keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Rytmi tärkeää


Äkkiä sitä ihminen oppii vapaaherrattaren rooliin. Vapaa jakso töistä on loppumaisillaan, ja jo alkaa ahdistaa, että viikon kuluttua pitää alkaa täys tohina päälle. Varsinkin kun päivittäin pukkaa tekstiviestiä: mitä ohjelmaa abeille ruotsista ennen penkkareita, pidetäänkö preliminääri, missä luokassa ruotsin kuuuntelut jne. Kääk, olin onnellisesti unohtanut, että yo-kuuntelutkin alkavat ihan  koht´sillään, puhumattakaan penkkareista ja itse kirjoituksista. Kai sinne laitokseen on työnnyttävä joku päivä vähän ennakoimaan tulevaa tilannetta.

Takana alkavat olla siis ne päivät, kun aamulla saa hitaasti kaikessa rauhassa syödä aamiaista, lukea lehden, katsoa Aamu-tv:tä, sitten hissun kissun vain alkaa päivä vaikkapa mieluisilla käsitöillä kuten klipsitöillä tai romaanilla tai jos huvittaakin istua tietokoneen ääressä, ei mikään sitä estä, sen kuin vain avaa koneen ja uppoutuu ihmeiden maailmaan.

Päivällä aina jonkinmoinen ulkoilu, mutta huom. pakollinen. Vaikka huonolla säällä tuntuu vaikealta vääntäytyä ylös sohvannurkasta, olen yrittänyt pitää kiinni tietynlaisesta rytmistä ja säännöllisestä elämästä, ettei työjakson alkaessa kävisi ylivoimaiseksi. Sen takia minulla on joka päivälle jonkinlainen iltamenokin tai harrastus tai ystävien kanssa on yritetty tehdä aina jotain yhdessä. 

Ns. asiantuntijat väittävät, että on tärkeää pitää jonkinlaista päivärytmiä. Olen huomannut, että rytmistä kiinni pitämisellä todella on merkitystä. Usein saa lehdistäkin lukea, miten esim. jotkut työttömät tai eläkeläiset tai muuten joutilaat putoavat kuin jonnekin kuiluun, kun eivät jaksa ryhtyä mihinkään. Tuo pitänee paikkansa. Ellei vakaasti päätä tehdä niitä inhottavia kotitöitä kuten siivous, pyyykinpesu, repsahtaneiden vaatesaumojen korjaus tai ruuanlaitto, ne jäävät roikkumaan ja entistä vaikeampi on aloittaakaan, vaikka aikaa kyllä olisi.

Nyt olen keksinyt senkin, miksi en yhtään ahkerammin tee juuri noita epämieluisia töitä, vaikka työkiireet eivät painaisikaan. Jossain alitajunnassa kun koko ajan muistuttaa jokin ääni: minullahan on vapaajakso, eihän minulla ole mihinkään kiirettä eikä pakkoa. 
Ja sitten kaikki luiskahtaakin laiskottelun puolelle, ja kaikki epämiellyttävä jää tekemättä, kun menenkin vaikkapa valkkailemaan koneelle valokuvia.

5 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Hauska sana tuo kääk :)

Tänään juuri enkun yksityisoppilaan kanssa juttelin aiheesta "rutiinit" ja totesimme molemmat pitävämme omistamme. Hän on totuttanut lapsensakin suorittamaan aamurutiinit ja kullekin määrätyt viikottaiset kotityöt mukisematta.

Puhut asiaa kun toteat että roikkumaan jääneitä hommia on entistä vaikeampi aloittaa. Minulla on yksi hommeli jota kartan viimeiseen asti ja se on ompelu. Kaikilla varmaan on joku inhokki. Ehkäpä se kasvattaa luonnetta :)

Puuh, sananvahvistus näyttää hankalalta, vali vali...

Anonyymi kirjoitti...

Olen seurannut blogiasi jo kauan. Syy on selvästi se, että olen ihan vastaavasta työstä eläkkeellä, ollut jo 9 vuotta. Blogisi pitää minua edelleenkin mukavasti 'ajan tasalla'. Samalla nautin siitä, että työn vaatimukset eivät enää minua rasita. Nykyäänkin päivien rytmittäminen on todella tärkeä asia. Joskus tuntuu, että onpa tylsää kun pitää kaksi kertaa päivässä laittaa ruoka miehelle ja itselleni, mutta se on sitä päivien jäsentämistä. Samoin ulkoilut ja ajan seuraaminen muutenkin. Vieraiden kielten opetus ja harrastaminen kiinnostaa edelleenkin. Hyvää jatkoa sinulle, ja muista päivittää blogiasi.

Kirlah kirjoitti...

Rita: kyllä viikko, parikin menee ilman rutiineja, mutta jos on pitempi aika töistä vapaata, on viisasta pitää kiinni rytmistä.
Ja inhokeista puheen ollen, minulla se on saunan pesu. Mutta vähimmällä pääsee, kun vain tekee mukisematta ja ajallaan kaikki inhottavatkin hommat. :)

anonyymi:
minulla on luulo, että kun jään lopulliselle eläkkeelle, en kouluasioita halua mitenkään enää muistella.
Mies kyllä väittää päinvastaista. Hän saattaa olla oikeassa. Olenhan aina opettanut kansalaisopistossakin kaiken maailman kieliä, vaikkei olisi mikään pakko, kuten nykyäänkin espanjaa. Mutta kun se on niin mukavaa harrastamista :)

Pia Koskinen-Sanchez kirjoitti...

Näinhän se on!

Kirlah kirjoitti...

Pia: totta, sitä vain ei meinaa uskoa etukäteen. Kaikki on näköjään itse koettava kantapään kautta.