lauantai 9. lokakuuta 2010

Oudonmaalaisia tunnuksia

 Kaupungissa käydessä osui saksalaisen vieraani silmiin erään vanhan auton perässä laatta SF. Kovasti vieras ihmetteli, minkämaalainen auto se tuo on. Tietäneekö ja muistaneeko nuorempi sukupolvikaan, että sehän oli Suomen kansallisuustunnus ennen vuotta 1993, jolloin tuli tilalle FIN ja se oli kirjainlyhenne sanoista Suomi-Finland. Tai niin meille ainakin aina opetettiin!

Vaan ulkomaalaisethan järjestään luulivat kirjainten tarkoittavan Sovjet-Finland, mikä aiheutti tunnuksen muuttamisen. Tästä on eräs suomalainen kertonut, miten hänelle kerran kävi Tanskaan mennessä silloin, kun autoissa vielä oli SF.

Tanskan rajalla tullimies ei ollut millään halunnut päästää miestä läpi, luuli suomalaista venäläiseksi. Tätä suomalainen ihmetteli, ja ilmeni, että tanskalainen kivenkovaan väitti SF-tunnuksen merkitsevän Sovjet-Finland. Mutta välähtipä suomalaisella. Hänpä tiedusteli, eikö saman logiikan mukaan Tanskan DK silloin tarkoittaisi Deutsche Kolonie. (Saksan siirtokunta).

Eikä tarvinnut asiasta enää keskustella. Suomalainen päästettiin rajan yli.

9 kommenttia:

Sirokko kirjoitti...

Tuota en olekaan ennen kuullut, että Sovjet-Finland (tosin minulta on monta kertaa kysytty miten meillä Venäjällä eletään). Vielä vähemmän olisi tullut mieleen DK, hyvin oivallettu :)

isopeikko kirjoitti...

Hiano tarina. Hiano oivallus :)

Villasukka kirjoitti...

Ja sittemmin FIN muutettiin muotoon FI, koska fin on ranskaksi loppu... Ei me nyt sentään maaiman perukoilla eletä.

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Tosi mielenkiintoisia oivalluksia suollat. On tosi ihanaa lukea näitä.

Kirlah kirjoitti...

Sirokko: sehän oli silloin tavallista. Vaikkei meille niin mairittelevaa, silti ymmärrettävää, sillä suomalaisethan haukkuivat pitkään virolaisia venäläisiksi.
kun 80-luvun alussa saimme ystäväkoulun Virosta ja sieltä tuli virolaisia oppilaita vieraiksi, oli hankala löytää näille majapaikkaa, juuri siksi, että yleinen lausahdus oppilaiden suusta oli: "ei me mitään ryssiä tänne..."

Kirlah kirjoitti...

isopeikko: Joillakin näköjään on sana heti hallussa. Itse älyän aina vasta kotiportille astuessa jostain tilanteesta, että "niinhän minun olisi pitänyt sanoa" :(

äijänkäppyrä: kiitosta vaa oikke paljo. Kunpa minä muistaisinkin kaikki, mitä kivoja juttuja olen eläissäni kuullut.

Kirlah kirjoitti...

Villasukka: huh, oikein minä säikähdin, missä vaiheessa huomaamattani maatunnus autoissa on muutettu. Oikein piti mennä keväällä ostetusta autostani katsomaan, mikä tunnus minulla on, ja kyllä siinä on vielä FIN. Tarkoitit varmaan internetin maatunnuksia, joka Suomessa on FI.

Innostuin katsomaan netistä eri maiden tunnuksia, ja tässä yksi linkki, mikäli jotakuta kiinnostaa:
http://www.autoliitto.fi/matkalla_ja_liikenteessa/tietoa_ja_vinkkeja_ulkomaan_matk/ajoneuvojen_kansallisuustunnukse

Anonyymi kirjoitti...

Jossain määrin tuo vanha SF-uskomus (tai tietämättömyys) lienee vieläkin vallalla. Kun Saksan ja Tanskan rajalla pysähdyimme Skandinavien Parkiin Flensburgissa, ei siellä näkynyt yhtään Suomen lippua (muut kylläkin Islantia myöten) - sijoittavat meidät nykyään kai mieluummin Baltiaan kuuluvaksi? Tuo DK on hyvä - sitä en ole ennen kuullutkaan - muutenkin tuolla ajellessa huomaa, että rajat alkavat häipyä ja maat sulautuvat salavihkaa toisiinsa - sitähän Suomelle ei voi tapahtua - eihän? Ja kun karttaa katsoo, niin... kuuluuko se Skandinaviaankaan? ;))
hannah

Kirlah kirjoitti...

hannah: Maantieteellisesti ei kai Suomi kuulu Skandinaviaan, mutta Pohjoismaihin kyllä. Minua vain kauhistuttaa, mihin välimaastoon me joudumme, kun ruotsin vastustajat niin haluavat irrottaa meidät entisestään suurella vaivalla hankitusta pohjoismaisesta identiteetistä. Ei ymmärretä sitä, että yhteistyöllä EU:ssa Pohjoismaiden sanalla olisi enemmän painoarvoa kuin kellään yksin.

Ja totta, SF-luulo elää vielä valitettavasti. eivätkä ihmiset yleensä tiedä, että Nokia on suomalainen, kaikki veikkaavat tavallisesti japanilaiseksi. Me olemme siis jossain hornan kuusessa täällä kaukana...