maanantai 28. maaliskuuta 2011

Palkitsen itseäni

On eletty jo niin pitkälle, että ylioppilaskirjoitukset on saatu päätökseen. Itselläni ei niissä ole suurta hommaa, sillä suurin osa minun aineistani kirjoitettiin jo syksyllä. Enää yksi viikko opetusta ja sitten alkaa koeviikko, minkä jälkeen alkaa vuoden viimeinen jakso. Onko todella pakerrettu taas niin pitkälle! Itseäni se ilahduttaa erityisesti, sillä minulla osa-aikaeläkeläisenä ei tuossa jaksossa ole yhtään opetustuntia. Jipii! Jipii!

Iloitsen siitäkin huolimatta, että minua pari kolme vuotta nuoremmat lukion kollegat jaksavat kiukutella minulle tästä. Heiltä itseltään karkasi nimittäin osa-aikaiselle pääsy parilla vuodella. No älkööt olko moksiskaan, pääseväthän he sitten aikanaan. ( ellei taas nosteta ikärajaa parilla vuodella).

Myös peruskoulun puolella opettavat kollegat muistavat mainita aina jotain epämiellyttävää minun tyhjästä opetusjaksosta. Mutta minä aion riemuita täysin sydämin siitä huolimatta. Eivät nimittäin nämä kollegat, työn raskaan raatajat, muista ikinä, että vaikka olisivat minua kolme-neljä vuotta nuorempia, pääsevät silti ennen minua lopulliselle eläkkeelle, vaikka osa-aikaeläkkeeseen heillä ei olekaan mahdollisuutta. Peruskoulunopettajien eläkeikähän on 60, lukionopettajien 64.

Ja tämänvuotisen työrupeaman päätteeksi olen palkinnut itseäni varaamalla matkan muutamaksi päiväksi ulkomaille. Minne, en paljasta vielä, saatte arvuutella. Olen ollut tuossa maassa ennenkin, nämä kuvat ovat juuri tuosta samaisesta maasta, mutta vain eri kaupungista. Matkan jälkeen tuleekin sitten pian taas saksalaisia oppilaita opettajansa kanssa koululle työharjoittelun merkeissä, mutta siitäkin kirjoitan myöhemmin. Toivottavasti ei ole nyt tuhkapilveä tai muuta estettä heidän tulolleen, kuten viime keväänä.

10 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Sinullahan on sitten tiedossa mukava kevät;D En kyllä millään osannut kuvien perusteella arvata mikä maa on kyseessä,olisko Saksa?

Tuula kirjoitti...

Saksaa ajattelin minakin.

Ajattele kuinka onnekas olet, etta jakso on ilman opetusta!!!

Taalla vanhuuselakkeen raja on 67. 62 vuotiaana voi jaada sopimuksen mukaan elakkeelle, mutta silloin elake on pienempi. Taalla toivotaan ihmisten olevan tyoelamassa mahdollisimman pitkaan. Viime viikolla juttelin koululla seitsemaakymppia lahenevan opettajan, joka on edelleen taysilla mukana tyoelamassa. Nostan hattua.

Tuntuu vaikealta ajatella, etta minulla olisi talla omalla alallani paljoa annettavaa paljon yli kuusikymppisena. Sen verran fyysisestikin raskasta tama paivakotityo on.

Kirlah kirjoitti...

Yaelian: Odotan jo innolla. Vaikka ei talvikaan hassumpi ollut, ei sen puoleen.
Ei ole Saksa, ei tällä kertaa.

Tuula: kuten jo mainitsin, en mene tällä kertaa Saksaan, vaikka mieli tekisi tietysti sinnekin mennä, eikä ole Ruotsikaan muuten.
Minäkin muuten kuvittelin aina nuorena, että en vanhana enää voi olla opettajana, ikäero nuoriin on kasvanut ja maailma on niin erilainen.
Monet sanovat,e ttä voihan tehdä jotain mutta työtä. Juu, se olisikin kivaa, minäkin todella haluaisin, mutta eihän nykymaailmassa voi tehdä mitään, ellei käy ensin valtavat uudelleenkoulutukset, minähän en osaa tehdä mitään muuta.

vilukissi kirjoitti...

Nauti olostasi! Olet sen ansainnut! Kateellisten annat heilutella huuliaan tuulessa miten haluavat.

Sauerkraut kirjoitti...

Arkitehtuurin perusteella veikkaisin Viroa, mutta en ole aivan varma, koska tuo ylemmän kuvan rakennus on niin kummallisen näköinen... mutta hei! Tuolla kuvassahan lukee harmaalla Rakvere, joten veikkaukseni on edelleenkin Viro!! :)))

Kirlah kirjoitti...

Vilukissi: täytynee sitten nauttia. Eivätkä ne kaverit varmaan niin tosissaan...:) Toivottavasti.

Sauerkraut: hei, onpas sinulla hyvä arkkitehtuurituntemus. Virostapa hyvinkin ovat nämä kuvat. Ja on sinulla hyvä näkö. Minä en nähnyt tekstiä missään,vaikka sinä väitit nähneesi. Sitten yhtäkkiä huomasin, kun oikein paljon suurensin kuvaa. Oikein kunniamerkin ansaitset.
Nämä kuvat ovat Rakveresta Virosta, jossa olin pari vuotta sitten.

Villasukka kirjoitti...

Meillä nuoremmilla eläkeikä on koulumuodosta riippumatta sama liukuva kuin muillakin aloilla 63-68. Ja ennen kuin minä tuonne asti ehdin, sitä keritään varmasti nostaa moneen kertaan :(

Terttumarja kirjoitti...

Mukavaa matkaa Viroon!
Kivan näköisiä kuvia sieltä, ihan heräsi mielenkiinto kyseistä paikkaa kohtaan.
Jospa kesällä sitten mekin. :)

Sauerkraut kirjoitti...

No ajattelin, että Virossa on paljon tuon näköisiä kerrostaloja niin kuin toisessa noista kuvista. Ja sitten siellä on usein ihan eri korkuisia ja eri tyylisiä rakennuksia vierekkäin. Eikös?

Sauerkraut kirjoitti...

Ai niin ja kiitos kunniamerkistä! :)