perjantai 19. heinäkuuta 2013

Minusta on ruvettu tykkäämään

Minä olen nyt suositumpi kuin koskaan. Sähköpostissa oli viisi eri viestiä, joiden otsikoissa joku mies väitti tykkäävänsä minusta. Silti en tunne itseäni onnelliseksi.

Kaikki alkoi eilen. Sähköpostiin tuli viesti hyvän ystäväni mieheltä, joka pyysi minua kaverikseen uudella, minulle ennestään tuntemattomalla sivustolla. Kun kerran hyvä tuttu lähettelee viestejä, ja profiilikuvassakin oli oikea tuntemani henkilö, en osannut epäillä mitään. Vähän vain ihmettelin, miten ihmeessä hän oli profiiliinsa laittanut itsensä sinkuksi. Mutta tunnen kaverin huumorintajuisena, joten sekin meni täydestä. niinpä hyväksyin kaveripyynnön.

Miehen vaimo puolestaan oli saanut mieheltään saman viestin. Soittelimme illalla puolin ja toisin, ja ilmeni, että mies ei ole kuuna päivän käynyt minkäänlaisella Twoo-sivustolla. Nyt tiedän, että tuo sivusto on kontaktia etsivien sivusto. Ei kai sivustossa sinänsä mitään pahaa ole, mutta en tykkää siitä, että minä olen nyt jotenkin joutunut itse tuolle samaiselle sivustolle tahtomattani. Sivusto lähettää kontaktipyyntöjä kai automaattisesti ja tykkäysviestejä alkaa sitten tulla solkenaan. En tiedä, ovatko ne automaattisia vai oikeiden henkilöiden lähettämiä. En edes osaa mennä sinne sivustolle, vaikka kone on luonut minulle sinne profiilin, ja ilmeisesti facebookista siepannut kuvan.

Kai sen luulemani profiilin voi sieltä poistaa jotenkin. Mutta keskustelupalstoilla väitetään, että helppoa se ei ainakaan ole. Mihinkähän tässä maailmassa vielä joudutaankaan näiden sivustojen ja profiilien kanssa. Olen jo aiemmin harkinnut myös facebookin profiilin sulkemista, sieltäkin kun tulee jatkuvasti kaikenlaista pelipyyntöä ja muuta omituista.
Ei minua haittaa, jos joku haluaa pelata tai haluaa etsiä kontakteja sivustojen kautta. Sellaiseenhan ne ovat oivia välineitä. Mutta en tykkää pakkosyötöstä sellaiselle, joka ei halua olla mukana.

8 kommenttia:

kaisu marjatta kirjoitti...

siellä minäkin samalla tavoin sisään kirjauduin, yritin poistaa profiilin mutta en onnistunut. nyt oon antanut olla, onhan se mukavaa kun joku tykkää ..ja toisaalta siellä voi löytää ystäviä vuosien takaa, olen löytänytkin pari lapsuudenajan ystävää.. otan nyt rennosti.. sen ilmoittelun omaan sähköpostiin voi kuitenkin estää jos niin tahtoo.. hyvää kesä jatkumista vähän kosteempana nyt

Sauerkraut kirjoitti...

Minä olen ihmetellyt, kun muutamilta asiakkailtani on tullut minulle työsähköpostiin juuri tuon Twoo-sivuston kautta viestejä, että he haluavat olla minuun yhteydessä. Onneksi olen poistanut viestit saman tien. Olen miettinyt, mahtavatkohan asiakkaani edes tietää, että heidän nimissään lähtee tuollaisia viestejä?

Oli kiva lukea reissustasi Pietarsaareen. Minunkin oli tarkoitus käydä tänä vuonna Pietarsaaressa, mutta kävinkin sen sijaan Tammisaaressa.

Kirlah kirjoitti...

Aikatherine: kiva kun osaat ottaa rennosti. Minäkin ottaisin rennosti, jos asuisin isommalla paikkakunnalla. Mutta voi vain kuvitella ihmisten ajatukset, kun luulevat minun netin kautta etsivän seuralaista!

Sauerkraut: Varmaan eivät todellakaan tiedä, että heidän nimissään tulee postia. Minullekin on joskus tullut joidenkin oppilaiden nimissä roskapostia, ja oppilaat eivät ole takuuvarmasti laittaneet minulle tarpeetonta viestiä.
-Vai olit Tammisaaressa! No, saari kuin saari ;)

Rita A kirjoitti...

No himskatti, minulle tuli eilen (muka) blogikaveriltani Yaelianilta kutsu Twoo-sivustolle, mutta kun se näytti olevan hepreankielinen, epäilin petkutusta. Enkä muutenkaan jaksa liittyä kaikenmaailman sivustoihin. Blogeissa ja Facebookissa on ihan tarpeeksi. LinkedIn'iin olen erehtynyt mukaan ja sieltä tulee aika usein sähköposteja. Toisaalta ei vie kovin paljon energiaa klikata joka päivä muutama meili roskiin ja jättää Facebookin pelikutsut huomiotta, mutta sitten taas kolmaalta jos turhat viestit aina vaan lisääntyvät kohta ollaan kulmakarjoja myöten posteissa.

Kirlah kirjoitti...

Rita: LinkedIniin minäkin jouduin vahingossa, kun sain kutsun sinne tuntemaltani kollegalta, joka asuu eri paikkakunnalla.
Vasta myöhemmin ilmeni, että hän ei ollut itse asiassa kutsunut ketään mukaan, mutta sivustolta oli jotenkin automaattisesti lähtenyt liittymiskutsu ison alueen ruotsinopettajille.
Sivustosta ei ole haittaa, mutta ei ole ollut vielä mitään hyötyäkään.
Mutta tuo Twoo minua suututtaa, siitä voi olla haittaa. Ei niin kauan ole haittaa kun profiilin näkijät ovat vieraita.

Terttumarja kirjoitti...

Kun vähän aikaa sitten liityin Facebookkiin ihan siellä toimivan syntymäkuntani historiaryhmän takia, niin oli täysi työ saada asetuksensa sellaisiksi, että ne minua tyydyttivät.
Vielä ei ole outoja kutsuja tullut mistään päin maailmaa, mutta ehkäpä niitäkin joskus tulee.
Tarkkaan kyllä katson, millaisiin viestiin kommentoinkaan. 719

Hanneles bokparadis kirjoitti...

facebookia en sulje, mutta en ole yleinen, vain ystäväni näkevät.

Hannele kirjoitti...

(minä vain voitan miljoonia silloin tällöin, vaikka useimmiten menee automaattisest heti roskikseen :)