lauantai 20. marraskuuta 2010

Etäoppilaita tapaamaan


Eilen oli taas se päivä, kun koko lukio pakattiin linja-autoon ja huristimme toisen etälukion kanssa kolmannelle paikkakunnalle. Oppilaat ovat näistä tapaamisista aina ikionnellisia, abit syöksyivät heti autosta päästyään toistensa kaulaan, ovathan he jo kolmatta vuotta tuijottaneet oppitunneilla toisiaan ruudun välityksellä. Ja aina kaksi kertaa vuodessa on tavattu livenä.

Mutta kyllä nuoremmatkin oppilaat löysivät heti samoja kursseja suorittavat kaverinsa, ja juttua tuntui riittävän. Paikallinen oppilaskunta oli järjestänyt jotain ohjelmaa ja otti heti vieraat huostaansa. Opettajat ottivat meidät kollegansa huomaansa ja pohdimme tuttuun tapaan etäopetuksen käytänteitä. Oppitunnit on saatu joka paikkakunnalla alkamaan ja loppumaan samaan aikaan, suurin osa tapahtumistakin on samanaikaisesti, mutta vielä on tilanteita, että opettajalla jommassa kummassa päässä puuttuu oppilaat jonkin tilaisuuden takia. Ei varmaan koskaan päästäkään siihen, että kaikki tapahtumat koko maakunnassa olisi aina samaan aikaan. Monissa kohdin tarvitaan joustavuutta.

Ruokailun jälkeen opettajat saivat tavata opettamansa ryhmät kokonaisina. Minun ihana saksanryhmäni oli kiva nähdä ihan kokonaisena ja livenä. Hullua, että en tunnistanut etäoppilaita muiden seasta käytävältä. Mutta oppilaat kyllä tunnistivat minut. Saimme jopa sovituksi, että perustamme ensi kurssin alkaessa blogin, jossa jokainen kirjoittaa saksaksi jotain ja toiset kommentoivat. Minä yritän hommata heille saksaaopiskelevia blogikavereita jostain Euroopan maasta. Ellen muuten saa yhteyksiä minnekään, yritän houkutella saksalaisia ystäväkoululaisia kirjoittelemaan. Tämän ryhmän blogista saattaa tullakin jotain. Olen aiemminkin yrittänyt samaa, mutta on käynyt niin, että oppilaat ovat kirjoittaneet yhden jutun ja homma on jäänyt siihen.

Joka ryhmän tapaamiselle oli varattu aikaa 20 minuuttia, minkä jälkeen vaihdettiin ryhmiä. Minun syksyiselle ruotsinryhmälle ei ollut varattu aikaa, sillä kurssi on jo ohi. Olin kyllä tunnistavinani ainakin yhden silloisista oppilaista, en ole hänestäkään ihan varma, sillä yhteydet toimivat silloin niin huonosti, että en edes aina nähnyt oppilaita. Koneet ovat nyt toimineet kuulemma moitteettomasti, saa nähdä miten käy, kun minä pääsen sinne taas ensi jaksossa säpeltämään.

Linja-autossa paluumatkalla rehtorilla oli jo tietoa syksyn ylioppilaskirjoitusten tuloksista. Abit saivat vuorotellen käydä kysymässä omia tuloksiaan ja tuntuivat olevan tyytyväisiä arvosanoihinsa, ainakin siitä päätellen, että hihkuivat ja hyppivät riemusta. Ja mitä tulee ruotsin tuloksiin, olen minäkin ihan tyytyväinen. Kirjoittivat minusta pääasiassa ihan tasonsa mukaan, jopa erinomaisia tuloksia tuli.

4 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Olipa mielenkiintoista! Varmaankin oli jännää tavata etäoppilaita ihan kasvottain:-)

Sirkka kirjoitti...

On varmaan jännää, hauskaa ja hyödyllistä tavata kasvokkain niin oppilaiden kuin opettajien.

Kirlah kirjoitti...

Yaelian: vaikka tykkään etäopetuksesta, ajattelin kuitenkin koko ryhmän edessä seisoessani, miten kiva olisi, jos saisi olla näin aina. Mutta on meillä itse asiassa kotoisa tunnelma, vaikka oppilaat ovatkin kaukana. Asiaan vaikuttaa se, että tämä ryhmä on pieni muutenkin.
Kokemuksesta olen huomannut, että jos etäopetusryhmän koko kokonaisuudessaan nousee yli kymmenen, tunnelma ei ole enää viihtyisä. Toisaalta asiaan vaikuttaa kovasti myös ryhmän motivoituneisuus. Vaikka opettaisi vain yhtä henkilöä ja tämä ei ole motivoitunut, ei ole kellään kivaa :(

Kirlah kirjoitti...

Sirkka: minusta tuntuu, että oppilaiden on todella hyvä tavata opettaja välillä livenä, ei tee mieli mennä niin helposti kameran ulkopuolelle tunnin aikana.
Ja käytännön asioiden suunnittelu sujuu paremmin kasvokkain.