torstai 3. marraskuuta 2011

Etäopetuksen riemuja

Koulussa on kolmet etäopetuslaitteet, ja kaikki ovat tietysti erilaiset. Itse olen vuosikausia opettanut yksillä ja samoilla laitteilla, mutta tässä jaksossa jostain syystä yksi tunti viikossa onkin eri luokassa. Väittävät, että nämä laitteet olisivat helpommat ja yksinkertaisemmat käyttää kuin ne, joihin olen tottunut.

Olin oikein laittanut paperille pitkän listan, mitä nappia kullonkin painetaan ja missä järjestyksessä, kun yhteys avataan. Lista muuten on loputtoman pitkä: virta päälle, tv päälle, dokumenttikamera päälle, katossa oleva videotykki päälle. Sitten otat käteen kolme eri kaukosäädintä ja yrität niistä arvailla, millä säädetään mitäkin asiaa: omaa kameraa, etäoppilaitten kameraa, äänen voimakkuutta, mistä laitteesta lähetetään kuvaa: opettajasta, oppilaista, dokumenttikamerasta, videolta, tietokoneelta vai mistä muusta taivaan ja maan välillä. Ja ennen kaikkea: millä säätimellä otetaan yhteys etäpaikalle.

Periaatteessahan ja teoriassa kaikki tietysti kuulostaa selvältä ja yksinkertaiselta. Ihminen, joka aina kaiken osaa ja tietää, ei tietysti voi käsittää, että tällaiselle poropeukalolle ja dementoituneelle sattuu muistikatkoksia. Mutta onneksi oppilaat ovat niin mahdottoman viisaita ja erinomaisia ja joistakin on muodostunut peräti luotto-oppilaita. Hehän joutuvat käyttämään laitteita ihan itsenäisesti suurimman osan päivästä, jos opetus tulee muualta. Sieltä vain omalta paikaltaan oppilas kylmän rauhallisesti selittää minulle, mitä pitää tehdä.

Pari esimerkkiä:
-Dokumenttikamera näkyy vain meille itselle, mutta ei etäpaikkakunnalle. Omaa muistilappua selatessa ei ilmene, mitä pitää tehdä. "Sammuta se laite välillä ja aloita alusta. Ei se muuten toimi", kuuluu ohje oppilaalta.
-Etäpaikkakunnalla näkyy vain ikkunaa ja lattiaa, oppilaita ei ollenkaan. "Paina siitä ja siitä napista, sitten siitä ja siitä, mutta älä tästä, niin voit kääntää niiden kameraa!"
-Omalla paikkakunnalla ei näy dokumenttikamera. "Mitä minä nyt teen?" kuiskaan hätäpäissäni oppilaalle. Se on nopein tapa päästä kohta saksankin salaisuuksiin käsiksi. "Paina input!" Otan siis kaikki kolme kaukosäädintä ja seison neuvottomana. "Ei sitä voi niistä säätää, pitää painaa videotykistä katossa sormella!" No voisikohan oppilas ehkä itse painaa, koska istuu lähempänä!
-Kuva jumettuu paikalleen ja ääni puuroutuu. "Katkaise kaikki virrat ja ota yhteys alusta asti uudelleen". Näinkin joutuu tekemään useinkin, mutta yhteyttä ei voi ottaa heti uudestaan, vaan on pidettävä minuutin tauko, muuten on sama vika edessä uudelleen.

Eivätkä nämä ole kuin pieni osa jokapäiväisistä sattumuksista. Useimmiten tilanteista selvitään parissa sekunnissa, mutta ei ole epätavallista, että koneiden kanssa askaroidessa on tuntia päässyt kulumaan jo kymmenenkin minuuttia. Näin tapahtui viimeksi eilen. Kaksoistunti piti alkaa kahdeksalta. Juuri tuohon samaan aikaan sattuu etäoppilailla olemaan päällekkäin pakollisia muita kursseja, joten ei aina ole varmaa, tulevatko he juuri saksantunnille. Osa oli luvannut tulla, mutta yhteyttä ei saatu millään.

Onneksi olin ymmärtänyt ottaa puhelimen luokkaan mukaan ja soitin. Yksi oppilas oli tulossa saksaan, mutta hän oli ollut myöhässä. Hän yritti ottaa puolestaan yhteyttä tänne päin saatuaan koneet käyntiin. Mutta hän ei muistanut, että juuri meidän tähän luokkaan ei nykyään enää voi ottaa yhteyttä sieltä päin, vaan meidän täytyy ottaa yhteys sinne. Ja tällaisesta väärästä yrityksestä koneet jumittuvat, joten ne on sammutettava kaikki kokonaan ja aloitettava pitkä prosessi uudestaan. Sitten taas turha soittoyritys ja soitettava oppilaalle, mikä jumettaa. Ja ilmenee, että oppilas odottaakin etäopetuksen alkamista eri luokassa kuin tavallisesti. Hän on mennyt vahingossa väärään luokkaan.

Kaikkea tätä on tapahtunut ja vielä paljon muutakin. Ja jos joku kysyisi, miten etäopetus on sujunut, on vastaus: tänä syksynä koneet ovat toimineet hyvin, ei ongelmia. Ei siis ongelmia, koska kaikesta on selvitty kotikonstein. Ei ole tarvittu kuin kerran alkusyksystä kutsua "asiantuntija" kaupungista ihmettelemään. Asiantuntija lainausmerkeissä siksi, että usein käy niiden kanssa niin, että tulevat tänne asti kovalla päivärahalla, näpelöivät koneita päivän ja ilmoittavat, että eivät ymmärrä, mikä vika niissä on. Ja usein jättävät jälkeensä vielä uuden vian, jota ei ennen ollut.

6 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Hm. Kaikesta päätellen meillä on harvinaisen helpot systeemit (kahdet ja ne on keskenään ihan samanlaiset). Tänä syksynä ei ole vielä ollut minkäänlaisia ongelmia. Ne ongelmat tietysti tulevat sitten kun miä olen poissa (Tampereen messuilla) ja sijainenhan ei tiedä laitteista mitään muuta kuin sen minkä olen ohjeisiin kirjoittanut.

Kirlah kirjoitti...

Villasukka:
asiaa todella auttaisi se, että laitteet joka luokassa olisivat samanlaiset, sekä se, että myös toisen paikkakunnan koneet olisivat samanlaiset. Mutta kun meillä on ongelmana se, että yhteistyötä on aloitettu tehdä alun perin ihan eri paikkakuntien kanssa monta vuotta sitten ja laitteita hommattu vähitellen ja pikku hiljaa.

Tästä seuraa, että joka paikkakunnan koneet ovat eri-ikäiset ja erimerkkiset. Eivät aina sovi hyvin yhteen.
Ja sitten vielä käyttäjät erilaiset ja eri-ikäiset :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Minun piti ihan myötätunnosta sinua kohtaan pyyhkiellä hikihelmiä otsastani.
Ilkeesti muistui samalla lukuisia työssäni tapahtuneita koneiden tilttauksia mieleeni vuosien takaa.
Raivokas hampaita kirskutteleva ja tultasylkevä asiakas edessä ja tietokone-neuvojaexpertti (alan sanaston tietenkin täydellisesti osaava ja sitä tietenkin täydellisesti käyttävä) opas puhelimen toisessa päässä jossain Helssingissä.
Asiakas ei saa raha-asioitaan hoidettua.
Asiakkaalle ei kelpaa minkään valtakunnan selitykset.
Asiakas pitää sinua sakeena (osuu osittain oikeaan).
Asiakas pitää koko postilaitosta turhana laitoksena (osuen tietämättään oikeaan. Nythän ko. laitosta ei enää juurikaan ole).
Ähh...umpf...öhhh...
Ei, täytyypä keittää kymmenkahvit!
Siunausta vaan sinulle kaikkiin tuleviin etä-juttuihin! :)

Kirlah kirjoitti...

Kaisajouppi: kiitos myötätunnosta. Arvaa vain, montako litraa hikeä minäkin olen saanut vääntää puseronselkämyksistä :)

Olisikohan elämä sittenkin helpompaa, jos ei olisi mitään kompuuttereita keksittykään koskaan. :(

Aila kirjoitti...

Minäkin olen sivusta seurannut lukiomme etätuntiongelmia, kun työparinani tänä syksynä on ollut kollega, jolla on talossamme pisin kokemus etäopetuksesta. Niinpä häntä tullaan usein kyselemään avuksi...

Kirlah kirjoitti...

Aila: kyllähän videoneuvottelulaitteet ovat viimeisen päälle ja toimivat tietysti suurissa firmoissa, mutta ei koululaitoksessa :(