tiistai 9. maaliskuuta 2010

Tuntemattomat Azorit

Palattu on matkalta tänään. Olin Azoreilla, joista ei ollut muuta tietoa etukäteen kuin että saaret sijaitsevat Jumalan selän takana eristyneempinä kuin Suomi ja suomalaiset. Olen koonnut joitain kuvia, vaikka asiaa olisi vaikka romaanin verran. Azorit ei ole mikään biletyspaikka eikä rantalomakohde, vaan se sopii sellaiselle, joka on kiinnostunut luonnosta ja kasveista ja joka ei niin välitä, vaikka välillä ropauttaisi niskaan vettäkin.

Kukkaloistoa oli jo jonkin verran, vaikka on talvi. Kallatkin, jotka meillä ovat kalliita hautajaiskukkia, kasvavat siellä rikkaruohoina pitkin rinteitä. Keskellä ylhäällä kolibrikukka, jota täältä ei löydäkään, ei ainakaan tuolta lumen alta, jonka määrä oli suureksi järkytykseksi vain lisääntynyt poissa ollessa.

Tyypillisiä maisemanäkymiä: laavakivestä tehdyt aidat hallitsevat joka paikassa yleisnäkymää. Kyliä vuorten ja kukkuloiden välissä. Maatalous on tärkein elinkeino ja lehmiä on todella joka paikassa, ja tilat suuria. Lehmät monilla pelloilla sotilaallisessa rivissä, sillä ne on ketjuilla kiinni nilkoistaan ja ketjua siirretään sitä mukaa kuin lehmät ovat ruohon syöneet. Pelloilla on siirreltävät lypsyasemat, joita vahtii vihainen filokoira. Koiralta on typistetty häntä ja korvat, ettei lähestyjä tietäisi, onko koira ystävällinen vai vihainen.

Vasemmalla alhaalla kuva teeviljelmältä. Rannat ovat mustia laavakivisiä ja karikkoisia, korkeita, joten uimaan ei voi juurikaan mereen mennä. Kylät valkoisia läiskiä vuorten välissä.
Kylä jossa asuimme, oli Agua de Pau, josta tämä kollaasi. Pitkin rinnettä kulkee kylän läpi kapea polku ylös siniselle kappelille, pyykit heiluvat turistin naamalle ja ihmiset seisoksivat ikkunoiden äärellä tai ovien pielessä. Tuntui jotenkin siltä kuin tunkeutuisi ihmisten olohuoneisiin. Kylän keskustassa torin äärellä seisoksi joka ikisessä risteyksessä ja talon nurkalla joutilaita miehiä ja pitivät kovaäänistä meteliä. Ilmeni että tämä kylä on kuuluisa näistä "toriukoista". Miehet kalastavat yöllä ja seurustelevat toistensa kanssa päivällä. Tuntuu oudolta, että eivät esim. kokoonnu istumaan minnekään, vaan jokainen kuin vahtii eri talon kulmalla ja tien risteyksessä, ja tarkkailee jokaista ohikulkijaa.

Kylän hautausmaa oli aivan ihana. Kaunis, kukista kootut seppeleet haudoilla, hautakivessä vainajan kuva, perinne niiltä ajoilta jolloin ei osattu lukea. Ylhäälle kappelille vievä polku symboloi Jeesuksen kärsimystietä ristille. Polun varrella oli toistakymmentä infotaulua, joissa luki mm: tässä kohtaa Jeesus kaatui toisen kerran.
Alhaalla oikealla hotellimme mereltä päin nähtynä.
Yksi parhaista retkistä oli retki Furnaksen kuumille lähteille. Alueella nousee maasta koko ajan rikkipitoista höyryä, tulikuumat savilähteet pulppuavat ja uintimahdollisuuskin oli 40-asteisessa lähteessä. Lähteen vedessä uimisen sanotaan nuorentavan ihmistä kymmenen vuotta ja tietysti sellaiseen on pakko mennä. Mies mainitsi, että hyvä, etten uinut kahta kertaa: se olisi pidentänyt todella huomattavasti minun työuraani!

Ruokakuvassa on cosido-nimistä paikallista erikoisuutta, joka kypsennetään kattilassa kuumassa lähteessä kuusi tuntia. Monenlaisia lihoja, makkaroita ja kasviksia.
Lähteitten vieressä on myös valtava puutarha, jossa toinen toistaan ihmeellisempiä puita ja kukkia, jopa mustia joutsenia. Ylhäällä keskellä kastanjapuu, joka on ihan naavan peittämä, mikä merkitsee, että ilma on puhdasta. Puista muuten sanottiin, että alkuperäiset puut ovat ikivihreitä, eivät pudota lehtiään. Muualta tuodut puut pudottavat lehdet talveksi, kuten esim. plataani.

Viimeinen kuva on otettu bussin sisältä ulos. Jos tarkkaan katsoo, näkee rekkakuskin jalat! Bussimme katolle putosi jotain paukahtaen, ja kuski hyppäsi ulos. Hän pysäytti perässä tulleen rekan ja kiipesi sen päälle katsomaan, mitä tapahtui. Mutta oliko kuski itse liian vanha, kun laittoi nuoren rekkakuskin koikkalehtimaan ja poistamaan bussin katolle pudonneen plataanipuun oksan.
Kertomus jatkuu huomisessa postauksessa.

Kuvia kannattaa suurentaa klikkaamalla.

11 kommenttia:

♥ Hannelen paratiisi kirjoitti...

Ihania kuvia, itse en ole tuolla ollut, mutta ystävältäni olen saanut tuollaisen strelitz-kukan tuliaisiksi.

Rosina kirjoitti...

Upeita kuvia, niitä pitää tutkia toisenkin kerran.
Kartasta piti tutkia, missä päin maailmaa nuo Azorit oikein sijaitsevatkaan. Huh, huh, kaukana mantereilta, meren sylissä.
Siellä varmaan tunsi olevansa kuin eri planeetalla:)
Kolibrikukka, ihmeellinen näky.

Sirokko kirjoitti...

Ihanan näköistä, niin rehevää ja siistiä, nuorennuslähdekin vielä, sinne pitäisi päästä!

Neili kirjoitti...

Aivan kuin olisi itse ollut mukana..
Kiitos matkakuvauksestasi.

Leen@ kirjoitti...

Tervetuloa takaisin ja kiitos matkakuvauksesta! Oli varmaan virkistävää olla noin eksoottisessa ympäristössä.

Kolibrikukalla taitaa olla toinenkin nim, jota en nyt saa päähäni. Niitä kaupattiin 30 vuotta sitten Madeiralla mieluusti tuliaisiksi, kauppias toimitti hyvin pakatun laatikon kentälle ja niinpä minäkin olen niitä sitten saaut ihaille reissun jälkeenkin. Kestivät matkan kyllä. Toisaalta kuvamusitokin olisi ollut ihan yhtä hyvä - ei olisi tarvinnut seurata lakastumista.

Kirlah kirjoitti...

Hannele: Strelitz-kukka eli se kolibrikukka on todella jotain suunnattoman kaunista.

Rosina: jotenkin ihan pelottavaa ajatella, että niin kaukana kaikesta meren keskellä. Eikä tämä Sao miguelin saari vielämitään, jolla me olimme, mutta se pienin yhdeksästä saaresta eli Corvo, joka on vain 5 km pitkä ja 400 asukasta. He sitä vasta eristyksissä asuvat. Ja joka saaren väli on ainakin puolen tunnin lentomatkan päässä.

Kirlah kirjoitti...

Sirokko: siistiä on todella, ja kaunista.

Neili: kiva jos olet jaksanut lukea. :)

Leen@: ainakin tuo Hannelen vastauksessa oleva nimi sillä on.
Madeiralla minäkin olem eka kertaa tuollaisen kukan nähnyt, olisiko siitä 10 vuotta tai vähän enemmän. Ainakin silloin niitä vielä ihmiset ostivat kotiin viemisiksi. Itse olen hyvin laiska raahaamaan mitään, joten en tuonut.

isopeikko kirjoitti...

Kyvin kuvattu. Siellä kameralla ja nyt täällä sanoilla. :)

Kirlah kirjoitti...

Isopeikko: tackar tackar.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva matkakertomus ja hyviä kuvia.
Kalloista sen verran, ne eivät nykyisin enää edusta hautajaiskukkia vaan enemmänkin hääkukkia.
Olen itse juuri lähdössä Azoreille joten mukava tutustua näin etukäteen.

Kirlah kirjoitti...

anonyymi: hyvää matkaa. Siellä viihtyy todella.
Mitä kallaan tulee, on ilmeisesti Suomessakin paikallisia eroja ja myös sukupolvieroja. Mutta kyllä vanhemmat ihmiset ehdottomasti mieltävät ne vielä hautajaisiin kuuluviksi. Äitini ei ainakaan suurin surminkaan laittaisi niitä kenenkään hääkimppuun. Itse voisin kyllä laittaa.