tiistai 1. kesäkuuta 2010

Vielä vähän pinnistellään


Vaikka joutuikin suvi suloinen, ei ole vielä koittanut armas aika. Vasta ensi lauantaina on koulujen päättäjäiset. Päättäjäispäivähän on lain mukaan aina viikon 22 lauantaina. Tänä vuonna se sattuukin myöhäisimpään mahdolliseen kesäkuun päivään. Ei ole kovin pitkä kesäloma, sillä koulu alkaa taas hyvin aikaisin elokuussa, jo paljon ennen kuun puolta väliä. Koulun alkamisesta laki sanoo vain sen, että koulu alkaa elokuussa. Jokainen kunta saa itse päättää alkamisajan, kunhan vain tietty määrä työpäiviä tulee täyteen.

Siivousvimma on taas iskenyt ihmisiin. Vähän pakko, sillä koulun kirjastoon tarvitaan tilaa, kun luokista siirretään kirjoja sinne. Tässä eräänä päivänä heitimme kirjastosta tavaraa pois ainakin pari kuutiota. Sinne meni vanhaa kellastunutta ja hiirenkorvalla olevaa lehteä, vuosilta kivi ja kirves, kuten nykyään kuuluu sanoa. Kilpailevilta kustantamoilta on vuosien mittaan tullut näytekirjoja, jotka ovat olleet vain hyllyntäytteenä. Niistä tuli iso pino.

Nyt vain aloin jo hieman katua, että heitin taas paljon menemään ruotsin ja saksankin oppikirjoja, joita ei meillä lueta. Sain nimittäin tietää, että ehkä minulla on mahdollisuus saada kaupungista kansalaisopistolta saksan keskusteluryhmä ja ehkä jokin muukin ryhmä. Vaikka sinne ehkä hankimmekin oppikirjan, pitää tällainen kurssi usein rakentaa pääosin itse. Kaikenlaiset vanhat oppikirjat kelpaavat silloin avuksi.

Niin ovat tunnit vähissä, että nyt pitää haalia kasaan tunteja, mistä vain ikinä saa. Kouluun tulee ensi vuonna taas vaihteeksi vaihto-oppilas, jolle saan pitää suomea. Kurssi kootaan kasaan yhdessä kansalaisopiston kanssa, joten sinne voi tulla mukaan muitakin paikkakunnalla olevia ulkomaalaisia. Ensi vuodesta on siis tulossa työn kannalta mielenkiintoinen ja vaihteleva.

Mutta tällä viikolla on vielä kokeita ja perjantaina koko koulu lähtee laivalla saareen retkelle. Toivottavasti on yhtä hyvä sää kuin tänäänkin. Muuten saattaa retkestä jäädä vain huono muisto. Huomenna tulee lapsenlapsi meille viikoksi, joten aion ottaa hänet lauantaina kevätjuhlaan mukaan, mikäli hän haluaa.
Joten kaikenlaista pientä possakkaa tässä ennen kuin kirmaistaan lopullisesti kesälaitumille.

6 kommenttia:

Paivi kirjoitti...

Kääk! Voi kun saisi jostain poisheitettäviä äidinkielenkirjoja, näytekappaleita ja käytettyjä (ei mitään kovin vanhoja kuitenkaan), tulisivat tarpeeseen. Tosin kirjojen postimaksut tänne Saksaan olisivat nekin aika korkeat...

kaisa jouppi kirjoitti...

Minä ja Magnuskin saamme mennä lapsenlapsemme kevätjuhlaan :)
Ylioppilasjuhlia aiomme myös kiertää oikein urakalla.
On mukavaa laittaa limunaativaatteet ylle ja lähteä lasten ja nuorten iloa katselemaan ja tietenkin venhempienkin, siinä sivussa.
Onneksi ei enää hierrä omat synkeät kevätjuhlat muistoissa.
Synkeät siinämielessä, että kehno toikkari säti useinkin taskussa ilkeästi :(

Kirlah kirjoitti...

kato nyt tätäkin: taisivat meillä nyt mennä jo paperinkeräykseen kaikki ylimääräiset. Ei pitäisi näköjään mitään heittää pois.

kaisajouppi: kevätjuhlat ovat aina iloiset, mutta niissä on myös tosi paljon haikeutta. Kuusikin vuotta kun on joidenkin oppilaiden kanssa kuljettu samaa matkaa, jos esim. olen 7-luokalta lähtien opettanut. On haikeaa erota. Mutta haikeaa se on useille oppilaillekin.

pianistms kirjoitti...

Asian vierestä kirjoitan tässä, uteliaisuuttani.
Itse en ole bloginpitäjä, enkä aiokaan (vannomatta kai kuitenkin paras). JOS olisin, olsiin varmaankin iloinen, jos blogiani käytäisiin lukemassa ja kommentoimassa. Täällä olen kuitnekin törmännyt blogiin, jota ei kommnetoida lainkaan. Jos joku kuitenkin kommentoi, ei bloginpitäjä vaivaudu vastaamaan. Mitä tästä voi päätellä?

Kirlah kirjoitti...

pianistms:
En tiedä, mutta luulen, että eri ihmiset pitävät blogeja eri syistä. Joku haluaa blogien kautta olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, joku pitää blogia tavallaan itselleen, ehkä kirjoittaa vain muistiin asioita.

Jonkun kanssa olen joskus keskustellut henkilökohtaisestikin, että olisi kiva saada kommentteihin edes jonkinlainen vastaus, mutta kaikilla ei tunnu olevan samat tarpeet blogimaailmassakaan.

Minusta itsestäni on mukava, jos kommentoidaan. Kirjoittaminenkin on silloin jotenkin mielekkäämmän tuntuista. vaikka toisaalta on niinkin, että itse ei aina ehdi kommentoida tositen vlogeja, vaikka niitä lukisikin.

pianistms kirjoitti...

Kiitos vastauksesta!
En minäkään läheskään aina ehdi kommentoida lukemiani blogeja, mutta ajattelen, että bloginpitäjän pitäisi noteerata saamansa kommentit.Kuuluisat kirjailijat, taitelijat ym. vastaavat myös ihailijaposteihin, ehkä negatiiviseenkin kritiikkiin. Jos ei siis halua olla vuorovaikutuksessa, miksi kirjoittaa asioita BLOGIIN? No, meitä on moneksi, joten jokaisella on varmaan oma vastaus. Tosin niitä vastauksia ei sellaiselta bloginpitäjältä saa, joka ei vastaa kommentteihin, joten olen yhtä tyhmä kuin alussa :D
Blogien lukijana törmään välillä teknisiin ongelmiin eli pitkä ja lennokas kirjoitelmani ei tallennukaan. Tai kommenttini näyttää kirjoitettuna niin hölmöltä, että poistan sen.