Näennäinenkin vaihtelu virkistää

Sain tänään postikortin Saksassa olevilta oppilailtani. Mukavaa tuntuu olevan: ihmiset ystävällisiä, nähty on monenlaista ja kaikki on tosi kivaa. Ilmoittivat kertovansa koulusta lisää maanantaina palattuaan. Toivottavasti paluumatkakin sujuu hyvin, heillä on junalla Leipzigista Berliiniin yksi vaihtokin. Mutta uskon, että toimeliaina tyttöinä heillä ei jää sormi suuhun missään tilanteessa. Ei ainakaan kun kännykällä voi kysäistä saksanopelta välillä, miten jossain tietyssä tilanteessa sanotaan! Sellaisenkin viestin tässä viikon mittaan heiltä olen saanut.

***
Vein ruotsintunnille joskus tekemäni puhetehtävän. Oppilaat laitetaan kahteen piiriin, kaksi aina vastakkain pareiksi. Ulkopiiriläiset saavat eriväriset tehtävälaput kuin sisäpiiriläiset. Ulkopiiriläisillä on tehtävänä kertoa jotain tarinaa, lapussa on vihjeitä siitä mitä kertoa, sisäpiiriläinen myötäilee aktiivisesti: Jaså! Det var interessant! Vad hände sedan? jne.

Kun ope taputtaa käsiään, astuvat ulkopiiriläiset askeleen myötäpäivään ja vuorostaan kuuntelevat sisäpiiriläisen vuodatusta itse myötäillen. Taputuksen jälkeen taas askel myötäpäivään ja kerrontavuoro vaihtuu. Sen jälkeen vielä vaihto kerran, niin että jokainen on saanut kertoa kahdenlaista tarinaa kahdelle uudelle ihmiselle.

Tämän tehtävän jälkeen pari oppilasta sanoi oikein erikseen, että olipa hauska tehtävä. Nykyään on kiva, kun nuoretkin voivat ihan häpeilemättä kehua jotain asiaa. Ei ennen olisi tullut kysymykseenkään antaa opettajalle positiivista palautetta, ei kyllä negatiivistakaan, ei sen puoleen.

Mietin, mikä siitä tehtävästä hauskan teki, hehän tekevät päivittäin samantyyppisiä tehtäviä. Ehkä se, että pari vaihtui koko ajan ja toisaalta se, että tehtävä tehtiin seisaaltaan, ja vain tietyn ajan sai puhua, jolloin jotkut kiristivät oikein vauhtia ehtiäkseen sanoa kaiken loppuun. Vaihtelu virkistää, sanoi mummokin kun kissalla pöytää pyyhki.