tiistai 7. elokuuta 2012

Kukin käsittää omalla tavallaan

Olisi hauska haastatella bussilastillista jollain matkalla käyneitä ihmisiä. Takuuvarmasti saataisiin 50 erilaista matkakertomusta ja kaikki yhtä arvokkaita. On jännä havaita, miten eri ihmiset kokevat ja käsittävät samat asiat ihan eri tavoin ja eri ihmisille ovat eri asiat tärkeitä.

Kuten nyt vaikkapa äitini, joka oli käynyt sotaveteraanien mukana Venäjän-Karjalassa ja Pietarissa. Ensimmäinen asia, jonka äiti puhelimesssa matkasta kertoi, oli bussin rengasrikko ja siitä aiheutuneet myöhästymiset ja muut hankaluudet.
Seuraavina olivat kaatosade Pietarissa, uudet kaverit ja tuttavuudet, ostokset kaupoissa, tietyön alla olevat tiet. Kyselin Pietarista, mutta äiti kuittasi sen sanomalla, että hän on käynyt siellä ennenkin ja ainahan ne vie ensimmäiseksi kaikkiin kirkkoihin! Kysyin Eremitaasista ja palatsien loistosta, ja äiti huitaisi vain: "Oonhan mä niis ennenki käyny, ei noo miksikää muuttunu!"

Ja tottahan se on. Jos on matkustellut paljon, on ensi hämmästys ja huuma hävinnyt. Itsellenikään eivät palatsit ja kirkot tee enää vaikutusta. Loistoa, kultaa, kimallausta on nähnyt maailmassa jo niin paljon, että ei edes muista, onko käynyt jossain kirkossa tai palatsissa vai ei. Ja jos matka sujuu ongelmitta, tuntuu, että eihän siinä paljon ole "lapsenlapsille kertomista". Ja jälkeen päin muistaa matkoista yleensä vain ne, jolloin sattui jokin ongelma tai hankaluus, tuntuu pikku seikkailulta.

Olen aina naureskellut, miten olin lasteni kanssa Unkarissa, kun nämä olivat kahdeksan ja kymmenen vuoden ikäisiä. Kun joskus kyselin, muistavatko he sen ja sen kirkon, nämä vastasivat, että oliko se se kirkko, jonka edessä ostimme kioskista mansikanmakuista purkkaa. Tai jos kysyin, muistavatko he keskellä kaupunkia olevaa saarta, jolla kävimme, he kysyivät, oliko se juuri se paikka, jossa riikinkukko rääkäisi ja levitti pyrstönsä.

Minulla ei olisi oikeastaan ollut nauruun aihetta. Tuostakin matkasta on kulunut jo niin kauan, että kun itsekin muistelen, ovat kaikki pakolliset nähtävyydet hävinneet mielestäni. Päällimmäisenä muistikuvana on vain se, miten hermostunut olin, kun pelkäsin että ihmistungoksessa tytöt eksyvät minusta maanalaisessa ja joudumme eri asemille tai pelkäsin, etten osaa jäädä lentokentälle mennessä pois oikealla pysäkillä bussista jne.

Mutta kaikesta huolimatta matkustaminen kannattaa. Kaikkien kokemusten ja elämysten kauttahan me rakennamme maailmankuvaamme ja ajattelemme niin kuin teemme, vaikkemme yksittäisiä asioita muistaisikaan. Ja äitikin oli saanut roppakaupalla uusia elämyksiä, joita muistella ja mietiskellä taas yksikseen istuksiessaan seuraavien kuukausien aikana.

3 kommenttia:

Annikki kirjoitti...

oma muistuma: kuljin ensi kertaa telttamatkalla omalla autolla Suomen Käsivarresta Skibotniin - en ollut vielä paljon matkustellut, vaikka tuon matkan olin kyllä kulkenut kerran bussilla ennenkin - muistan pettymykseni leirintäalueella, kun olin pesemässä astioitani: kaikki naiset keittiössä puhuivat siitä, minkälainen tie oli ollut, minkälaisia leirintäaluekokemuksia heillä oli ollut, mikä oli paras leirintäalue jne. - kun minä olin aivan puhkumiseen asti täynnä reitin kauneutta ja ihmeellisyyttä (tuossa matkassahan alkavat tunturimaisemat), joita Suomen puolella ei ole

Minz kirjoitti...

Totta! Kaikkine kommelluksineen matkoista tahtoo jäädä jotain erityistä aina mieleen - ja oppii yleensä myös jotain. Vaikken itse ole kyllä mikään matkustusintoinen ihminen, olen kotihiiri, ja stressaan aina reissuilla.

Kirjoituksestasi tuli vain niin elävästi mieleen entisen pomoni kertoma, kun hän lomien jälkeen töihin palatessaan kertoi, miten lähtivät lasten ehdoilla reissuun. Olivat kaikessa mahdollisessa lastenrientopaikoissa ja pysähtelivät matkalla, kun lapset halusivat ja "kiristelivät" hampaitaan, kun aikuisten teki mieli jotain, kun olivat lastenreissulla. Reissun jälkeen kokosivat hienot kuva-albumit ja kysyivät lapsilta, että mikä asia lomalta jäi parhaiten mieleen. Kahdelta vanhimmalta (toka luokalle meneviltä) tuli kuin tykin suusta: "Se ABC:n pallomeri!" Heh! =D

Kirlah kirjoitti...

Annikki ja Minz, näinhän se menee. Ihmiset myös valokuvaavat omista lähtökohdistaan lähtien ja omia tarpeitaan varten. Kerran eräs kaverini oli ollut Itävallasta ja halusi näyttää minulle Itävallan-kuvia. Saksanopettajana olin innoissani näkemään kuvia kyseisestä maasta.
Mutta arvatkaa, mitä niissä oli! Ei ensimmäistäkään kuvaa itse maasta. Vaan mukana olleita kavereita tekemässä erinäisiä asioita. Ja kaikki ihmiset minulle vieraita - mitä ne minua liikuttavat! Kuvat olisivat voineet olla otetut missä muualla tahansa, vaikkapa kotona olohuoneessa.

Nytpä keksinkin, oliko hän ollutkaan Itävallassa, vaan kertoili kustakin kuvasta: Tässä kaveri Budapestissa... ;)