Aivot automaatilla

Ihminen toimii kummallisesti silloin, kun hän on laittanut aivoilleen automaattivaihteen päälle. Oikea käsi ei todella tiedä, mitä vasen tekee. Havaitsin tämän taas konkreettisesti, kun hämmästelin, miksi koululaukkuni sivutasku alkoi olla niin pullea, että vetoketju ei enää mene kiinni.

Mitä taskussa sitten oli? Ainakin kourallinen kyniä. Pöydältä ne siirtyvät helposti läksynteon yhteydessä laukkuun, pahempi juttu, että siellä on suurin osa opehuoneen pöydiltä  ja vielä pahempaa, että osassa lukee jopa kollegan nimi! Onpa luokasta siirtynyt liidunpidikkeitäkin! En kyllä tunnusta.

Ei kuitenkaan pelkästään kynät siirtyile minun följyyni. Kerran lähdin aamulla Jyväskylään ja koko päivän kaupungilla palloiltuani aloin yhtäkkiä ihmetellä, miksi minulla on ruskeat kengät jalassa! Minähän en omista ruskeita talvikenkiä. Miten ne ovat voineet vaihtaa väriä? Valehtelematta meni puoli tuntia tuota ihmetellessä, kunnes ymmärsin, että edellisenä iltana kylässä ollessani olin lähtenytkin kotiin kaverin kengissä. Ei ollut kaveri kauhean iloinen, kun olin koko päivän hiottanut ja kastellut hänen uudet kenkänsä lumisohjossa.

Kengät ja kynät näyttävät olevan aivojeni automaattiohjauksen heikko lenkki. Silloin kun meillä vielä oli koira, huomasin kerran sitä ulkoiluttaessani, että huh, minullahan on molemmissa jaloissani erilaiset kengät! Ei muuten kummallista, mutta kun toisessa oli korkeahko kantakin ja kapea kärki, toinen oli matalakantainen. Tuon huomattuani aloin kulkea ojanpohjia pitkin, etteivät muut huomaisi. Ymmärsin sentään vähän hävetä.