maanantai 24. lokakuuta 2011

Vanhat kuvat kertovat

Milloinkaan ei pitäisi heittää pois vanhoja valokuvia. Ellei niistä jostain syystä itse välitä, toinen voi saada niistä kuitenkin irti jotain. Tämä tuli vain mieleen, kun isä oli ennen kuolemaansa salaa repinyt valtavat määrät vanhoja valokuvia albumistaan ja hävittänyt. Se oli minulle yllätys sikäli, että isä oli aina halunnut kynsin hampain pitää kiinni siitä, että jälkipolville jäisi jotain entisajoista, ja varsinkin menetetystä Karjalasta. Vai oliko syynä hävitysvimmaan se, että kuvat esittivät ihmisiä, joita meistä kukaan ei tunne.

On totta, että henkilökuvat eivät merkitse mitään jollekin, joka ei koskaan tullut tuntemaan kyseisiä henkilöitä. Mutta valokuvilla on minusta laajempikin merkitys. Joka kuvasta voi nähdä mennyttä ajankuvaa: muotia, rakennustyyliä, tapoja ja vaikka mitä, mikä on jossain mielessä ehkä mielenkiintoisempaakin kuin tunnistettavat kasvot.

Yläkuvassa vasemmalla esimerkiksi on Jaakkiman kirkko, jota ei enää ole olemassa. Arkkitehtuuri nyt on tietysti aina mielenkiintoista, mutta myös se, että näköjään pyykkiä on kuivatettu joskus ihan kirkon seinustalla. Samoin joka viljelyskelpoinen maatilkku on ollut käytössä, juurikasmaa ulottuu ihan kirkon seinustalle.

Ylhäällä oikealla isäni isovanhemmat Karjalassa ennen sotia talonsa vieressä. Eikö tällainenkin kuva tuo hyvin esiin pukeutumistyylin ja asuinympäristön, vaikkei tietäisikään keitä kuvassa on.

Alemmassa kuvassa on puolestaan äitini äiti 1-vuotiaana ihan 1900-luvun alussa kaivon kannella. Lapset on siis puettu näin! Mumma lähetti minulle jo eläissään tämän kuvan ja kirjoitti: "Tässä oon minä pienenä niinkus kuvasta näkyy".

Alhaalla keskellä on minusta mielenkiintoinen kuva morsiamen hääpuvun vuoksi. Musta puku, valkoinen huntu. Tämä on mummani hääkuva 1920-luvun lopulta.
Ja viimeisessä kuvassa on mumman äiti Amerikassa nuorena tyttönä. Ei olisi noin hienoa pukua ollut hänellä varmaankaan, ellei olisi Amerikassa käynyt.

Joten ei kannata hävittää suurella vaivalla säästämiään kuvia, vaikka arvelisi, ettei niistä kukaan muu kostu mitään. Ellei kuvilla ole jälkipolville samaa tunnearvoa ja merkitystä kuin asianomaiselle, niin niillä voi olla heille kuitenkin jokin muu merkitys.

9 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Vanhat kuvat ovat ihani! Minulla on muutama sellainen,jotka olen perinyt ja pidän niitä suurena aarteena!

Marjattah kirjoitti...

Vanhat kuvat ovat aarteita. -Sitä hävittää huolettomasti sellaista, mitä pitää tylsän vanhanaikaisena. Kun aika jatkaa kulkuaan, vanhanaikainen muuttuu kiehtovaksi historiaksi.

Kirlah kirjoitti...

Yaelian ja Marjattah: kyllä täytyy tunnustaa, että ei itselle olisi ehkä vielä 15-20 vuotta sitten tullut mieleen näin viisaita ajatuksia. Ihminen ei todellakaan ole nuorena yhtä viisas kuin vanhana :)
Ja sekin kummallista, että ei ollenkaan ymmärrä kysellä nuorena vanhoilta ihmisiltä entisistä ajoista.

Annikki kirjoitti...

aivan upeita kuvia - juuri kertovuudessaan! - kuvahan tosiaan kertoo niin paljon muutakin kuin tutun /sukulaisen olemuksen - "muodin" ym. ulkonaisen lisäksi esim. semmoiset kuin ilmeet, eleet, kuvaan asettautuminen ym. - esim. hääkuvissa, miten morsian, sulhanen asetellaan, kuinka jäykkinä kuvissa ollaan (nykyisin voidaan ottaa vaikka veikistelykuvia), missä kuva on otettu jne. - loistava kuva tuo kaivonkannellakin!

Sirokko kirjoitti...

Minäkin rakastan vanhoja kuvia! Olen pyytänyt vanhempiani säästämään kaikki vanhat kuvansa minulle. Kesäisin niitä siellä selailen vanhusten kanssa ja he kertovat mitä mieleen nousee juttuja menneiltä ajoilta. Minulle tuntemattomatkin ihmiset ovat alkaneet elää ihan toisella tapaa. Harmittaa etten isoäitini aikana vielä tuota ymmärtänyt tehdä, mutta ei tosiaan riittänyt kiinnostusta vielä siihen aikaan.

isopeikko kirjoitti...

Peikko luulee, että joku instanssi oikein keräsikin vanhoja kuvia historiatutkimusta varten.

Rosina kirjoitti...

Nyt kirjoitit asiasta, joka on minullekin tosi ajankohtainen tällä hetkellä.
Metsästän kuvia vanhoista sukulaisistani joka puolelta, viimeksi äsken kirjoitin sähköpostia Amerikan maalle.
Melkein itkin, kun kuulin, miten sukulaisteni kuvia ja kirjeitä oli poltettu heidän kuoltuaan.

vilukissi kirjoitti...

Minäkin kerään vanhoja valokuvia ja kaikkien ei edes tarvi olla sukulaisista tai suvusta. Kokonainen yö meni tässä hiljakkoin, kun sain enoni jäämistöstä valokuvia...aaah!

Kirlah kirjoitti...

Mitään ei pitäisi heittää koskaan pois hetken mielijohteesta.
Äidille kävi niin, että koska äidin isä oli kuollut äidin ollessa lapsi, äiti olisi tädiltään halunnut isänsä kuvia. Täti lupasi, että hänen kuoltuaan äiti saisi kaikki kuvat.

Tädin kuoltua äiti kyseli kuvia, mutta tädin poika oli ymmärtämättömyyttään polttanut kaikki vanhat albumit ja joka ikisen kuvan.