maanantai 7. tammikuuta 2013

Sielunrauha häviää

Minun sielunrauhalleni olisi kaikkein parasta, kun en lukisi yhtään kirjaa, en varsinkaan mitään tosielämään perustuvia. Eilenkin luin koko päivän Ruandan kansanmurhasta selvinneen Leah Chishugin kirjaa Pitkä matka paratiisiin. Lukemista ei voinut millään lopettaa ennen puolta yötä ja yöllä uni oli sitten pätkittäistä. Kirjan tapahtumat kummittelivat unissani koko yön, valtavia ruumiskasoja kaduilla, Leah ryömimässä niiden alta elävien kirjoihin vatsa auki viillettynä. Ja uniin sekoittuivat lisäksi vielä kaikki muutkin maailman tapahtumat suomalaisten sieppauksista Jemenissä ja jostain syystä Al Quaidat ja muut vastaavat.

Varsinkin afrikkalaisten pakolaisten omaelämäkerrat ovat mieltä järkyttävää luettavaa. Voimme vain kuvitella niitä kauheuksia, joita maailmalla tapahtuu kaiken aikaa. Kyllähän aikoinaan uutisia seurattiin kauhistuneina, mutta tällainen jonkun omakohtainen kertomus tuo tapahtumat niin lähelle kuin olisi ne itse kokenut. Ihmettelen vain, että jos asioita näinkin kaukaa seuranneena ne tunkevat uniin, niin miten asianosaiset itse ikinä kykenevät niistä selviämään järjissään. Mutta eiväthän monet selviäkään. Useat traumatisoituvat lopuksi elämäänsä.

Kiinnitin huomiota kirjan nimeen. Vaikka englanninkielinen alkuperäinen nimi on A Lon Way From Paradise, on se käännetty juuri päinvastoin eli Pitkä matka paratiisiin. Kirjoittajalle lapsuus Ruandassa Afrikassa ennen sotaa oli paratiisi, josta hän joutui pakenemaan. Mutta länsimaiselle kääntäjälle  länsimaat näyttäytyvät tietysti paratiisina. En kuitenkaan usko, että Lontoo, jossa kirjoittaja nykyään asuu, tuntuu afrikkalaisesta kovin paratiisilta, vaikkakin tietysti kaikkien kauheuksien jälkeen vähiten kauhea. Miksei tietysti voi ajatella niinkin, että kirjoittajalla on nyt Lontoosta pitkä matka sinne entiseen paratiisiin. Ihan kuinka päin vain.

Lisäys: Luin vasta tuon alun kirjoittamisen jälkeen kirjan loppuun.  Kirjan loppu muuttaakin kirjan nimen merkitystä. Tarkemmin kun ajattelee, otsikon suomennos on sittenkin ehkä osuvampi nimi kirjalle kuin alkuperäinen, maailma ei näytä tulevan juuri paremmaksi, paratiisiin on tästä todella pitkä matka.

Kunpa kuitenkin aina muistaisimme pitää mielessämme, että olivat asiat meillä miten huonosti tahansa, ne voisivat olla vieläkin huonommin. (Tai sitten vielä paremminkin ;)

2 kommenttia:

Rosina kirjoitti...

Kirja on varmaan järkyttävä lukukokemus.
En pysty lukemaan sitä, olen jättänyt dekkaritkin kokonaan pois lukuvalikoimistani.
Elämä on tarpeeksi jännittävää!

Kirlah kirjoitti...

Rosina: En minäkään oikein tahdo kestää dekkarijännitystä. Se on sietämätöntä, siksi luen dekkareita äärimmäisen harvoin.

Tosielämän kuvauksia tykkään lukea, en suinkaan jännityksen takia, vaan minua viehättävät selviytymistarinat, joidenkin ihmisten sitkeys ja neuvokkuus. Eikä minun tarvitse niissä lukea edes ensimmäiseksi viimeistä sivua (kuten keksityissä jutuissa) saadakseni tietää, miten tarinassa käy, koska kirjoittaja itse on hengissä ja kirjoittanut kirjan.