Kyllä joulupukki pitää olla

Tilasin joulupukinkin aatoksi, vaikka on paljon ihmisiä, jotka vastustavat koko joulupukkitouhua. Mutta kun muistelen omaa lapsuuttani, parhaat joulut olivat ne, kun vielä uskoi pukkiin ja vaikka pukkia pelättiin kuin hirviötä, häntä odotettiin kuitenkin koko aattopäivä kauhunsekaisella jännityksellä. Enkä nyt aikuisena pidä yhtään pahana sitä, että meillä kävi joulupukki. Tarkemmin ajatellen kokemus on ollut sittenkin tärkeämpi kuin ne saadut lahjat. Sen jälkeen kun lakkasi pukinusko, ei joulu ole tuntunut enää samanlaiselta.

Paitsi sitten kun omat lapset olivat pieniä ja taas tuli joulupukki. Niin ihmeen syvään oli juurtunut pelko pukkia kohtaan, että kun omalle lapselle tuli joulupukki eka kertaa, oli koko ajan pieni pelonsekainen jännitys häntä odottaessa. Mutta ne vanhanajan joulupukithan nyt olivatkin sellaisia karvaturreja lammasturkkeineen ja keppeineen ja kopistelivat nurkkiin kepillä. Ja uhkailiat risuilla ei-kilttejä lapsia. Hui, kylmät väreet kulkevat selkäpiissä, kun muistelen heitä vilttisaappaissaan ja naamareissaan. Ehkä minä nyt olen päässyt pelosta, kun lapsenlapselle tulee joulupukki.

Nykyiset joulupukithan ovat ihan erilaisia kuin silloin kauan kauan sitten. Nyt ne ovat paljon inhimillisempiä, yleensä heillä ei ole naamaria, vaan pelkkä parta, mikä ei tee sellaista kammottavaa vaikutusta kuin entisajan pukinnaama. Ja punainen nuttu luo ympärilleen vain lempeää joulun tunnelmaa. Omat lapseni eivät ole koskaan pelänneet pukkia, ei liioin lapsenlapsi. Ovat jopa istuneetkin pukin sylissä. Vaikka heidän ei ole tarvinnutkaan pelätä pukkia, oletan, että heillekin on jäänyt mieleen juuri parhaimpina ne joulut, kun pukki tuli sisään oikein henkilökohtaisesti eikä vain jättänyt lahjoja kuistiin. Siksi nyt tänä vuonna nautimme joulupukista. Se jää toistaiseksi ehkä viimeiseksi pukkijouluksi näillä näkymin, sillä lapsenlapsella alkaa olla jo se ikä käsillä, että pukinusko alkaa horjua.