maanantai 10. syyskuuta 2012

Varmaan kolmanteenkin polveen saakka opetan



Kun on pitänyt blogia jo viisi vuotta tuntuu, että kaikki mahdollinen on jo sanottu. Päivät toistuvat samanlaisina, mitä sitä toistamaan, että taas kävin töissä. Yleisten asioiden ja mielipiteiden kirjoittamisen olen vähentänyt ihan minimiin, sillä aina tuntuu, että joku on käsittänyt asian juuri ihan päin vastoin kuin olin tarkoittanut. Tai sitten käy niin päin, että lukija on käsittänyt oikein, mutta minä puolestani käsittänyt kommentit väärin!

Ja koulussa yläkoululaiset meuhkaavat kuten aina ennenkin. Tänään sanoin yhdelle, että älä kuule ala, minä oon sun mummos hyvä kaveri. Siihen poika arveli, että narraan, miten minä nyt hänen mummoaan voisin tuntea. Kun kehaisin, että olen opettanut heidän melkein kaikkien vanhempiakin ja tunnen koko suvun tarkkaan, katsella killittelivät vähän ihmeissään. Mutta eivät älynneet epäillä, kun lisäsin, että olen opettanut heidän mummoja ja pappojakin. Ja tätä menoa jos eläkeikiä nostavat, opetan vielä heidän lapsenlapsiaankin!

Tänään alkoivat taas yo-kirjoituksetkin englannin kuuntelulla. Huomenna jatkuu ruotsilla ja lyhyellä englannilla. Toivottavasti siellä toimivat cd-soittimet. Kaikissa tuntuu olevan jokin vika. Jokin imaisee cd:n sisään eikä anna enää ulos, jokin alkaa kesken kaiken pöpöttää samaa kohtaa: sou-sou-sou... Kolmas ei anna avata cd-koteloa jne. Yksi on ollut jo uutena sellainen, että toistettaessa lauseita kone imaisee lauseiden alut sisuksiinsa. Kun asiasta on oltu useammankin kerran yhteydessä myyntifirmaan, ei siellä uskota eikä edes ymmärretä, mistä me puhumme. Täytyyhän kielissä kuulla kaikki lauseet ja sanat alusta lähtien! Kuulostaa siltä, että siellä on ollut joku kaljupäinen möhömaharokkari nörtti, joka pitää opettajia ihan hoopoina ja luulee, että me ei tiedetä mistään mitään!
********
*****
Ja kun on sen viisi vuotta blogannut, on blogikavereista tullut oikeita ystäviä. Niin murheelliseksi veti, kun vasta pari päivää sitten sain tietää eräänkin blogikaverin kuolleen ihan yhtäkkiä. Jotenkin kauhistuttaa, kun ajattelee, että hän pari päivää ennen kuolemaansa kirjoitti viimeisen blogikirjoituksensakin kuten kuka tahansa tietämättä, että parin päivän kuluttua tulee noutaja. Se on järkyttävää senkin puoleen, että hän oli vasta minun lasteni ikäinen. Enää hän ei tule kommentoimaan minunkaan blogiani, eikä kirjoita omaansa. Enää emme kirjoittele sähköposteja etäopetuksen tiimoilta. Näin se on, eikä sitä voi muuttaa.

5 kommenttia:

Yaelian kirjoitti...

Sinäpä oletkin ollut kauan täällä blogimaailmassa;hieno saavutus! Ja tuo että olet opettanut muutamia sukupolvia;mahtavaa.Pojallani ja minulla oli yksi opettaja,joka oli ehtinyt opettaa meitä molempia ja minusta se oli upea juttu.
Osanottoni tuon blogiystävän poismenon johdosta.

kaisa jouppi kirjoitti...

Nauratti tuo "möhömaharokkari"vertaus.
Täällä blokkailee möhömahamumma ;)

Sama tuska on atsingissa tuon TAPAHTUMARIKKAUDEN suhteen, vaikka en ole edes viittä vuotta vielä kirjoitellutkaan.
Ketä kiinnostaa aamuheräämiset, kokouksissa pomppimiset, laihdutusyritykset, jumppaamiset, syömiset&juomiset?
Kerran luettuna ehkä muutamaa, mutta VUJESTA TOISEEN?

Huomaa kyllä, että taas on maanantai ;)
Sinua ihmettelen ja ihailen, kun monta blogia kirjoitat ja usiammasti kuin kerran viikossa.

Siunausta kirjoituksiin ja koneiden funksuneerauksiin!!!

Kirlah kirjoitti...

Yaelian: no, en nyt swentään vielä kolmatta sukupolvea ole ehtinyt opettaa, mutta olen laskeskellut, että kyllä teoriassa sellainen voisi olla mahdollista. Jos ihmisen pitää olla työelämässä 35-40 vuotta, ei mikään ihme, jos useita sukupolvia ehtii käydä läpi. Kahden sukupolven opettaminenhan nyt ei ole mikään ihmekään edes.

Kaisa Jouppi: ei suinkaan se mikään ihme ole, jos montaa blogia kirjoittaa. Menisihän niitä vaikka kuinka monta, jos vain aiheita olisi. Joku toinen tekee sitten puolestaan jotain muuta, mitä minä ihailen, mutta en itse osaa tai saa aikaan.

Eniten aikaa vie kuvien pienentäminen ja valkkaaminen. Siihen sujahtaa helposti pitkäkin aika.

Sari kirjoitti...

Useampi vuosi on jo minullakin takana. Ja välillä tosiaan tuntuu, että sanottava loppuu, kun perhe-elämäkin on hyvin tasaista "kuraa" koko ajan.
Mutta totta on, että kanssabloggaajista tulee ystäviä. Innolla aina odottaa kommentteja ja käy lukemassa muiden kuulumisia.
Joten summa summarum: kyllä bloggailu on mukavaa!

Kirlah kirjoitti...

Sari: bloggailu on mukavaa moninkin eri tavoin. Mutta ihmeellisesti sitä jotkut halveksivat verrattuna vaikkapa romaanien lukuun.