maanantai 25. maaliskuuta 2013

Koirako niillä siellä on

Eräänä päivänä taas ihmettelin etäopetuksen aikana, mitä kummaa ne oppilaat siellä tv-ruudulla touhuavat. Yksi kävi hakemassa ämpärin kesken kaiken viereensä (minkä merkitys jäi minulle epäselväksi), mutta kun oli kuunteluharjoitus juuri meneillään, en nostanut meteliä, etteivät muut häiriinny. Sitten olin näkevinäni, että pulpettien välissä ämpärin äärellä onkin koira. Välillä se heilutti häntäänsä. Sitten se näyttikin pikkulapselta, ja jo lorahti minulla adrenaliinia vereen. Kaikkea olen nähnyt, mutta että pikkulapsikin raahataan tunnille, se on jo jotakin!

Kuuntelun loputtua kysyin omilta oppilailta, näkevätkö he, mitä siellä etäoppilailla oikein on tekeillä. "Ei mitään!" nämä vastasivat. "Ei siellä ole mitään!" No on kyllä, koko ajan joku lapsi heiluttelee käsiään tai koira häntäänsä vai onko siellä pojilla nukke peräti. Ja pakkohan minun oli viimein  kysyä asianosaisilta. Pojat olivat kovin hämmästyneitä, eivätkä olleet uskoa, että minä näin jotain kummaa. Selvisi, että yksi pojista heilutteli jalkojaan, ja kun niihin osui auringonvalo sopivasti, näyttivät ne todella koiran hännältä. Olisiko ollut kultainen noutaja tai pystykorva!

Tänään meillä oli kaksoistunti, ja kun pojilla oli ovi auki käytävään tuuletuksen takia, tuli luokkaan yläkoululaisia poikia. En tietenkään nähnyt heitä ennen kuin he hölmöyksissään kääntelivät kameraa itseensäkin päin. Eivätkä tietenkään poistuneet kehotuksista huolimatta, mitäs etä-äänestä tarvitsee välittää. Pitääkin muistaa ilmoittaa heidän rehtorilleen hetimiten.

Lukiolaiset itse yleensä ovat pitäneet huolen oppimisestaan ja kohtuullisesta käyttäytymisestä. Kun kuukausi sitten oli niitä ulkomaalaisia vieraita, olivat nämä kyselleet äidinkielen opettajalta, mitä tämä tekee sitten, jos pojat etäpäässä rupeavat tappelemaan! Oho, se nyt vielä puuttuisi, ei itselleni ole tullut mieleenikään, mutta näköjään kuumaverisille etälämaalaisille kylläkin.  Mutta mitäs siihen muuta on tekemistä kuin vain katsoa, oli ollut opettajamme vastaus.
Juu, samaa mieltä. Jos pojat olisivat tuossa vieressä, ei kaikkia toilauksia katsottaisi sormien läpi. Nyt on pakko antaa heille itselleen enemmän vastuuta oppimisestaan.

En ole muuten havainnut etäoppimisessa vaikeutta - edellyttäen, että oppilas opiskelee kuten kuuluukin. Mutta ainahan on sellaisiakin, joita on potkittava liikkeelle kaiken aikaa ja kun sitä ei kaukaa voi tehdä, jää laiskimmilta opiskelu joskus kokonaan. Sitten on vain niin mukava syyttää etäopetusta huonosta menestyksestä. Ainahan se syy jossain muualla on kuin omassa itsessä.

4 kommenttia:

Annika kirjoitti...

Sarjassamme opettajan näköharhat: Käskin kerran tunnin alussa erästä poikaa ottamaan pipon pois päästä. Poika ei totellut. Sanoin vähän tiukemmin, että ota se pipo nyt päästä pois! Poika ja tässä vaiheessa jo koko luokka katsoivat minua hölmistyneen näköisenä. Sitten joku rohkeni sanoa, että eihän sillä mitään pipoa ole päässä. Ja kun katsoin tarkemmin, niin poika olikin vain värjännyt tukkansa mustaksi ja minä näin tukan mustana pipona...

Kirlah kirjoitti...

Annika: hih, mahtoi oppilailla olla hauskaa :)

Joskus sitä näkee liikaa, joskus liian vähän. Minua ihmetyttää vieläkin, miten joskus takavuosina minulta oli jäänyt eräässä luokassa yksi oppilas näkemättä. Kaksi viikkoa oli käyty jo koulua, kunnes kerran huomasin että kas, meillä on uusi oppilas. Kaikki olivat kovin hämmästyneitä, tuo hiljainen hissukka kun oli istunut tunnollisesti kaiket tunnit paikallaan, katseeni vain oli jotenkin hypännyt aina hänen ylitseen!!
Ja nämä olivat sentään lähiopetuksessa.

Hannele mummun paratiisi kirjoitti...

Pipoista ei enää välitetä, siitä professorit opettajakorkeakoulussakin sanovat, että ai sitä pipolla opita... Integritet, eheys, jokaisella on oikeus pukeutua ja olla sen näköinen kuin haluaa.

Monia on potkittava liikkeelle, yliopistossa menee huonommin kun itse vastaa opiskelusta.

Kirlah kirjoitti...

Hannele: tuo pipo- ja huivijuttu on vähän kaksipiippuinen asia.
Meillä kyllä vielä vaaditaan pipo pois tunnilla. Toisaalta sitten on niinkin, että jos joku tyttö pitää pipoa, häneltä ei sitä vaadita. Tasa-arvon nimissähän pitäisi siis vaatia tyttöjäkin jättämään päähine pois. Tai sitten pojillekin sallia!
Mutta nämä ovat niitä vanhoja käyttäytymissääntöjä, jotka eivät muutu nopeasas tahdissa.