torstai 26. huhtikuuta 2012

Soitetaan isille

Ei olisi minusta vissiin kodinhoitajaksi. Joka taloudessa kun on erilaiset toimintatavat ja systeemit, vahinkoa tulisi siinä ammatissa enemmän kuin tienestiä.
Kaksi päivää on oltu sairasta lapsenlasta vahtimassa. Jo heti ensimmäisenä aamuna tuntui kämppä kovin kylmältä, ja mies haki puita saadaksemme uunista vähän lisälämpöä. Mutta koska uuni oli ollut viikon lämmittämättä, tupruttikin se kaikki savut huusholliin sisälle. Siitäkös lapsenlapsi riemastui ja alkoi kysellä, teitkö varmasti niin ja niin. Ja kun savua vain tuli ja tuli, alkoi vaatia, että nyt kyllä soitetaan isille ja kysytään, mitä pitää tehdä. Tyttären palattua illalla töistä hän ensimmäiseksi epäili, olimmeko meinanneet polttaa koko kämpän. Oli muka vielä kova savunhaju, vaikka oli tuuletettu.

Seuraavaksi sammahti television toinen kaukosäädin. Vaikka patteritkin vaihdettiin, ei televisio sammunut ollenkaan. Taas lapsi huutamaan, että kyllä nyt ainakin pitää soittaa isille. Ei tästä tule muuten mitään, menee rikki koko televisio eikä nähdä Paavo Pesusientä, ja miten se isikään sitten mitään formuloita näkee.

Sitten alkoi ruuanteko. Tietysti on keksitty tehdä niin hieno hellakin, että eihän sitä ilman lapsen apua päälle saanut. Sormella painellaan levyn pintaa, mutta turha painella summissa ilman silmälaseja. Kun tekniikka oli saatu selville ja kokeiltu toimivuutta, jäi kokeillun levyn näppäin punaiseksi. Arvatkaa, mikä meteli taas nousi. Kuuluuko siihen jäädä punainen palamaan, soita nyt isille ja kysy!

Tämänpäiväinen kone olikin sitten näemmä äidin vastuualuetta. Oli vuorossa tiskikone. Lapsi neuvoi kyselemättä koneen toiminnan, mutta ei ottanut uskoakseen, että pitää tietysti avata myös koneen vesihana. Ei isikään sitä koskaan avaa, väitti poika. Kun vain vänkäsin, poika vakuutteli, että kyllä on soitettava äidille!
Kun kone oli tehnyt tehtävänsä, ei siitä meinattu saada sammumaan punaisia valoja. Soitetaan äidille, kuului ehdotus.
No, useista vaatimuksista huolimatta emme häirinneet vanhempia soitoilla.

Esikoulussa oli muuten opetettu virkkaamaan. Pitkiä ketjusilmukkaluiruja oli vähän monenvärisiä.  Poika kertoi eräänkin iltapäivän ajanvietteestä: "Kun äiti oli yrittäjien kokouksessa ja isi katsoi formuloita, minä vain virkkasin!"

9 kommenttia:

pau kirjoitti...

Olipa ihana kirjoitus! Ja mahtavat kuvat kurjesta ja joutsenlaumasta :)

Niin se muna kanaa neuvoo ;)

merike kirjoitti...

Ollapa tuollainen lapsi neuvomassa kun itse olen muuttamassa uuteen asuntoon, eikä ole aiemmin ollut tiskikonetta eikä induktioliesikään ole tuttu:)
Ihania luontokuvia sinulla!

Kirlah kirjoitti...

Täytyy taas mainita ihan alkajaisiksi, että hangella teppaileva kurki on kaverin ottama, muut ovat omiani.

Pau: Joskus kyllä tuntuu, että muna on liiankin viisas, menee joskus näsäviisauden puolelle :)

Merike: en ymmärrä, miten tässäkin iöässä saa menemään vielä sormen suuhun vempainten kanssa, vaikka koko elämän ajan on ollut kaikenlaisia laitteita ja vehkeitä. Vaikka yrittää viidellä eri tavalla tehdä jonkin homman, aina on keksitty laittaa jokin vimpain toimimaan niin, että vehjettä ennen näkemätön saadaan tuntemaan itsensä aasiksi.

Allu kirjoitti...

Ihana postaus!

Anonyymi kirjoitti...

Viismummoista voi kanssa kertoa tarinan, soita isälles. Vanhin poika oli muuttanu kotoa. Laittoi sitten vaimosen kanssa ruokaa ja heille tuli hiukan erimielisyyttä miten se pitikään tehdä. Miniä meillä käyneenä tiesi että appi se meillä yleensä kokkaa, joten hän pyysi poikaamme: soita isälles ja kysy miten tää ruoka tehhään. Siis EI äiteelle. Tosipuheessa ei tuo miekkoseni osannu ees vettä keittäää "uutena" ollessaan. Olenpahan hyvin opettanu ruuvan laittoon, onhan tässä ollu reilusti yli 40 vuotta aikaakin. Meillä se kokkaa joka joutaa/ehtii, pojatkin. Leipomista en oo saanu miestä oppimaan, vielä.

Sirkka kirjoitti...

On niitten vempaitten kanssa opettelemista! Lapsenlapset tietävät kyllä neuvoa, on kokemusta itsellänikin asiasta. Kiva tarinasi lapsenlikkana olemisesta!

Kirlah kirjoitti...

Allu, kiitos kehuista.

Viismummo: keittotaidosta puheenollen olin kerran kovin hämmästynyt, kun vävy tarjosi itse tehtyjä sämpylöitä. sAnoi vain, että kyllä jokainen joka osaa lukea jauhopussin kyljestä ohjeen, osaa tehdä myös sämpylöitä. Niin hänkin oli tehnyt.


Sirkka: Pitäisi saada useammin olla lapsenlikkana, että alkaisi käydä rutiinilla.
Yleensä pitempiaikaista hoitajaa tarvittaessa lapsi on meillä, saan askaroida tuttujen vempainten kanssa ;)
Tänään hän muuten tuleekin taas muutamaksi päiväksi.

kaisa jouppi kirjoitti...

Oli kyllä niin hauska tuo sun kirjoituksesi, että ääneen täällä naureskelin :D
Muistui oma "hoitohuki aika" mieleen.

Vallaton kirjoitti...

Hyvä, etten tuolilta tipahtanut, kun niin nauratti.