lauantai 3. elokuuta 2013

Kaverina kirjailija

Nyt saan sanoa kuuluvani kirjailijan tuttavapiiriin. Kovasti olen ylpeä, vaikkei minulla itselläni ole vähäisintäkään osaa eikä arpaa, mutta siltikin. Olen ylpeä ystävän puolesta. Ystäväni Annikki on ahkeroinut yli kahden vuoden ajan ja tutkinut erään lähetystyöntekijän elämää, järjestänyt valtavat kirjalaatikot ja muun materiaalin ja kerännyt aineistosta kirjan, joka on nyt julkaistu. Kirjan nimi on Taivaan Isän puutarhuri, Elma Aaltonen 1913-1998.

Kirja kertoo lähetystyöntekijän Elma Aaltosen elämäkerran perustuen kirjeisiin,  haastatteluihin, Elman pitämiin päiväkirjoihin sekä hänen kirjoittamiinsa kirjoihin. Elma Aaltosen urasta voisi mainita mm. että hän teki Suomessa kristillistä työtä lasten parissa, kirjoitti yli 20 kirjaa, oli lähetystyössä Kiinassa ja Taiwanissa, toimitti lasten lähetyslehteä sekä työskenteli Lähetysseuran Aasian työn sihteerinä.

Olen lukenut monien lähetystyöntekijöiden elämäkertoja, ja aina minua on vaivannut se, että kuvaukset ovat olleet kovin ulkokohtaisia ja tavallaan siloiteltuja, usein pelkkää suitsutusta ja vain positiivisia asioita on tuotu esiin. Vieraan kulttuurin kuvauskin on jätetty usein pois. Kun tiedän, miten erilaista kulttuuri voi olla eri puolilla maailmaa, olen hämmästellyt aina, eikö muka mitään vaikeuksia ollut sanoman perille viemisessä, eikö ollut kieliongelmia, eikö ollut ristiriitoja, sairauksia tai muuta vastaavaa. On tullut jotenkin tunne, että on haluttu antaa yleisölle kuva lähetystyöntekijöistä yli-ihmisinä.
 (En malta olla mainitsematta tässä yhteydessä, miten eräs toinen tuttavani oli kirjoittanut isänsä työstä Afrikan lähetyskentillä. Kun kirjassa oli kuvattu joitain työn hankaluuksiakin, koko suku katkaisi yhteydet kirjoittajaan. Suvun mielestä tytär tahrasi isän maineen, vaikka tämä vain kuvasi työtä sellaisena kuin se oli hänelle kerrottu).

Tämä on nyt vihdoin kirja, jossa kuvataan työtä lähetyskentillä rehellisesti. Elämäkerran kirjoittaja on ottanut mukaan Elman omia kuvauksia matkojen hankaluuksista, kielivaikeuksista, kulttuurin ihmeellisyyksiä. Mutta kaikki kuitenkin positiivisessa hengessä. Elma itse käänsi kaiken aina parhain päin, tyytyi vähään, oli kovin vaatimaton. "Onni on sisältä päin sydämen tila", Elma sanoo ja tyytyy vaikkapa asuntoonsa, vaikka samassa pihassa haisisi sikala, ikkunoista kurkkisivat kaiken päivää kyläläiset ja ovesta ravaisi jatkuvasti porukkaa. Hän jopa vähätteli oman työnsä merkitystä, väitti ettei ollut saanut mitään aikaan, mikä tuskin pitänee paikkaansa. Päin vastoin, Elma oli vaatimattomuudessaan ja maanläheisyydessään juuri sopiva niihin oloihin, joita hän kuvaa.

Ettei Elmalla vain olisi ollut liian suuret odotukset, kun hän kerrankin kirjoittaa: "Olen kohta ollut täällä puoli vuotta, eikä kukaan ole edes saanut pistoa tuntoonsa, saatikka, että olisi lähtenyt pimeydestä valoon..." Vaikka yhden ihmisen työpanos tuntuisi lähetyskentillä vaatimattomalta, ei kai voi heti vaatiakaan tuloksia. Tällaisessa työssä ei voida mitata työn tuottavuutta mittareilla saati rahassa. En usko, että me itsekään olisimme kovin hanakoita heti kääntymään uuteen uskoon, jos meille joku vaikkapa buddhalainen tulisi lähetystyöntekijänä sellaista tarjoamaan, ja jopa huonolla suomenkielellä. Onhan tuota nähty länsimaisten ihmisten nihkeys omaakin uskontoaan kohtaan.

Kirja:
Annikki Mattila:  Taivaan Isän puutarhuri. Elma Aaltonen 1913-1998.
Kirjapaino Jaarli Oy, Turenki 2013. Suomen Lähetysseura.

10 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Minäkin tunnen muutaman kirjailijan ja velikin kirjoittaa toista kirjaansa.Ystäväsi kirja kuulostaakin mielenkiintoiselta:)

Elina Koivisto kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä! Olen lukenut lapsena Elman elämänmakusia ja hauskoja lastenkirjoja, joten voin hyvinkin tarttua tähän kirjaan.

kaisa jouppi kirjoitti...

Tämän minäkin haluaisin lukea.
Olen lukenut kyllä lähetystyöstä kertovia kirjoja, joissa jotkut asiat aina menneet kuin Srömsössä, mutta turha puhua, kun ei muista nimiä :(

Rosina kirjoitti...

Katsastin jo kunnankirjaston valikoimat, ei vielä löytynyt tuota Elma Aaltosen kirjaa.
Pitääkin esittää toive siitä seuraavalla käyntikerralla.
Mukava lukea totuudenmukaista kerrontaa, arkeahan mahtuu ihmisen elämään enemmän kuin juhlaa.

Kirlah kirjoitti...

Jael: Kirjassa on monia mielenkiintoisia asioita. Moni asia alkaa olla Kiinastakin jo historiaa, kertoohan kirja 50-luvun aikaisista asioista.

Elina: Sain sen käsityksen, että Elma oli erittäin huumorintajuinen ja osasi tuoda sanomaa esille juuri lapsille sopivalla tavalla, mikä oli uutta 50-luvun Suomessa.

Kaisa: Vaikka Elmasta tuntui, että hankalaa on, oli hänellä kuitenkin tunne, että hänellä on johdatus takanaan. Se auttoi jaksamaan.

Rosina: Arkea ja usein epäonnistumisia tuntuu ihmisen elämässä olevan todellakin enemmän kuin juhlaa. Mutta eihän onnistumiset ja menestymiset tuntuisikaan juhlalta, jos aina olisi menestystä. Ei olisi mitään vertailupohjaa.

Meidän tulisi aina muistaa yrittää tehdä joka asiassa parhaamme ja se riittää. Enempään ei ihminen pysty.

Annikki kirjoitti...

Elman oma kommentti: "Eikös elämänrikkaus ole sellaista, että se lisääntyy sekä myönteisistä että kielteisistä kokemuksista."

Tai kun taloon oli juuri hankittu hännätön kissa, Elma kirjoitti: "Hännättömyys minua vähän surettaa, mutta eivätkös useimmat persoonallisuudet ole hännättömiä."

pau kirjoitti...

Elma Aaltonen on hyvin tuttu nimi; eikös hän kirjoittanut kirjan Anna kulkee enkelin kanssa?

Hienoa, että hänestä on kirjoitettu kirja! Saatkin olla ylpeä ystävästäsi!

Pitää lukea kirja heti, kun saan sen sopivasti käsiini. Voisi käydä tietysti kirjastossa ruinaamassa, että tilaisivat sen pikaisesti sinne.

Kirlah kirjoitti...

Pau: Kyllä Elma on kirjoittanut sellaisen kirjan.

mm kirjoitti...

Muistat varmaan sen, että maailmassa kaikilla ihmisillä on jotain kautta yhteys maailman muihin ihmisiin. Nytkin se osoittautui todeksi.

Meillä Mies juuri lukee tätä kirjaa, itse muistan tavanneenikin Elma Aaltosen ja mikä hauskinta, tapasimme kesällä tämän Annikin miehen, vanhan tuttumme, joka kertoi tämän kirjan syntyvaiheista...

Kirlah kirjoitti...

mm: vaikka kuinka tietää tuon yhteyden muihin ihmisiin ja varsinkin kaikkiin suomalaisiin, aina se jaksaa yllättää yhtä paljon, kun tosissaan tapaa jonkun, jonka kanssa on yhteisiä tuttavia.

Ja vaikka kuinka tietää, että blogien kirjoittajat nimimerkkien takana ovat oikeita ihmisiä, yllättyy joka kerta, kun paljastuu, että voi olla yhteisiä tuttavia tai joskus jopa ihan oikeita tuttuja.