Teemapäivä koulussa

Vappu oli mennä minulta sivu suun huomaamatta, mutta onneksi kollegat pitävät huolta sellaisenkin asian näkymisestä. Tänä vuonna ei ollut oppilaille järjestetty karnevaalitunnelmaa naamareineen ja hattuineen ja muine hillumisineen, mutta yksi vuoden teemapäivistä on sijoitettu juuri täksi päiväksi. Opettajat kuitenkin esiintyivät vapun teemaan kuuluvasti: tänä vuonna oli aiheena tuunatut kengät. Kaikenlaisia kenkiä näkyi liikkeellä ja jos joku ei ollut keksinyt muuta, oli laittanut ilmapallot kenkiinsä.

Yläkoulun oppilailla oli eri toimintapisteitä: käsityö/kierrätys-, liikunta-, musisointi-, peli-, kotitalous-, runopuu-, liikuntarasti... Joka rastilla on oma vetäjänsä ja oppilaat kiertävät päivän mittaan rastilta toiselle. En jäänyt odottamaan rastien tuotoksia blogiin kuvattavaksi.

Lukio ei ottanut toimintapäivään osaa, saivat tyytyä opiskelun lomassa ihailemaan kunkin opettajan erikoisia kenkiä. Olivat sen verran vinkuneet, että saivat pelata tunnin pesäpalloa ulkona. Siellähän pelaavat, alkoi juuri sopivasti sataa kaatamalla samaan aikaan. Eiköhän heille olisi tarkemmin ajatellen maistuneet vaikka ruotsalaiset juomalaulut paremmin. Tai muut perinteiset niin ruotsalaiset vapunviettotavat ylioppilaskuoroineen ja vapputulineen:

Kyrönmaan laulu löytyi

Olen vuosikausia yrittänyt etsiä Kyrönmaan laulua, jota ennen kansa- ja keskikoulussa laulettiin harva se päivä. Vasta nyt viimeisellä Pohjanmaan-reissulla löysin tuon laulun, valitettavasti en kuitenkaan nuotteja. Jos joku ihmettelee, miksi pohjalaiset ovat niin isänmaallisia ja itsetietoisia, ei se kai ole mikään ihme. Oli tilaisuus kuin tilaisuus, laulettiin ensin Siniristilippumme, heti perään Kyrönmaan laulu ja sitten Vaasan marssi. Jos vielä aikaa oli, kuului hoilata myös Kuullos pyhä vala tai Oi kallis Suomenmaa! Eikö tätä voi kutsua jo patriotismiksi!

Laulua etsiessäni joku on joskus maininnut, miksi en etsi netistä. Voi hyvä tavaton, tietysti on sekin tietolähde tutkittu, mutta ei sekään ole mikään kaikenkattava ihmelähde. Jos sinne ei joku ole kirjoittanut jotain, ei siellä automaattisesti ole mitään. Siksipä minä teen nyt tuon urotyön ja kirjoitan laulun tänne muistiin lähinnä itselleni. Ja jos vaikka joku muukin on joskus sitä etsinyt.

Kyrönmaan laulu

Täällä virtaa rauhallinen Kyrönjoki uomassaan,
täällä kansa toimellinen tekee työtä innoissaan.
Täällä viljaa kasvaa pellot, ilmass´kaikuu karjankellot,
täällä vainiot niin suuret ulappana aukenee.
Täällä vinhaan käyvät tuulet, viljameri aaltoilee.
Luonnoss´meill´on mahtavuutta, luoden kansaan tarmokkuutta.

Täällä muuttui synkät korvet, työ ne viljaviksi loi.
Usein myöskin sotatorvet Kyrön rantamilla soi.
Toivomielin taisteltihin, hurmein pellot kasteltihin.
Vieläkin me kuokan varteen lujaan kiinni tartutaan.
Vieläkin me kalliin aatteen eestä miehin taistellaan.
vapautta maamme henkii, sille syömmet täällä sykkii.

Tätä maata rakastamme, Kyrön maata viljavaa.
Tahto meill´on synnyinmaamme hyvinvointiin kohottaa,
joka meille annettihin, kautta aikain varjeltihin.
Aina suurta kohti kansa pyrkiköhön Kyrönmaan,
kohottakoon pelloillansa Suomen suureen kunniaan.
Valvoin hengen aateluutta luokoon onnen aikaa uutta.

Laulun kirjoittaja:
Otto Jussila, synt. Ylistarossa 1886, kuoli Mikkelissä 1916. Maanmittausinsinööri. Toimi maanmittarina Vaasan ja Mikkelin lääneissä. Julkaisi runoja ja kirjoituksia sanoma- ja aikakauslehdissä. (Laulu ja tiedot kirjasta: Artturi Leinonen: Eteläpohjalainen lukemisto).

Kuvissa:
Joki: Kyrönjokea Ylistaron Kriikun myllyn tienoilta.
Ohrapelto: Isonkyrön Leväluhdan uhrilähteen tienoilta.
Muistomerkki: Isonvihan Napuen taistelun (1714) muistomerkki Isossakyrössä.

Aika kului kuin iltamissa

Uskomattoman hyvin sujui luokkakokous, etten sanoisi suorastaan erinomaisesti. Kerronpa heti alkuun yhden opettajiin liittyvän muistonkin:

Vielä lukion alussakin meillä oli historianopettaja, joka oli saanut jo peräti legendaarisen maineen. Opettajalla oli tapana laittaa joku oppilas kertomaan historian läksyn omin sanoin ulkoa. Kerran sitten oli läksyä Mannerheimista. Eräs oppilas kertoi: -Ja sitten Mannerheim lähti hevoosella Aasian halaki....
Siitä paikasta opettaja pomppasi tuolilta pystyyn, otti lasit päästään, selasi ankarasti kirjan vastaavaa kohtaa ja sanoi: -Ei, ei, kyllä täällä sanotaan, että hän lähti ratsain Aasian halki!

Tällaisia ja muita muistoja oli ihmisille jäänyt mieleen entisiltä lukion kouluajoilta. Ei ollut pelkoa, että kansa pitkästyisi. Siitä paikasta kun ensimmäiset saapuivat sisään, alkoi valtaisa puheensorina ja kälätys. Puhumista oli niin paljon, että kahdeksan tuntia vierähti "aivan kuin iltamissa". Ja varsinkin kun pitkän kaavan mukaan syötiinkin. Jatkoillekin lähti vielä varmaan neljäsosa. Vihjeeksi muuten niille, jotka joskus tulevaisuudessa järjestävät luokkakokouksia: ei kannata ainakaan heti aluksi mennä ravintolaan. Siellä soi musiikki ja ihmiset alkavat tanssin melko pian, joten puhumisesta ei tahdo tulla mitään. Ja kuulumisia ja muistojahan tapaamiseen on tultu kertomaan! Kannattaa mennä ravintolaan jatkoille vasta lopussa, mikäli tarvetta on.

Yllättävää, että vaikka kokousta järjestäessä oli kuvitellut, että ei muista kenenkään nimiäkään puhumattakaan ulkonäöstä, asiat alkavat palautua vähitellen. Muutaman tunnisti heti, jonkun tunnisti pienen auttamisen jälkeen. Vain muutama oli muuttunut niin totaalisesti, ettei koko iltana palautunut mieleen mitään tuttua, vaikka olisi ollut hyväkin kaveri henkilön kanssa kouluaikana. Mutta ihmettä oli sekin, ettei siellä ollutkaan vanhan näköisiä eläkemummoja ja -ukkoja, jollaisia meidän nuoruudessamme tämän ikäiset ihmiset olivat. Hah! Kaikki voisivat uhota olevansa korkeintaan nelikymppisiä, ja kukaan ei uskaltaisi väittää vastaan!

Mitä meistä oli tullut? Kaikkea mahdollista: yrittäjiä, pari lääkäriä, eri alojen opettajia, maanviljelijöitä, toimitusjohtajia, fysioterapeutteja, toimistovirkailijoita, ATK-alan ihmisiä, taisi joku olla työtönkin. Joku oli jo eläkkeellä, joku oli viettänyt työnsä takia puolet elämästään lentokoneessa. Eli löytyi kaikkea sitä, mitä suomalaiset tänä päivänä keskimäärin ovat.

Ja kuten aina kun on oikein mukavaa, lupasimme tavata uudelleen, jo vuoden kuluttua pohjoisessa vaellusretkellä! Näinköhän ihmiset muistavat vuoden kuluttua lupauksensa. Riittääkö silloin vielä puhtia ja mielenkiintoa? Jää nähtäväksi.

Kuvassa Kyrönjokea, eli epäilijöille tiedoksi: on Pohjanmaallakin vettä.

Saa nähdä millaisia meistä on tullut

Huomenna lähden Etelä-Pohjanmaalle lauantaiseen luokkakokoukseen. Tasan 40 vuotta on päässyt kulumaan siitä, kun pääsimme ylioppilaiksi ja kukin lähti omalle taholleen. Meitä tulee yli 40 henkeä paikalle, vaikka joku epäili talvella, kun asiasta kirjoitin, että hyvin on sekin, jos viisi pääsee tulemaan. Kannatti olla hyvissä ajoin liikkeellä, että melkein kaikki saivat järjestetyksi tulemisen.

Pitänee virittäytyä jo tunnelmaan katselemalla vanhoja kuvia. Tässä lakeutta, mikä ei suinkaan ole se ainoa mitä siellä on, mutta se on sitä, mitä ihmiset haluavat sieltä nähdä! Ja parhaitenhan tunnelmaan pääsee kuuntelemalla Lauri Tähkän musiikkia.


Tytär on saanut juuri valmiiksi värityskirjan lapsille Isostakyröstä ja sen nähtävyyksistä. Kirjassa orava esittelee paikkakuntaa ja sen tyypillisiä piirteitä. Samalla matkalla vien näitä kirjoja myyntiin.

Kaikenlaisia luokkaretkiä

Pyöräretkellä kuulin äänen, jota ei ole viikkoon kuulunut - lentokone! Mutta vaikka ilmatila on taas vaihteeksi auki, ei se auttanut saksalaisia vieraita. He lähtivät aamulla junalla Berliiniin, mutta saivat vasta siellä tietää, että vaikka muuten kenttiä alkaa aueta, juuri Blue one oli perunut lentonsa tältä päivältä. Harmin paikka. Eniten harmittaa oppilaiden puolesta. Täytyy sanoa, että uskalias on opekin, kun uskalsi lähteä noin epämääräisissä olosuhteissa yrittämään oppilaiden kanssa ulkomaille. Itse en varmaan vastaavassa tilanteessa olisi lähtenyt.

Tulivat mieleen kaikki omat retket ulkomaille oppilaiden kanssa. Viime vuosien retket ovat olleet siistejä ja mukavia, ne ovat olleet eri maihin valikoidun porukan kanssa lähinnä eri projekteihin liittyviä, eikä ole sattunut mitään poikkeavaa. Mutta on ollut toisenlaisiakin.

80-luvun alussa oppilaat halusivat aloittaa luokkaretkiä. Ennen minun valtakauttani oli koulussa kuulemma tehty pidempiäkin retkiä, mutta meno oli mennyt niin villiksi, että retket oli lopetettu. Yksi kakkosluokka rupesi herättämään retkiasiaa henkiin eikä tyytynyt vähempään kuin Finnjetillä Saksaan! Minut erään toisen open kanssa pyysivät valvojiksi. Retki tehtiin leirikoulun nimissä. Ja niin ankaraa oli, että meidän opettajien oli tehtävä tarkka suunnitelma, mitä opetamme laivalla. Minä pidin kielet, toinen ope matikka-aineet. Ihme kyllä oppilaat tulivat aina meille varattuun kabinettiin vaikkakin silmät ristissä. Hampuria emme paljon nähneet, sillä laiva oli myrskyn takia pari tuntia myöhässä, joten nelituntisesta Hampurin-vierailusta jäi mieleen vain ruokapaikka ja se, miten pitkällä kevät jo oli Suomen kevääseen verrattuna.

Siitä alkoi sitten perinne tehdä aina lukion kakkosella retki kauemmas. Retket olivat oppilaiden itsensä järjestämiä, mutta jos ne olivat kouluaikana tai laivamatkoja, tarvittiin valvoja mukaan. Leirikoulusta ja opiskelusta laivalla ei kukaan puhunut enää mitään.

Usein ehdotin, että tekisivät retken jonnekin muualle kuin aina Ruotsiin laivalla, mutta tietysti laivamatka voitti äänestyksessä. Ja kun matkat olivat oppilaiden itsensä järjestämiä, eivät suostuneet mihinkään opettajien tarjoamaan "fiksuun" ohjelmaan. Kerrankin läksytin oppilaita kotiin palattua, että viettivät koko päivän hotellissa eivätkä yhtään nähneet kaupunkia. Tuolloin eräs puolustautui: "Mutta käytiinhän me illalla kioskilta ostamassa hampurilaiset!"

Erään toisen kerran oli jo parin tunnin kuluttua satamasta lähdettyä ensimmäinen oppilas putkassa. Jollain toisella matkalla nukuin (=valvoin) kolmen oppilaan kanssa samassa hytissä. Tietysti tulivat remuten pikkutunneilla hyttiin, yksi valitti unissaan koko ajan suurta valitusta ja joku oli oksentanut lattialle ja pyyhkinyt lattian minun pyyheliinaani luullen sitä lattiarätiksi! Tuolla reissulla jäivät tanssikenkäni hytin sängyn alle ja ovat kai siellä vieläkin.

Kerran oli yksi oppilas eksynyt tavaratalossa porukasta, eikä tiennyt missä hotellissa hän asui! Käppäili tuntikaupalla Tukholmassa. Onni, että oppilas oli tupakoija. Hotellissa hän oli laittanut hotellin tarjoaman mainostikkuaskin laukkuunsa. Laittaessaan tupakaksi, sytytti mainostikuilla ja huomasi askissa hotellin osoitteen! Siunattua on tupakointi.

Ja kun meno rupesi menemään yhä vain villimmäksi, eivät oppilaat saaneet enää valvojia matkoille. Itse olin varmaan parilla kolmella laivamatkalla. Tuon hytissä valvotun yön jälkeen päätin, että tällaisille matkoille en enää lähde. Pian tuon jälkeen tulivatkin muotiin abiristeilyt. Ensimmäinen luokka, joka sellaiselle lähti, sattui olemaan oikea hulivililuokka (siis lukiossa!). Kysyivät minulta vinosti hymyillen: "Lähdetkö kanssamme abiristeilylle? Sinne tulee 2000 abia!" Vastasin: "Herra minua sellaisesta matkasta varjelkoon!" Ja on varjellut! Olemme tehneet vain siistejä matkoja.

Tuhkasta sekä että

Kaksi päivää olen istunut puhelimessa. Mikäs siinä, kuluuhan se ihmisen aika näinkin. Silti en ole yhtään viisaampi kuin kaksi päivää sitten. Tälläkin hetkellä lentokenttä on suljettu huomisaamuun yhdeksään saakka, ja saksalaisten oppilaitten pitäisi lähteä kotoaan jo puoli kuusi, että ehtivät huomenna päivällä lähtevään koneeseen, jonka tulosta ei ole kellään harmainta aavistusta. Saksalaiset oppilaat haluavat tulla tänne siitä huolimatta, että on riski, että he eivät pääse oikeaan aikaan takaisin. Mutta eihän tässä ole muuta mahdollisuutta kuin odotella ja katsoa. Epätietoisuus on pahinta, mitä maailmassa tiedän.

Ystävä ehti miehensä kanssa viime torstaina juuri ja juuri lentää Espanjaan lomalle. Yritin pitkään saada jotain tietoa häneltä puhelimitse, olivatko onnistuneet - tuloksetta. Viimein selvitin hänen miehensä puhelinnumeron ja kyselin, ja selvisi, että olivat hyvin päässeet perille ja lekottelivat siellä lämpimässä. Eikä tuhka haittaa yhtään! Paniikkia vain meinasi minulle iskeä, kun ei puhelin vastannut. Miten jollain tulee mieleen jättää nykyään kännykkä matkasta Helsinkiin kirjoituspöydälle!

Tavallaan positiivinen puoli tuhkasta on nyt kuitenkin se, että ensi lauantain luokkakokoukseen oli alun perin moni estynyt tulemasta juuri samaan aikaan sattuvan ulkomaanmatkan vuoksi. Ja kuinkas kävikään! Jälki-ilmoittautumisia alkoi tippua vähitellen. Moni pääseekin nyt kokoukseen, joutuivat siis tyytymään kahdesta vaihtoehdosta huonompaan. Mutta voinhan minä puhua heille vaikka saksaa kokouksessa, jos he näyttävät kovin pettyneiltä, etteivät päässeetkään ulkomaille. Saavat siten vähän ulkomaista tuntua ilman lentokentällä hermoilua.

Tuhka haittaa meitäkin

Vulkaaninen tuhka Islannin tulivuoresta leijuu nyt Euroopan yllä ja haittaa tuhansien ihmisten elämää. Moni tuntuu olevan suorastaan vahingoniloinen Euroopan lentoliikenteen jumiutumisesta. Jostain artikkelista luin, että Euroopan lentoliikenne päästää joka päivä 250 000 tonnia hiilidioksidia päivässä ilmakehään! Kauhistuin jo viimeisellä lomamatkallanikin, kun koneessa pilotti kuulutti, että koneeseen otettiin 24 000 litraa kerosiinia ja se kaikki kutakuinkin kuluu matkan aikana. Huono omatunto lentämisestä tuli heti!

Itseäni koskettaa tämä tuhka nyt siten, että huomenna piti neljän saksalaisen oppilaan tulla opettajansa kanssa kouluun kymmeneksi päiväksi. Mutta ei ainakaan huomenna pääse kukaan lentämään. Sain juuri puhelinsoiton opettajalta, että hän on varannut keskiviikoksi lennon Suomeen. Kukaanhan ei tiedä, pääsevätkö tulemaan silloinkaan, mutta ei auta kuin odotella päivää kerrallaan. Jännittävää on kyllä sekin, että jos pääsevät tänne, miten pääsevät sitten pois. Täytyy alkaa katsella jo laiva-aikatauluja.

Harmittavaa jos eivät vieraat pääse tulemaankaan, vaikka heitä on nyt jo koko talvi odotettu tulevaksi. Itsekin olen saanut aloitetuksi kerrankin suursiivouksen jo ennen kesää, ettei tarvitse kesäkuumalla hikoilla kaappien siivousten parissa. Onpahan ikkunat pesty ja nurkat putsattu tuli vieraita tai ei. Olisi minusta kyllä ollut mukava välillä puhua taas saksaakin.

Kielilehdessä laidasta laitaan

Ruotsissa ilmestyy kuusi kertaa vuodessa kielilehti Språktidningen. Kuulin ensimmäisen kerran lehdestä jo vuosi sitten jossain koulutuksessa. Luennoija mainitsi vielä, että lehti menee Etelä-Suomen kioskeista kuin kuumille kiville. Tietenkään ei tuollaista herkkua ole täällä päin saatavilla, mutta netin kautta tilasin jo syksyllä itselle kotiin.

Lehti kertoo ruotsin kielestä, mutta myös kaikenlaisista kieliasioista suurta yleisöä kiinnostavalla tavalla. En ole suomenkielistä versiota vielä tavannut, vaikka kaikenlaisia muita erikoisalan lehtiä on olemassa, jopa historiaa. Mutta jos joskus kuulen jonkun kielilehteä alkavan toimittaa, aion kyllä pyrkiä toimituskuntaan!

Kuvassa ovat tänä vuonna ilmestyneet kaksi lehteä. Aiheet ovat laidasta laitaan, vähän samoin kuin omassa kieliblogissani. Lehdistä selviää esim. että Ruotsisa rekisteröidään yli 5000 uutta hevosta, ja kaikilla on tietysti oltava nimi. Kävisikö Run Bitch Run? Salamislicebyslice? Thai Tanic? Ei mikään käy, sillä tällaiset nimet on jo jollain hevosella. Melkein mikä tahansa sopii siis hevosen nimeksi, paitsi kirosanoja, väkivaltaa ilmaisevia tai pornografisia nimiä ei hyväksytä. Kerran oli kuitenkin hyväksytty nimeksi La Pija, joka myöhemmin osoittautuikin olevan espanjan kielellä penis.

Niille jotka jaksavat hämmästellä suomenruotsalaisten erilaista ääntämistä, olisi tarjolla artikkeli englannin standardikielestä. Englannissa puhuttua kieltähän on pidetty jonkinlaisena standardina, mutta se alkaa olla pieni vähemmistö englantia puhuvien ihmisten joukossa. Amerikassa puhutaan tietysti englantia monin eri variantein, mutta myös vaikkapa Filippiineillä puhuu 90 miljoonaa ihmistä englantia, joka on yksi maan virallisista kielistä. Eikä useimmat puhu suinkaan sellaista englantia mitä olemme tottuneet kuulemaan. Maassa on ikivanha kieli tagalog, joka on sekoittunut englannin kanssa ja jota kutsutaan nimellä taglish. Tai Singaporessa puhutaan singlish-nimistä uutta kieltä.

Oppilaani ovat joskus ihmetelleet, miksi ruotsissa voileipä on smörgås eli itse asiassa
voihanhi. Lehdestä löytyy selitys tähänkin. Det går vita gäss på havet (merellä on valkoisia hanhia) on vanha sanonta, ja tarkoittaa, että tuulee niin voimakkasti, että aallonharjat muodostavat valkoista vaahtoa. Mielikuvitusta käyttäen ne näyttävät hanhilta. Ruotsin kielen vanhassa kielenkäytössä on sitten ollut tapana sanoa gås (hanhi) sellaisesta, joka on uiskennellut ympäriinsä pinnalla. Esimerkiksi kun voi valmistettiin ennen kotona, voinokareet kelluivat maidon pinnalla ja niitä verrattiin hanhiin. Smörgås tarkoitti siis samaa kuin smörklump (voinokare). Myöhemmin merkitys laajeni käsittämään sekä leivän että sen päällä olevan voin.

Ja pyrkimys sukupuolineutraaliin kieleenhän on nykyään kestoaihe julkaisussa kuin julkaisussa. Mutta tiesikö monikaan, että ruotsissa han/hon-sanojen tilalle on suomen mallin mukaan yritetty lanseerata neutraalia hen-sanaa? Tämä lienee laajemmin käytössä kuin englannin vastaavat yritykset. Siellä on yritetty tuoda käyttöön mm. sukupuolineutraaleja pronomineja heesh, hir, hizer, na, po, thon. Näillä ei ole kuitenkaan ollut menestystä.

Kielen uusia sanojakin lehdessä esitellään. Monet nuoret miehet kuolevat autosurfailuun /bilsurfa. Eikä ole kyse pelkällä autolla ajosta, vaan henkilö tasapainottelee liikkuvan auton katolla, konepellillä tai tavarasäilön päällä.