keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Itsenäisyyttä juhlitaan

Koululla on tänään koko päivän itsenäisyyteen liittyvä teemapäivä. Päivä alkaa kynttilöiden viennillä sankarihaudoille. Pääjuhlassa on kaikenlaista ohjelmaa jokaiselta luokkatasolta ihan esikoululaisista lukion kolmosiin saakka. Juhlassa lakitetaan myös syksyn ylioppilas. Päivän mittaan on lisäksi mm. tietokilpailu Suomeen liittyvistä asioista ja levyraati suomalaisesta musiikista. On myös arvuuttelu, mikä musiikki-CD näytillä olevista on kenenkin opettajan. Näissä kahdessa viimeisessä tullee esiin suomalaisen musiikin kirjo kautta vuosikymmenten.

Minun kontolle oli tullut tietokilpailukysymysten laatiminen. Olen laatinut lähes 30 kysymystä eri aloilta, ehkei kaikkia ehditä käydä läpi päivän mittaan, mutta eivät ainakaan lopu kesken. Ajattelin, että ei oppi ojaan kaada muitakaan, ja valikoin niistä tännekin kymmenen kysymystä 95-vuotiaan itsenäisen Suomen kunniaksi. Onko Suomi-tietous hallussasi?

1. Mikä on ensimmäinen suomen kielellä kirjoitettu romaani?
2. Ketkä suomalaiset ovat saaneet Nobel-palkinnon ja miltä alalta?
3. Paljonko Suomessa on asukkaita, joiden äidinkieli on ruotsi?
4. Montako eri saamen kieltä Suomessa puhutaan?
5. Kuka on a. säveltänyt Maamme-laulun? b. kirjoittanut sanat?
6. Kuinka monelle kielelle Mauri Kunnaksen kirjoja on käännetty?
7. Kuka oli Suomen ensimmäinen presidentti?
8. Kuinka mones presidenttimme Sauli Niinistö on?
9. Minä vuonna Suomi irtaantui Ruotsista ja liitettiin Venäjään ja minkä sodan yhteydessä?
10. Montako prosenttia Suomen pinta-alasta on järviä?

Vastaukset:
1. Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.
2. F. E. Sillanpää kirjallisuus, A. I. Virtanen kemia, Martti Ahtisaari rauhanpalkinto. (Tiesitkö muuten tätä: Myös alun perin suomalainen, mutta myöhemmin Ruotsin kansalainen Ragnar Granit, fysiologia ja lääketiede).
3. Hieman alle 300 000.
4. Kolmea: pohjoissaame, inarinsaame, koltansaame.
5. a. Fredrik Pacius b. J.L. Runeberg
6. 28
7. Kaarlo Juho Stålberg.
8. 12.
9. Vuonna 1809, Suomen sodan jälkeen.
10. 10%

8 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää.Me täällä vietämme sitä ensi viikolla kirjastossa vähän jälkikäteen.Tosin Suomen suurlähettilään residenssissä on huomena kutsut,mutten saanut kutsua,ja sitten muistin,etteivät osoitetietoni edes taida olla lähetystössä,joten ei ihmekään;D

Kirlah kirjoitti...

Yaelian:
Täällä olisi itsenäisyysjuhlia, mutta tässä kylmyydessä ja pimeydessä on vain mukava linnoittautua sohvan nurkkaan ja katsoa illalla linnanjuhlia.
Mutta sitten kun saan kutsun presidentinlinnaan, menen tietysti viivana mukaan ;)

A kirjoitti...

olipa hyvät kysymykset - erikoisesti tuo saamea koskeva - saamen kieli ei ole mikään yhtenäinen kieli, vaan monta eri kieltä - murteet poikkeavat suuresti toisistaan, esim. koltansaame - upea kuva myös

Kirlah kirjoitti...

A: olen huomannut, että paljon on asioita, mitä emme tiedä omasta kotimaastamme, niin kuin juuri nuo vähemmistöjen asiat, vaikka samassa maassa eletään.
Joskus tuntuu, että kaukomaiden asiat ovat ihmisillä paremmin hallussa.

mm kirjoitti...

Jos puolia pisteitä olisi saanut, niin likiarvoisesti sentään ihan hyvä tulos minulla. Suuruusluokat ja mm kolme saamen kieltä olivat hallussa. Kiveä ajattelin, mutta jotain näytelmää, kunnen huomasin tuon romaanivaatimuksen.
Tuo teemapäivänne kuulosti näin sivusta seuraten tosi hyvältä idealta innostuttaa porukka suomalaisuuteen.

Meidän aikanamme uudet ylioppilaat veivät ruusun sankarihaudoille, mutta ainakaan täällä se ei enää ole tapana. Onkohan vielä jossain muualla?

Kirlah kirjoitti...

mm: Kyllä aikuiset varmaan hallitsevatkin hyvin nuo kysytyt asiat. En tullut tietämään, miten oppilaat tiesivät, sillä en itse mennyt koko juhlaan, kun minulle sattui vapaa jakso.

Terttumarja kirjoitti...

Kiitokset hyvistä kysymyksistä.
Niihin sai tänään vastata useamman vanhuksen ryhmä, hyvin selvittivät useita kysymyksiä.
Pienien vihjeiden avulla saatiin hyvä lopputulos.:))

Kirlah kirjoitti...

Rosina: Kiva kuulla. Minä iloitsen aina, jos kirjoituksistani ja tekemisistäni on hyötyä jollekin.