maanantai 2. heinäkuuta 2012

Ei tainnut olla ennen paremmin

Luin Olli Jalosen Poikakirjan, joka kertoo 60-luvun koulunkäynnistä kansakoulussa. Kirja on romaani, mutta varmaan kirjailija on ammentanut aineksia omista kouluajoistaan. Yhdeksi teemaksi nousee koulukiusaaminen, joka on joskus niin rajua, että minua alkoi ahdistaa kovasti. Välillä epäilin, saatanko lukeakaan koko kirjaa loppuun. Vaikka olen suunnilleen Jalosen ikäinen, ei minulla ole samanlaisia kiusaamiskokemuksia omalta kouluajalta. Eniten ahdistaa opettajan suhtautuminen asiaan. Sen sijaan että opettaja yrittäisi jotenkin estää pahoinpitelyjä, kiusattu laitetaan häpeämään eteiseen ja tavallaan opettaja yllyttää luokkaa kiusaamaan lisää. Heikot jääkööt jalkoihin.

Opettajan kurinpito on sotilaallista ja rangaistuskäytäntö kyseenalaista ryhmärangaistuksineen, mutta ei ole hyvä  kurittomuuskaan. Sijaisopettaja, joka ei saa minkäänlaista kuria ja järjestystä luokkaan, ei myöskään saa kiitosta. Vaikka kertoja menee etupenkkiin istumaan, hän ei kuule mitään opettajan opetuksesta "Se on väsyttävää koulunkäyntiä eikä aamuisin ole mitään intoa eikä syytä lähteä kotoa. Koulussa vain käy, ei siinä sen kummempaa eikä viitsi pinnistellä enää millään turhalla tavalla".
Nähtyäni itse koulussa kaikenlaista, olen hyvin samaa mieltä tämän näkökulman kanssa. Olisiko yksi syy nykyisiin koululaisten masennuksiin se, että ei ole syytä tulla kouluun muuta kuin raahautua siksi, että laki käskee.

Kirjasta on aistittavissa myös kritiikkiä sitä kohtaan, mitä kaikkea ja millä tavalla koulussa siihen aikaan piti oppia."Sekovartiset ovat alkukasvit, levät, sienet eli fungi ja jäkälät. Alkukasvit ovat siimaeliöt ja jakosienet. Levät ovat piikuoriset, yhtymälevät, viherlevät, ruskolevät ja punalevät. Sienet ovat leväsienet, kotelosienet...." jne loputtomiin listoja ja ulkolukua.
En pidä ulkolukua välttämättä pahana asiana, mutta tietysti on harkittava, mitä luetutetaan ulkoa.

Opettaja treenaa poikaa myös kansallisiin kielenosaamiskilpailuihin. Tätä varten poika harjoittelee aamusta iltaan lauseenjäsennystä, kun muut ovat varsinaisilla tunneilla. Ja tämä kaikki suomalaisin nimin: "nimentö pienet kirjat olento pieninä kirjoina tulento pieniksi kirjoiksi osanto pieniä kirjoja omanto pienien kirjojen...."
Itse asiassa nuo suomalaiset nimet eivät ole ehkä ollenkaan niin pahoja. Nehän kuvaavat asiaa paremmin kuin vieraskieliset essiivi, translatiivi, genetiivi jne. Poika itsekin on sitä mieltä, että sellaiset asiat oppii paremmin, joissa on jokin järki.

Vaikka koulumaailmaa ei enää tunnista samaksi kuin 60-luvulla (uskon, että moni ikäiseni luulee koulun olevan vielä samanlaisen), on koulussa ehkä silti vielä paljon muuttamisen ja parantamisen varaa: "Näin minä opin maailmasta, että....riittää kun oppii, ei mikään koulussa tarkoita yhtään sen enempää".

3 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Kyllä se koulunkäynti oli ennen paljon rajumpaa ja kiusaaminen kamalampaa. Siihen kun todellakin syyllistyivät myös opettajat. Omalla miehelläni on erikoinen etunimi ja siitä on opettaja kiusannut häntä ensimmäisestä koulupäivästä asti. Lopulta tuli tulokseen, että pappi on kirjoittanut nimen väärin ja hän kutsuu lasta toisella nimellä. Tämä johti tietysti ongelmiin, mutta opettajaa ei missään vaiheessa asiasta huomautettu.

Liiolii kirjoitti...

Virossa on käytössä omakieliset genetiivi - omastav, partitiivi - osastav jne.

Meillä 80-luvun alun ekaluokkalaisilla oli opettaja, joka myös suosi kollektiivisia rangaistuksia. "Kuka kiroili? Eikö kukaan tunnusta? Se on sitten koko luokka jälki-istuntoon!" Näin melkein viikottain. *huokaus*

Kirlah kirjoitti...

Sari: Koska minulla ei itselläni satu olemaan omakohtaisia kokemuksia kiusaamisista enkä muista opettajienikaan sellaista harrastaneen, olin kovin hämmästynyt, kun eka kertaa kuulin jonkun opettajan kiusanneen. Mutta tähän ikään mennessä olen kuullut jo akikenlaista, ja valitettavasti "pahoja" ihmisiä on kaikissa ammattikunnissa, niin tuntuu olevan opettajissakin.

Liiolii: Hyvä kun muistutit noista viron omakielisistä nimistä lauseenjäsennyksessä. Olin aivan unohtanut.
Ja kun mainitsit 80-luvun ekaluokkalaiset, muistuu mieleeni omien lasteni koulunkäynti alaluokilta juuri tuona aikana. Eläkeikäisellä opella oli melko omalaatuisia kasvatusmenetelmiä, joita ei voi hyväksyä.