sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Mikä on työtä, mikä harrastusta


Tämänaamuisessa Länsi-Savo-lehdessä oli artikkeli erilaisista kesätöistä, lähinnä sellaisista erikoisista, jollaiset eivät ihan heti tule jokaiselle mieleen. Artikkelissa tuotiin myös esiin kysymys, onko laman syyttely vain tekosyy vetää lonkkaa. Onko itse asiassa niin, että töitä kyllä olisi, mutta mikä tahansa ei ihmisille enää kelpaa.

Aloin miettiä, miten on itseni laita, onko minulle kelvannut mikä tahansa. Ja täytyy myöntää, että oli työ mikä tahansa, aina olen siihen ryhtynyt ja väitän, että mikään ei ole ollut edes kovin epämiellyttävää työtä.

Koska vanhempani olivat maanviljelijöitä, riitti työtä kotona ihan lapsesta asti, kaikenlaista, mitä maatalossa nyt ikinä olikin: heinäpellolla haravointia, kasvimaan kitkemistä, lehmän lypsyä, traktorin ajoa. En muista, että olisi kauheasti pakotettu töihin, mutta paremman puutteessa heinäpeltotöitäkin ihan odotti. Teini-ikäisenä pidin ihan omaa kasvimaata, jonka tuotteita äiti myi kauppaan ja minä sain pitää rahat.

Lukioaikana olin kesät Vanhalla kirkolla oppaana ja siivosin kirkkoa ja seurakuntataloa ja haravoin hautuumaata. Siivousrätin heiluttelun lomassa kerroin turisteille kirkon pyhimyksistä jopa vierailla kielillä, mikä ilahdutti minua erityisesti. Pitkään ajattelinkin ryhtyväni aikuisena oppaaksi tai muuten matkailualalle, mutta sen alan koulutus ei ollut siihen aikaan vielä erityisen hyvin järjestettyä. Rahaa tästä työstä ei kovin herunut, sillä työ oli lähinnä mumman auttamista, tämä kun oli tuon kirkon vahtimestari. Joskus mumma työnsi käteen pienen rahan ja sanoi, että "siinä on vähän henkinikkua!"

Opiskeluaikana opintolaina oli yleensä loppu jo hyvissä ajoin ennen toukokuuta, joten se ajoi töihin hyvin liukkaasti. Silloin sain useana kesänä kahvila- ja baariapulaisen hommia opiskelukaupungissa. Niistä töistä tykkäsin kovasti, myyjän työ on minusta aina ollut tosi mukavaa. Joskus annoin yksityisopetusta kielissä oppilaille, mutta sellainen työ loppui sitä mukaa, kun kouluihin tuli tukiopetuksen saantimahdollisuus.

Opiskeluaikana olin myös Ruotsissa töissä kieliharjoittelun takia. Yhtenä kesänä olin Tukholmassa pensionärshemmetissä, vastaa kai nykyisiä vanhusten palvelutaloja. Sekin oli kiva työ, vanhuksille kävin kaupassa, siivosin, kuljetin keskikaupungille, vaihdoin jopa vaippoja, laitoin ruokaa (heh, en silloin osannut tehdä kuin lihapullia ja velliä, muina päivinä piti ostaa kaupasta valmisruokapurkki: Mat för en). Sain usein myös viikonloppupäivystyksiä, ja niistä sai kaksinkertaisen palkan. Tein päivystyksiä mielelläni, silloin oli yleensä aikaa jutella vanhusten kanssa, ja kielitaito sen kuin koheni.

Yhtenä kesänä olin Uppsalassa siivoojana mielisairaalassa. Siivoustyö oli ihan mukiinmenevää, mutta pelkäsin joitakin potilaita, joten pyysin siirtoa sellaiselle osastolle, jossa on rauhallisempia potilaita. Suututtavaa oli se, että me suomalaiset saimme tehdä osastoilla kaikki työt, jotkut etelämaalaiset lösähtivät osastolle päästyään sohvalle ja vasta kun kuulivat pomon tulevan, ottivat harjan varresta kiinni.

Viimeisenä kesänä opiskeluaikana ajattelin, että vaihteeksi haluaisin jotain "hienompaa" työtä. Pääsinkin erään firman konttoriin koodittajaksi. Minun piti koodittaa asiakkaat ja tuotteet kaikkiin laskuihin, ja lävistäjät syöttivät kaiken tietokoneille. Tämä työ oli myös ihan kivaa, paitsi että minä joskus laitoin koodin väärin, esim. 1526 saattoi tulla väärin päin: 2615, mikä tietysti sotki koko laskutuksen ja virheen etsimisessä pitkistä tulosteliuskoista meni usein monta tuntia, ja arvatkaa, haukkuiko minua kukaan!


Kun minä hikoilin sisätöissä vanhusten ja sairaiden kanssa, kertoi eräskin opiskelukaverini olleensa Skånessa kesän mansikkamaalla. Hän sai aurinkoa, sai syödä mansikoita mahan täydeltä ja sai puhua ruotsia ikäistensä kanssa. Tätä aloin kadehtia kauheasti, miksi en ollut keksinyt noin kivaa työtä!

Mutta kaikki järjestyy! Kun jo olin opettajanvirassa ja lapset pieniä, oli meillä koko perheen harrastuksena käydä joka kesä pari viikkoa tuttavaperheen mansikkamaalla töissä. Rahaa emme saaneet, mutta saimme siitä hyvästä talven mansikat ja perunat. Lapset pyörivät jaloissa, mutta mikäli he olivat korin pohjalle jotain keränneet, he saivat palkan rahana. Varmaan toistakymmentä vuotta teimme tätä samaa. Ei tarvinnut enää kadehtia muita: Nyt saimme aurinkoa ja rusketusta, turisimme tuttavien kanssa, saimme syödä maasta niin paljon kuin ikinä maha veti. Ei muuten kukaan tahdo uskoa, että kykenen syömään litrakaupalla mansikoita päivässä!

Missähän vaiheessa työ muuttuu harrastukseksi tai toisin päin, harrastus työksi? Ei moni viitsi lähteä sieni- tai marjametsäänkään, ei kaloja onkimaan tai puita hakkaamaan tai mattoja pesemään, jotka nykyään voi ottaa ihan harrastuksena.


Minusta kaikessa työssä voi olla oma viehätyksensä. Tätä olen yrittänyt esittää nykyoppilaillekin. Olen heitä kehottanut ottamaan vastaan minkä tahansa työn, sillä minusta on tärkeää, että nuorenakin tekee jotain. Kaikesta saa meriittiä ja kaikesta voi oppia jotain, mistä on myöhemmin hyötyä. Mutta monet vain naureskelevat ja sanovat minulle: "Et sinäkään mansikkamaalle menisi huhkimaan siihen helteeseen, ja siellähän saa selkänsä vain kipeäksi!"
Niinpä niin, joopa joo.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikeastaan ei olisi aikaa istuskella tässä, vaan pitäisi tehdä kotitöitä..
Minäkin olen tähän ikään mennessä tehnyt vaikka mitä, siis muutakin kuin oppimaani ammattia.
Aloitin työnteon 6-vuotiaana, kun huolehdin kaksi 4-vuotiasta tarhaan ja takaisin! Palkaksi mulle maksettiin tarhapaikka tässä "hienossa" yksityisessä tarhassa.
Olen omille lapsilleni myös sanonut samaa kuin sinä, että ota opiskeluaikana mikä tahansa työ. Ei mikään työ ole huonoa, mutta tekijä voi olla huono.
pianist

Rita kirjoitti...

Onpa sinulla ollut monipuolinen työkokemus. Nostan hattua! itsekin olen jälkikäteen kiitollisena miettinyt kesätöitäni ja semmoisia mitä kotona pistettiin tekemään. Läksykerholaisillenikin kertoilen ja kannustan heitä tekemään juttuja, ja arvostamaan niitä, vaikka tuntuisivat miten vähäpätöisiltä.

Asiaa puhuu tuo edelläni kommentoiva pianistkin!

Sauerkraut kirjoitti...

Ja minun ei pitänyt ikinä alkaa tarjoilijaksi, mutta kun minua pyydettiin jäämään kesätöihin harjoittelupaikkaani, niin tässä sitä nyt ollaan!

Kirlah kirjoitti...

Anonyymi: Olen täsmälleen samaa mieltä, että kaikki työ on otettava vastaan "parempaa työtä odotellessa".
Siitä saa sitten CV:hensä meriittiä, ja työnantaja katsoo, että hyvä, tuo ei valikoi työtehtäviään, on siis hyvä työntekijä.

Rita: minusta olisi itse asiassa ollut kiva kokeilla useammankinlaisia töitä, mutta jäi opiskeluaika liian lyhyeksi :)
Mutta aion kyllä eläkkeellä ollessa kokeilla paria juttua, minulla on jo mielessä, mutta en paljasta vielä.

Sauerkraut: minusta tuntuu, että harva on sellaisessa ammatissa, että on siihen pyrkinyt jo ihan nuoresta lähtien. Useimmilla nykyinen työ on jonkinlaista sattumaa. Eli kaikenlainen työ voi olla "se oma juttu", kunhan vain johonkin ryhtyy.
En minäkään aikonut alun perin opettajaksi:)

Anonyymi kirjoitti...

Palkkamurhaajan hommakin? Ja kyllä niitä eettisesti arveluttavia töitä löytyy ihan laillisista hommistakin vaikka kuinka paljon.

Kirlah kirjoitti...

anonyymi: mistä tähän tuo palkkamurhaajahomma putkahti? Ei mitään eettisesti epäselviä ja arveluttavia kuten huumediilerin tehtäviä pidä ottaa vastaan, mutta kaikki kunnon normaali rehellinen työ on kelvattava.

Heh, minä olen niin rehellinen, ettei edes tullut ajatuksiin tuollaiset epäilyttävät työt, mikäli niitä nyt työksi voi edes kutsua :)

Anonyymi kirjoitti...

Minulla kyllä oli mielessä lisätä, että epärehelliset työt eivät tietenkään ole hyviä töitä, mutta en viitsinyt, koska asia on niin itsestäänselvä.
pianist

Anonyymi kirjoitti...

On myös ihan laillisia eettisesti arveluttavia töitä. Itse en menisi turkistarhalle tai teurastamoon töihin tai johonkin luontoa tuhoavaan työhön. Kaiken työn ei siis tarvitse kelvata. Asiat eivät ole mustavalkoisia.

Nerokas laiskottelija on lopulta hyödyllisempi kansalainen kuin ahkera tyhmyri. Mutta tätä ei totuutta ei sovi esittää moraalin oppikirjoissa. (Rafael Koskimies)

Kirlah kirjoitti...

En pidä teurastamossa työskentelyä tai turkistarhausta eettisesti arveluttavana.

Onko grönlantilainen tuomittava, kun syö valaanlihaa (siellä ei ole muita elinmahdollisuuksia).

Jostainhan ihmisten on ruokansa saatava. Onko siis niin, että entiset sukupolvet ovatkin anonyymin mielestä tehneet epäeettistä työtä henkensä pitimiksi, kun ovat olleet maanviljelijöitä, siis minunkin vanhempani suuria roistoja?

Anonyymi väittää myös, että ei tekisi luontoa tuhoavaa työtä! Silloin et voi siis olla myöskään pelkkä kasvissyöjä, koska syömällä kasveja ja viljelemällä maata tuhoat luontoa! Tuskin on yhtään enempää luontoa säästävää kuin eläinten syöminenkään.

Tai minä teen epäeettistä työtä, kun käytän työssä sähköisiä laitteita (puhumattakaan tästä bloggaamisesta, sähköä kuluu).

Asiat eivät todellakaan ole mustavalkoisia.

Anonyymi kirjoitti...

Itse en pystyisi työskentelemään teurastamossa, tarviihan siihen jo ihan erilaisen ammattitaidonkin kuin vaikka lattian luuttuamiseen. Mutta on tekopyhyyttä syödä kanankoipia ja kyljyksiä ja tuomita teurastamot tai eläntenkasvatus.
pianist

Anonyymi kirjoitti...

Heh-heh.... te ootte hauskoja. Tottakai on tekopyhää syödä lihaa ja tuomita teurastamot. Itse en syö. Lihaa voi kasvattaa eettisestikin ja turkikset ovat nykyaikana turhia, rikkaat elintasorouvat niillä hienostelevat. Ei kukaan ole maanviljelyä tuominnut, kyse on siitä miten viljellään ja miten eläimiä kohdellaan ja kasvatetaan. Ja jokainen toimii omantuntonsa mukaan. se sama anonyymi

Anonyymi kirjoitti...

Näissä keskusteluissa tulee asioiden monet puolet esiin. Siitä huomaa, että harva asia on ihan mustavalkoinen. Itse kirjoitin ed. kommenttini vähän liian kiireessä. Siinä oli muutama asia, jota en ollut ehtinyt ajatella loppuun asti.
pianist

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Kuika sun kuvisnas pörriäänen on sattunu lentämähä aina pläsin päällen?