentti