Pitää kirjoittaa oikein oma postaus aikuisista. Ystäväni kertoi minulle erittäin sydämistyneenä viime viikolla hänelle sattuneesta tapauksesta.
Ystävä oli tullut kaupasta. Kaupan pihassa portailla istuskeli italialainen mies kaverinsa kanssa. Ensinnäkin niin, että portaita ei juuri meinannut päästä kulkemaan. Toinen miehistä naukkaili ostamaansa kaljaa pullosta. Kun pullo tyhjeni, nuoleskeli mies huuliaan, suki viiksiään ja heitti pullon kaikin voimin tontin aitaukseen niin, että pullo särähti tuhansiksi kappaleiksi siihen, mihin ihmisten pitäisi parkkeerata autojaan.
Ystävä suuttui suunnattomasti, mutta kun ei mielestään osannut muka tarpeeksi kieltä, tyytyi tuijottamaan miestä silmiin. Mitäs mies siitä välitti, kohautteli vain olkapäitään. Kaverinsa kanssa maailmanomistajan elkein vain lähtivät autoonsa. Sivummalla seissyt saksalaispariskuntakin katsoi suu auki pullonheittoa uskomatta silmiään.
Ystäväni kiukutteli sitäkin, että hän ei osannut sanoa millään kielellä miehelle ojennukseksi. Jos tekijä olisi ollut suomalainen, ystävä olisi kuulemma taatusti ojentanut tätä ja käskenyt kerätä sirpaleet pois. (Kieliä on siis hyvä osata kaikenlaisia tilanteita varten!) Kyllähän lapset vielä oppivatkin, mutta oppivatko aikuiset? -Kyllä ainakin siitä päätellen oppivat, että on olemassa sellainen oppiainekin kuin aikuiskasvatus. Mutta kuka arvaa mennä aikuisia kasvattamaan?
Tekstit
2 kommenttia:
Minä olisin varmaan elehtinyt harjaa ja rikkalapiota. Mutta tuollaisten ihmisten kohdalla se tuskin auttaisi.
Niinpä, joskus tuntuu, että jos ihminen on päässyt neljäkymmentä vuotta elämässään eikä ole oppinut, miten tässä maailmassa pitäisi elää, tuntuu toivottomalta.
Eihän maailmassa tarvittaisi mitään sääntöjä, lakeja eikä määräuksiä, jos kaikki ymmärtäisivät ottaa huomioon tekojensa seuraukset.
Lähetä kommentti