tiistai 23. maaliskuuta 2010

Erikoisia valvontoja

Tuli tässä ylioppilaskirjoitusten aikaan mieleen entisetkin kirjoitukset vuosien varrelta. Ei niissä kummoisia pääse tapahtumaan, mutta kaksi erikoista valvontaa minulla on ollut.

Eräs oppilas oli muuttanut viimeisenä kouluvuonnaan perheensä mukana toiseen kaupunkiin, mutta kävi meillä koulunsa loppuun. Tuli sitten reaaliaineen koe, ja oppilas olikin sairastunut vesirokkoon. Hänen piti olla eristyksissä. Tarvittiin oppilaalle kotiin valvojaksi vesirokon sairastanut opettaja. Minullahan sellainen oli ollut jo kansakouluaikana, joten lähdin aamulla kaupunkiin.

Tuossa toisessa kaupungissa piti minun olla kello 9 lukiossa hakemassa koetta. En saanut sitä ennen kuin koepussi avattiin luokan edessä. Kokeen kanssa sitten menin oppilaan kotiin ja istua köhjötin hänen kanssaan täydet kuusi tuntia. Onneksi minulla oli mukana lukemista ja käsitöitä, oli evästä ja kahviakin. Itse asiassa en juuri ehtinyt pitkästyäkään, vaikka talo oli niin hiirenhiljainen, että ei kuulunut muuta koko päivänä kuin oppilaan kynän rapina ja minun puikkojen kilinä.

Toisen kerran tarvittiin erityisvalvontaa oppilaalle, joka oli halvaantunut liikenneonnettomuudessa. Oppilas asui vieraassa kaupungissa kolmen tunnin ajomatkan päässä täältä. Koska tyttäreni asui tuolloin samassa kaupungissa, ilmoittauduin vapaaehtoiseksi, sillä saatoin mennä jo edellisenä iltana kaupunkiin ja yöpyä tyttären luona.

Aamulla alkoikin ruljanssi. Invataksi haki ensin minut, sitten oppilaan, kiepaistiin hakemassa myös avustajaksi tuleva opiskelija, mikä jälkeen kovaa kyytiä lukiolle hakemaan koetta. Siihen suttaantuikin aikaa, sillä koe oli historiaa. Ja kun nykyään jokainen reaaliaine kirjoitetaan erikseen, oli avattavia koepusseja vaikka kuinka monta, samoin kirjoittavia abeja. Ennen kuin kokelaat olivat saaneet koepaperinsa, oli kello jo lähempänä puolta kymmentä, ja vasta sitten rehtorilla oli aikaa ajatella minua.

Koe laitettiin uuteen kirjekuoreen ja niottiin taas sinettiteipillä. Meidän piti ajaa vielä ainakin parinkymmenen kilometrin päähän palvelutalolle, jossa kirjoitus pidettiin. Minulla oli omalta koululta mukaan otettu nauhuri ja kasetti, jolle kokeen kulku nauhoitettiin. Oppilas saneli tehtävien vastaukset ääneen, ja avustaja kirjoitti sitä mukaa paperille. Minun hommana oli hoidella nauhuria ja valvoa, ettei tapahdu vilunkia.

Oppilas väsyi helposti ja aina yskänpuuskien välillä ilmoitti, että hänelle riitti, hän ei tee enää yhtään. Mutta eihän ennen kahtatoista voi lopettaa, joten niin vain jatkettiin. Saimme mennä välillä myös syömään palvelutalon muiden asiakkaiden kanssa, joten laitoin paperit huolellisesti piiloon ja oven lukkoon. Kolmistaan menimme kahdeltatoista ruokailemaan, ja meillä oli oikein mukavaa ja rattoisaa. Kirjoituksen aiheista emme puhuneet mitään.

Syönnin jälkeen houkuttelin oppilasta vielä jatkamaan, jospa vielä jotain muistuisi mieleen. Hän olikin sen verran virkistynyt, että lupasi yrittää. Nauhuri taas käyntiin ja töihin. Ja kyllä hän vielä ainakin kahteen kysymykseen saneli vastauksia.

Kun oppilas sanoi viimeisen kerran ehdottoman einsä, lopetimme ja tilasimme invataksin taas kuljettamaan meidät.
Ja niin vain kävi, että sekin kirjoitus meni hyvin läpi. Sitkeys palkittiin, onneksi jääräpäisesti houkuttelin häntä vielä muistelemaan tietojaan.

4 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Kivoja muisteluja! Meillä pyörtyi maaantaina yksi kokelas kesken kaiken. Käsi oli pystyssä, yksi valvoja meni viereen ja naps, lapsi kaatui syliin. Ei muutan kun lattialle makuulle ja yksi valvoja haki vielä terkkarin paikalle.

Rea kirjoitti...

Olipas mielenkiintoinen kirjoitus!

Kirlah kirjoitti...

Villasukka: nuo ovat tilanteita, joita aina pelkää. Onneksi meillä ei ole sattunut koskaan tuollaista. Joskus joku on ollut kuuntelukokeessa oksennustaudissa ja hänen vieressään oli ämpäri, mutta ei sitä onneksi tarvittu.
On ollut myös oppilaita, jotka olisivat saattaneet alkaa hyperventiloida. Valvojille oli varattu paperipusseja pöydälle sitä varten. Jos oppilas alkaisi haukkoa henkeä, pitäisi hänen naamalleen laittaa pussi, johon hengittää. Ei onneksi tarvittu koskaan.

Kirlah kirjoitti...

Rea: kaikenlaista aina sattuu, kun kauan elää :)