torstai 20. lokakuuta 2011

Lomaa pukkaa

Ensimmäinen kerta eläissäni tapahtui, että loma pääsee peräti yllättämään. Vasta viikko sitten heräsin huomaamaan, että meillähän on ensi viikko syyslomaa. Tavallisesti on näihin aikoihin ollut olo jo puolikuollut, rasittunut ja vain hoiperrellen jaksettu mennä töihin. Nyt on ollut jotenkin niin valoisa ja aurinkoinen syksy, että ei ollenkaan tunnu vielä väsähtäneeltä. Siihen tietysti vaikuttaa suuresti sekin, että on ollut mukavia ja ahkeria oppilaita, ja minulla on vain vähän tunteja.

Harva se päivä hämmästelee ja kyselee joku, mitä ihmettä minä teen, kun ei ole paljon tunteja. Kysyjät siis epäilevät, että minulla ei maailmassa ole eikä ole koskaan ollut mitään muuta tekemistä kuin vain käydä koulua ja nyhrätä läksyjen kanssa. Mutta voin vannoa ja vakuuttaa, että olen elänyt suunnilleen samoin kuin aina ennenkin. Painopiste vain kallistuu enemmän nyt sen muun tekemisen kuin koulun puolelle. Tämäkin viikko hurahti suunnilleen joka päivä samoin: koulun jälkeen lehtien haravointia, sitten jokin kansalaisopiston harrastusryhmä (olen mennyt käsitöihin ja liikuntaan), OAY:n kokouskin on ollut yhtenä päivänä, ja joka välissä aina puoli tuntia jotain käsityön tekoa televisiota katsellessa. Vielä on jäänyt varastoonkin monenlaista tekemistä, jos olisi tekemisen puutetta tullut.

Lomaviikolle jätin tahallani suunnittelematta mitään erikoista. Katsotaan, mitä päivät tuovat tullessaan. Ainakin yhtenä päivänä on käytävä kaupungissa näyttämässä kameraa, sillä olen kai niin rutkasti kuvaillut, että kamera meni rikki. Ja jonain päivänä tulee jälkikasvua kylään, joten eiköhän sekin viikko saada eletyksi mukavasti ilman suurisuuntaisia suunnitelmia. Suuret suunnitelmat ovat vihoviimeisiä, niillä on taipumus mennä myttyyn.

5 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Mukavaa syyslomaa Kirlah!

Sirkka kirjoitti...

Mukavaa lomaa! On tosiaan ollut mukava syksy, ei ole vielä ehtinyt pimeys vaikuttamaan eikä sateetkaan pahemmin häirinneet mielestäni.

isopeikko kirjoitti...

Joku on värjännyt seinäkukan punaiseksi :)

Kirlah kirjoitti...

Yaelian: kiitos. Kyllä tästä kehkeytyy vaikka mitä yllättävää :)

Sirkka: kiitos. Kun ei ole vielä tullut lunta, tuntuu tosi kesäiseltä. Samoilla kesän lämpimillä päästy tänne saakka. Tästähän on enää kukonaskel jouluun :)

isopeikko: varmaan sama tyyppi, kuin joka värjää taivaatkin. Kun toinen tytär oli pieni, hän kysyi punaista taivasta katsellessaan: "Kuka värittänyt?"

BloggeR kirjoitti...

Really very owesum. keep it up
http://bestsongseverr.blogspot.com