torstai 11. maaliskuuta 2010

Yhteishengen ylläpitoa

Ihan kuin kesä olisi jo ihan nurkan takana. Se johtuu nimenomaan siitä, että eilen minulla oli abien viimeinen suullinen kuulustelu, ja maanantaina alkavat kolmatta viikkoa kestävät ylioppilaskirjoitukset. Kun niistä päästään eroon, alkaa koeviikko ja sen jälkeen on jo kevät ihan käsillä.

Minulla on ollut tuplatunteja eilen ja tänään, koska olin maanantain ja tiistain vielä matkalla. Haluan ehdottomasti pitää ne tunnit, sillä tunteja menee muutenkin kaikenlaiseen, etten sanoisi hömpötykseen. Huomenna pari oppilasta lähtee Saksaan ystäväkouluun, ja huomenna on myös urheilupäivä, joten oppilailla on kaikenlaista muuta aktiviteettia: laskettelua, uintia, ponitalleilla ratsastusta, hiihtoa jne.

Eilen iltapäivällä ei ollutkaan normaalia keskiviikon opettajainkokousta, vaan sen tilalla oli ns. TYKY-iltapäivä tai jotain sellaista, jonka tarkoituksena on ylläpitää työyhteisön yhteishenkeä. Ja mitenkäs muuten ihmisen mieli pysyisi yhteistyökykyisenä kuin hyvän ruuan äärellä. Nyyttikestiperiaatteella jokainen toi joitain ruokatarvikkeita, joista sitten yhteisesti tehtiin eri salaatteja ja pannukakkupizzaa. Oli myös mauste- ja valkosipulipatonkeja, jälkiruuaksi juustoja ja viinirypäleitä, kuohuviiniäkin, lopuksi tiramisua ja kahvia.

Ellei tällä mässäilyllä yhteishenki parane, ei sitten millään. Vaikka eipä tuossa yhteishengessä ole suuremmin valittamista ollut tähänkään mennessä. Mutta onhan hyvä välillä pitää huolta, että se pysyisikin hyvänä.

P.S. Kuva on Azoreilta. Siellä olivat tyypillisiä hyvin pienet ja paikalliset sadekuurot. Kuvassa ihan pieni sadekuuro, jonka etenemistä saattoi seurata. Ja hauskinta oli, että siinä heijastui sateenkaari. Kuuro ei siis ole yhtään isompi kuin tuo sateenkaarikaan.

4 kommenttia:

♥ Hannelen paratiisi kirjoitti...

Jännä kuva :)
Mässäily on kivaa. (Ennen vanhaan opet teki yksin töitä, ja jos jollain oli "vaikee" oppilas, oli se tämän open oma syy.. Nykyään tehdään yhteistyötä.)

vilukissi kirjoitti...

Hienoja kuvia, aaah! Matkanne oli varmaan tosi antoisa, voi että, jäikö sydän sinne? Teillä oli tosi hyvät mässäilyt!

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Oikee hyvää TYKYä olis lapioora ne lumet koulun pihalta opettajaporukalla traktorien kyyttihin. Kyllä yhteeshenki kasvaas ja välipalat maistuus... Ja keväkki olis likempänä...

Kirlah kirjoitti...

Hannele: oikeassa olet, mässäily on kivaa :)
Ja sekin pitää paikkansa, että ennen opet taistelivat ongelmien kanssa yksin, nykyään uskalletaan paremmin ottaa asiat esille muiden kanssa.

Vilukissi: matka oli onnistunut, mutta kyllä on aina mukava tulla omaan sänkyynkin nukkumaan.

Äijänkäppyrä: sinäkin olet oikeassa. Monia asioita voisi tehdä yhdessä ja talkoilla eikä aina sanoa, että "ei kuulu toimenkuvaani". Huom. tämä lainaus ei meidän työyhteisöstä vaan onpahan vain yleinen toteamus.