keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Jos saisin valita

Olen saanut haasteen, ja minusta hankalan sellaisen. Aikatherine haastoi kirjoittamaan aiheesta Jos minä saisin valita. Ja vielä pitäisi kirjoittaa murteella. Ehdin jo sen verran lueskella muiden kirjoituksia aiheesta, että tuntuu kuin kaikki olisi jo sanottu ja jopa tuhat kertaa paremmin kuin mitä minä ikinä kykenen saamaan aikaan. Mutta voinhan minä yrittää jotain värkätä:

Jos mull´olis valta ja mä saisin päättää, ei kakaroota ja koululaasia pirettääs koko päivää samas paikas istumas. Eikö soo luonnonlakien vastaasta, että ihimisen pitää istua tuppisuuna samas paikas kuus tuntia päiväs. Sitte nei osaa enää isoonakaan teherä mitää muuta ku istua ja tapittaa yhtehen kohtahan aamusta iltahan ja vielä yät perähän.

Ja jos multa kysyttääs, kaikill olis pakollista koulunkäyntiä vain enintään kuus tai seittemän vuotta. Kyllä siinä aijas kerkiää jo kaiken tarpeellisimman oppimahan. Sitte ne ihimisenaluut pantaas töihin, oikeen rehellisehen työhön, jost´olis jotaki hyötyä koko yhteiskunnalle. Kaks tai kolome vuotta menis tällä lailla.

Olis vaikkapa maatiloja, joissa kakarat sais itte kasvattaa vihanneksia ja pitää lampahia, kanoja ja muita elukoota. Tuotto käytettääs lähiruokana paikallisis kouluus tai vanhaankoriis.

Tällääsis huusholliis menis yksiltä nuorilta jonkin aikaa, esim. yks kesä. Sitte ne vaihtaas toisenlaasehen työhön. Nyt ne vietääs vuorostaan vanhaankotihin juttelohon vanhaan ihimisten kans ja aina sitä mukaa ku ne tottuus hampaattomihin ja pöyrööhin, ne vois toimittaa niille kaikenlaasta muutakin askaretta, avustaa syöttämisis, lukia niille juttuja leheristä  ja muuta vastaavaa.

Jos mull´olis valta, mä perustaasin itte asias firmoja, joissa nuoret olis kirijoolla, samoon ku koulus ny, ja sieltä lähetettääs nämä nuoret aina sinne, missä eniten tarvittaas tyävoimaa. Onhan sellaasia jo olemaskin, sanoovat niitä työnvälitystoimistooksi, mutta ei noo sellaasia, non vain kaavakkehentäyttölaitoksia, joista laitetaan seuraava raha-anomus vetämähän. Täm´olis sellaanen toimisto, joka laittaas ihimiset töihin, jos sellaasta torella on olemas. Paremmin käytännös oppiis ku koulunpenkillä istues ja ikkunasta kaiken päivää pihalle kattoes.Työpaikoolla olis aina joku opas, joka neuvoos uusia tulokkahia työhön. Jos kerran kouluus on tällä hetkellä kohta enemmän kouluavustajia ku opettajia, miksei palakattaas nämä samaaset avustajat koulun sijasta työpaikoolle työhönohojaajiksi.

Tällä lailla ihimisen elämästä kuluus kolome tai nelijä vuotta. Ja nyt ku olis saatu pahin murrosikä ja sen tuoma enerkia ja tuska purettua oikias työs, vois sitte siirtyä jollekin alalle, jolle torella haluaa, ja alakaa opiskella sitä. Ne olis sellaasia kouluja, joissa opiskeltaas niin sanottuja lukioaineeta ja/tai sitte oman alan aineeta. Tämä tälläänen koulutus vois kestää kaharesta kymmenehen vuotehen tietysti alasta riippuen. Nyt kun oma tulevaisuus olis selekiytyny sen verran että olis havaattu, mikä ala ei ainakaa kiinnosta, valittaas vaan niitä ainehia, joista olis torella hyötyä omalla alalla, ja niitä opiskeltaas intensiivisesti. Eihän oo mitää järkiä siinäkää, että nykysysteemis opetetahan kaikille väkipakolla kaikkia aineeta, joita ne ei kuitenkaa opi ja sitte joutuuvat lukemaha niitä samoja asioota aikuusina kumminki aluusta lähtien ja kallihilla rahalla.

Äläkääkä multa kysykö, miten tämä kaikki toteutettaas, solis sitten jonku toisen homma panna täytäntöhön. Jos mä saisin valita, mä panisin ministerit heti pohtimahan tätä asiaa.

Tuli vähä sekava juttu, tätei oo pohorittu iha loppuhun asti. Mutta punaasena lankana siinä on, notta koulua on aivan liikaa ihimisen elämäs. Pakko olla joku muuki elämisen malli.

9 kommenttia:

Millan kirjoitti...

Tuasta moon kyllä sun kanssas justihin samaa miältä, enkä usko että toteutuspualikaan maharottoman vaikiaa olis. Se vaatiis vaan sitä palijo puhuttua poliittista tahtua.,,,ja olipas muutenkin taas mukavaa lujettavaa :)

Marmustoi kirjoitti...

Mahtava juttu! Hienosti puit sanoiksi ja murteeksi tärkeitä asioita, joita sietäisi ajatella päättäjien foorumeillakin.

Irja Viirret kirjoitti...

Kiva juttu Kirlah ja mukavia toiveita.. itsekin pitäisi ehtiä tähän vastata mutta, mutta... kiirettä pitelee joka rintamalla tällä hetkellä:)

kaisu marjatta kirjoitti...

Viisaasti valittu. Yksi selkeä aihe ja sitä mietitty ihan perusteellisesti. Tuli ihan mieleen, että tämä kirjoitus on ainut tässä sarjassa, joka miettii ihan toteutumiskelpoista valintaa. Suomen koululakia jouduttaisiin vain vähän muokkaamaan. Liikkeelle tämä valinta lähtisi, kun sen lähettäisi opetusvirastoon, kouluhallitukseen, ja opetusministeriöön.Vois sen aloittena lähettä myös eduskuntaan sekä kunnanlishallintoon. Ihmisiä ne vaan on ja ehkä siellä monikin on miettinyt mikä auttaisi lasten ja nuorten pahoinvointiin. Ei kaikki kyllä voi pahoin sekin on huomattava, esim. mun lapsenlapset harrastaa koulun lisäksi niin paljon urheilua, että ei he ehdi paikoillaan paljon istumaan.. eli myös lasten vanhemmat voi avittaa tukea ja vauhdittaa terkemisen iloon. Ja oon pannu herkille että nää lapset jotka urheilee he ovat myös priimuksia luokalla ja tuovat hymypatsaita kotiin. Alaikäisellä ei saa teettää työtä kuin opetusmielessä kohtuullisen ajan, se oli muistaakseni 4 tuntia. 15v tyttärenpoika oli jo työharjoittelussa viime kesänä, ja oli hyvin innoissaan. Tähän suuntaan on siis jo otettu askelia, se työharjoitteluviikko on vain joskus vaikeeta saada, kun lapsia on paljon ja palkallista työtä ei taas ole. Palkatonta on sitte enempi, just vanhusten palvelu ja sen tapasta. Pieni palkka pitää tietty maksaa kaikille, muuten tulee epätasa-arvo ja juuri tärkeitä töitä aletaan vieroksua, ehkä tässä piilee vastaus miksi vanhusten hoito on heikkoa, sitä ei arvosteta kun on pieni palkka. Sama on myös lastenhoidossa. Tämä on niin hyvä kirjoitus ja murre tekee siitä vielä hyvin elävän ja lämpimän, että ei muuta kuin eteenpäin. Lapsissa on tulevaisuus on hienoa asettaa heidän etusijalle. Kiitos tästä postauksesta.
Loppuun voisit lisätä, että haasteen saa ottaa kuka haluaa lukijoista. Tämä voi kirvoittaa muitakin aiheita mitä todella voitaisiin tehdä.

Kirlah kirjoitti...

Tervehdys kaikille. niin kauan kuin olen ollut opettajana, olen miettinyt, että ns. hyvinvointiyhteiskunta on rakentanut itselleen mahdottoman järjestelmän.
Koulutus on tärkeää, ilman muuta, muuten meillä ei olisi tätä korkeaa elintasoa. Mutta pitäisi uskaltaa tehdä muutoksia vallitseviin oloihin nopeammin kuin mitä rattaat nykyään pyörivät.

sirokko kirjoitti...

Ihan selvää ajateltua asiaa, sopis tosiaan ruveta miettimään päättävälläkin taholla. Tosiasiahan on, ettei pelkällä teorialla ja turhan(kin) luennalla pitkälle pötkitä, monilla aloilla koulutus ei vastaa työn vaatimuksia. Tällä systeemillä opittaisiin elämän muitakin realistisempia ja inhimillisempiä taitoja.
Kiva postaus, murrekin oli ihan ymmärrettävää :)

Marja-Leena kirjoitti...

Hyviä ideoita. Lapsille olisi kyllä työnteon opettaminen tärkeää. Murkkuvaiheessa energiaa voisi purkaa muuhunkin kuin pelkkään kirjaviisauden pänttäämiseen.

Tuima kirjoitti...

Kannatusta virran tältäkin rannalta! Ja nyt kun meillä on uusi innokas presidentti, eikun aloitetta muhimaan.

Forex Alert kirjoitti...

Loppuun voisit lisätä, että haasteen saa ottaa kuka haluaa lukijoista. Tämä voi kirvoittaa muitakin aiheita mitä todella voitaisiin tehdä