sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Heinäkuista vilskettä

Tiedotusvälineet hokevat, että huono kesä. En minä vain ole huomannut.  Kahtena kesänä oli kaameat helteet. Ei voinut kuin kärvistellä ja odotella, että helteet menevät ohi, ihan kuin 30 asteen pakkasillakin. Nyt on sentään voinut tehdä vaikka mitä. Sadetta ei ole saatu juuri nimeksikään, on pitänyt jopa kastella juurikasmaata. Ja kukat kukoistavat ja loistavat kauemmin kun ei ole julmia helteitä. Tapahtumiakin on niin, ettei joka paikkaan kerkiäkään. Kesäteatteria, vanhoja autoja ja vaikka mitä. Eilen oli satamassa näytillä puuveneitä. Ja muiden turistien veneitä on taas tuhottomasti. Harmi, että tätä riemua kestää vain heinäkuun, sitten kuin taikaiskusta kaikki katoaa.
Ja joka vuosi turistien veneet vain kasvavat ja kasvavat. Ei voi sanoa, että lamaa olisi missään. Ei Suomella voi mennä huonosti, jos miljoonaveneitä on kaikilla. Ei näy satamassa pikkupaatteja, ei sinne ilkeäisi pikkuprutkulla mennäkään.

Mustikatkin ovat jo kypsiä.
Ihmiset väittävät aina, että pikkupaikkakunnilla ei ole edes kahvipaikkaa. Päätimme, että käymme lapsenlapsen kanssa joka päivä eri paikassa päiväkahvilla. Koko viikon joka päivälle on löytynyt eri kahvipaikka, jäljellä olevillekin vielä on tiedossa uusia kohteita. Joten kyllä tarjontaa on.

Mutta tänään oli juotava kahvit kotona, sillä tuli ensimmäinen sellainen sadekuuro, etten muista monta kertaa sellaista nähneeni. Satoi kuin saavista todellakin, muttei kuitenkaan kauaa. Tämä kolkka Suomesta on säästynyt sateelta, viimeksi viime maanantaina tuli vettä, ukkosta ei ole ollut kuin parina päivänä pari jyrähdystä jossain kauempana.
Niin että melko lailla samoja ratoja pilvet tuntuvat kulkevan.

5 kommenttia:

Lilja kirjoitti...

Ole onnellinen sateettomasta säästä. Täällä keski-suomessa on satanut vähintään kolmena päivänä viikosta. Ei kauheen hauskaa. Ei oo päässyt oikein piknikille eikä ole saanut valittaa liiasta lämmpöstä.
En kuitenkan ole antanut sään masentaa, tällaista tää suomen kesä on ja täytyy nauttia siitä mitä saa.

Pia kirjoitti...

Mustkoita ja metsämansikoita minäkin olen jo kerännyt. Jos olisi helteet, tuskin olisin metsään eksynyt. Helteellä oleskelen yleensä järvessä tai meressä..Mukavaa vilpoisaa kesän jatkoa;)

Sirkka kirjoitti...

Sama juttu täällä, en kestä helteitä vaan nautin tällaisesta pilvipoudasta ja vähän vähän viileämmästä säästä. Ei ole kovin huonoja kelejä ollut.

Aila kirjoitti...

Täällä vyötrönkorkeudella länsirannikolla on tänä kesänä sadettakin riittänyt, toisin kuin usiempina aiempina kesinä täällä asuessani. Mutta sateella voin leipoa, tehdä käsitöitä, kirjoittaa ym. mukavaa. Sopivasti on sitten ollut poutaakin välillä, että on voinut pyykkiä kuivattaa ja ruohoa leikata. Hyvä kesä.

Kirlah kirjoitti...

Lilja: minusta myös tuntuu siltä, että sään suhteen ei koskaan pidä odottaa Suomessa mitään, se nyt vain on sellainen, että kaikki laidasta laitaan on mahdollista. Jos sitten sattuu joskus olemaan sellainen kuin sillä hetkellä on optimaalista, täytyy riemuita siitä.

Pia: metsässä on todellakin kiva olla juuri pilvipoudalla ja tuulisella säällä. Aivan ihanteellista.

Sirkka: en tiedä, miksi kauheita helteitä pitäisi ollakaan. Ei ollut hääviä viime kesänäkään, hyvä että hengittää jaksoi.

Aila: Eihän lapsenakaan kukaan kiinnittänyt säähän mitään huomiota. Sitä juostiin ulkona satoi tai paistoi. No, maanviljelyshommissa tietysti olisi oltava suotuisat olot satojen onnistumiseksi.
ainut miksi olisin nyt toivonut vähän lämpimämpää säätä, on se että olisi ollut kiva lapsenlapsen kanssa olla rannalla. Itse en uimista tarvitse, mutta lapsi olisi saanut harjoitella uimakoulussa opetettua. Uiminen ei ole lapsesta kiva, jos pitää kylmässä vedessä sinisenä värjötellä. Saimaan vesi on aina kylmää.