sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Ihan kivaa



Eilen sain sähköpostia Gabi-opettajalta Saksasta. Hän pääsee vihdoin tulemaan Suomeen ensi lauantaina. Häneltähän jäi keväällä tulematta Islannin tuhkapilven takia, ja hän saa käyttää tällä tavalla jo keväällä lunastamansa lentolipun. Minulla kun alkaa helpompi jaksokin, odotan jo innolla hänen tuloaan. Tiedä mitä kaikkea kivaa keksimme. Saksasta olisi taas tulossa ensi keväänäkin työharjoitteluun oppilaita. Olen yrittänyt rekrytoida oppilaitani tarjoamaan majapaikkoja, mutta jotenkin nihkeällä menestyksellä.

Ylioppilaskirjoitusten ruotsin koe oli perjantaina, ja suurimman osan osioista olen jo lukenut. Ei vain meinaa keretä työhommia tehdä, kun on nyt vaihteeksi niin loistavan hyvät ilmat ja sieniä pitää kerätä ja vaikka mitä muuta harrastusta. Eilenkin hörlötimme 8 litraa puolukka-omenamehua. Pakkanen vain on jo niin täynnä kaikkea puutarhasta ja metsästä saatua, että täytyy oikein kepin kanssa tukkia tiiviimmäksi.

Ja koska olen valittanut monta kertaa etäopetuksesta kaikenlaista negatiivista, kerronpa vaihteeksi vähän positiivisempaakin. Perjantaina piti saksan ryhmällä olla kuuntelukoe. Olin kehottanut etäoppilaita tekemään jo kotona valmiiksi ABC-laput, joilla sitten näyttävät minulle oikean vastauksen heti, kun on kyseinen kohta kuunneltu. Minun lähioppilaani saivat tehdä normaalisti paperiin, mutta heidätkin piti kääntää selin televisioon, etteivät näe, mitä etäoppilaat minulle vastaavat.

Kun otin yhteyden etäpäähän, yhteys tuli heti, mutta luokka näytti olevan pitkään ihan tyhjä. Sitten näytti joku kääntävän luokan oven kahvaa, mutta ovi oli lukossa. Meitä huvitti seurata, miten oppilaat siellä yrittävät luokkaan ja vieläpä motkottaen, mutta kukaan ei tiedä avata heille ovea. Mitenkään emme vain voineet auttaa. Tulihan heille sitten lopulta siellä joku avaamaan, ja koe pääsi vauhtiin. Oikein hyvin meni, kaikki istuivat television ääressä vierekkäin ja nostivat aina vastauskirjaimen, ja vieläpä oikeita vaihtoehtoja!

3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Mukavaa kun tulee kollegoita Saksasta,keksit hänelle varmaankin kaikenlaista mielenkiintoista.Ihan kadehdittaa,kun luen kaikista teidän metsän antimista...

Liiolii kirjoitti...

Löysin kiinnostavaan blogiisi, ja kas kummaa, siskoni Isthella on myös lukijakunnassa. Nyt minäkin.

Kirlah kirjoitti...

Yaelian: sinun täytyy hankkiutua seuraavan kerran Suomeen sieniaikaan :)

Liiolii: sydämellisesti tervetuloa teille molemmille. Toivottavasti ei mielenkiinto lopahda heti alkumetreillä ;)