maanantai 15. maaliskuuta 2010

Taas ne alkoivat


Raahauduin kouluun, vaikka sieraimissa piti nuhan takia pitää tuppoja, ettei valu rinnuksille. En tiedä, olisiko ollut ihan sama, vaikka olisin jäänyt kotiin. Jäihän minun opetuksestani moni muutenkin paitsi: ne pari Saksassa olijaa, yksi oli mennyt autokoulun liukkaan kelin ajoihin ja yksi oli keksinyt muuten vain jäädä kotiin lepäilemään. Ja tuntui, että nekin, jotka kouluun olivat vaivautuneet, olivat aivan muissa maailmoissa. Maanantain ensimmäiset ja perjantain viimeiset tunnit pitäisi lailla kieltää! Tai sitten viikonloppuja ja lomia ei pitäisi olla ollenkaan!

Ja ne vihoviimeiset ylioppilaskirjoitukset ovat taas alkaneet. Istuin siellä pari tuntia vahtimassa niiskuttaen ja rykiä röykyttäen. Mutta ei oppilailla näyttänyt menevän sen paremmin. Parilla oli vähintään yhtä hyvä nuha kuin minullakin. Olivat ottaneet roskikset viereensä, ja sinne lensi aina välillä täyteen niistetty nenäliina, ainakin puolilleen tuli roskikset.

Mutta mitä näinkään, yksi työnsi oikein kyynärpäitä myöten sormensa nenäänsä ja kaivoi saaliin suuhunsa. Ei auttanut, vaikka yritin vihaisesti tuijottaa sinne päin. Miten sopii yhteen se, että monet ihmiset nykyään ovat niin viimeisen päälle muka tarkkoja meikeistä, hiuksista, vaatteista, mutta sitten tällainen alkeellinenkin käytöstapojen puute pilaa koko tuotteen. Antanette anteeksi, että taas kirjoitan samasta asiasta, mutta kun se on niin kammottavaa.

Aikani kuluksi lueskelin äidinkielen tehtäviä. Sellainenkin aihe oli kuin "Mitä sähkö on". Mitä? Kuulostaa fysiikan kokeelta! Ja runoanalyysia oli ja Tabermannin kolumnia ja vaikka mitä, joihin piti ottaa kantaa ja analysoida. Minä en kyllä varmaan pääsisi enää läpi mistään aineesta kirjoituksissa.

Enkä ole ennen vielä nähnyt, että ylioppilaskokeessa oppilas vetää hupparinsa hupun päähänsä niin, että nenänpäätä vain vähän näkyy ja alkaa nukkua. Sieltä ei voi pihallekaan laittaa ennen kahtatoista, mutta nukkukoon, ei ainakaan häiritse muita kiehnäämisellään. Ei onneksi alkanut kuorsata, ettei minun tarvinnut mennä tökkimään. Kuorsaus olisi häirinnyt muita.

Eikä siellä muuta tapahtunutkaan kuin että kävin nostamassa yhdelle maahan pudonneita papereita. Parin tunnin kuluttua minuun iski pelko, että minua ei kukaan tulekaan päästämään pois, joudun hyvässä lykyssä istumaan neljä tuntia. Mutta turha oli pelko, vuoro vaihtui normaalisti.

9 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Minä en taitaisi selvitä keskikoulustakaan. Luulin, että nuo nenän kaivamiset ja löytöjen syömiset olisivat enemmänkin pikkulasten iällä, kun lapsilla on mm. se Analphase (mitähän se on suomeksi?), mutta on ajat ilmeisesti muuttuneet.

Jael kirjoitti...

Hui,aika kamalia tapoja yleisellä paikalla on toisilla;tuollainen nenänkaiveleminen on kyllä aika inhottavaa katseltavaa. Tsemppiä sinne kirjoitusten valvomiseen ja parantumisiin sinulle.

pianistms kirjoitti...

Niin, ei kai ole kuin kaksi vaihtoehtoa, joko jätetään lomat pois tai sitten koulu. Muutenhan aina on ne viimeiset ja ensimmäiset tunnit - ennemmijn tai myöhemmin! Täällä Saksassa voisi koulun lopettaa pääsiäisenä, sillä sen jälkeen on melkein joka viikonloppu pitkä ja ne välipäivät vain haukottelua ja seuraavan pitkän vapaan odottelua, oppimisesta ei tule mitään.

Hyvälle se räkä kai maistuu, kun sitä aika monet suuhunsa työntävät. Minulle oli koulussa aikoinaan hirveä järkytys, kun kerran pimeässä luokassa dioja näytettäessä näin priimuksen näissä hommissa.Hän ainakin harjoitti sitä salaa muilta, tai ainakin luuli niin.

Ofelia kirjoitti...

Tuo sähköaihe on muuten aika hämäävä. Sellainenkin, jolla tieto asiasta riittää, saattaa kirjoitella tietosanakirja-artikkelin, joka ei nyt varsinaisesti käy esseestä.

Sen verran itsekin olen noita tehtäviä katsellut, että minusta ne näyttivät itse asiassa aika mukavilta. Aineistoissa on mielenkiintoisia artikkeleita ja minusta ne taidekuvat olivat tosi vaikuttavia. Vaikka makuasiahan se on.

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Ope varmaan tietää, kumpaan suuntaan jäkikuvan pupu on matkustanut.

Kirlah kirjoitti...

Allu: kyllä tuollainen anaalivaihe jatkuu joskus, minusta tuntuu, monilla aikuisillakin, varsinkin aikuisilla näyttää olevan auktoriteettien tms. uhmaa.

Yaelian, kyllä tämä tästä. Varsinkin, kun on ollut aurinkoisia loistavia päiviä, kiitos kovien pakkasten!!! (viime yönäkin -20).

Kirlah kirjoitti...

pianistms: ulkomaalaisten koulujen kanssa projekteja tehdessä olen vasta huomannut, miten itse asiassa heti yo-kirjoitusten jälkeen Suomen kouluissa alkaa kaikki polkea tyhjää:
oppilaat miettivät vain ensi vuoden valintojaaan, opettajat jakavat valintojen perusteella tuntejaan.
Mitään suurta ja pitkäjänteistä ei voi enää alkaa, kun huhtikuussa aurinko paistaa ja kaikki kiemurtelevat vain ulospääsyn toivossa.
Sitten alkaa toukokuu ja kesäloman odottelu, ja jokainen on haalinut itselleen entistä enemmän muuta projektia kuin koulua, koska "kohtahan se koulu kumminkin loppuu".

Varsinkin kansalaisopiston kursseille on maaliskuun jälkeen hirmu vaikea saada ihmisiä.

Kirlah kirjoitti...

Ofelia: varmaan oppilaat osaavatkin niistä hyvin kirjoittaa, mutta itse olen niin vanhan koulun käynyt, että en varmaan selviäisi. Tai mistä sen tietää - en ole koskaan kokeillut :D

äijänkäppyrä: eikö se ole mennyt tuonne puskien taakse piiloon, siis kuvassa tuonne ylöspäin?
Eikö jäniksellä jäljissä ole vierekkäin olevat takatassun jäljet menosuuntaan edessä ja peräkkäin olevat etutassujen jäljet jäävät menosuuntaan nähden taakse.

kaisa jouppi kirjoitti...

Voisipiko ajatella, että nykynuoret ovat fiksumpia ja siistimpiä, kuin meikäläisten ikäluokka (pikkasta vaille satavuotiaat).
Me liisteröimme krookumme pulpetin kansiin ja istuinten alle ja kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin paikkoihin.
Näin kerran myös tuollaisen mollinsyönnin livenä ja ehdotin ystävällisesti, (vaikka yökötti mahottomasti)että minäkin voin antaa omasta varastostani.
Sekös aiheutti hirviän metakan.
"En kai mä nyt niin hullu ole, että toisten omia söisin.Laatta lentäis heti!"