tiistai 26. huhtikuuta 2011

Entisajan kasvatusta

Sain kaverilta vanhan kirjan, jossa kerrotaan vanhankansan kasvatustavoista. Kasvatuksen alalle kuin alalle on olemassa myös sananlasku, jotta tavat pysyvät hyvin muistissa. Ensinnäkin tytöille ei ole annettu mitään arvoa, vain poika on merkinnyt jotain, lieneekö niin kovin vieras ajatus nykyäänkään! "Vuohi vaivaisen eläin, tyttölapsi onnettoman". Eräässäkin talossa emäntä oli synnyttänyt viidennen tyttölapsen, jolloin isäntä tokaisi: "Minä menen ja poltan saunan, kun sinä munit niitä tyttölöitä vaan".

Rinnasta vieroittamiseen on käytetty monenlaisia keinoja. Rintoja on voideltu pahanhajuisella voiteella, äiti puettu mörön näköiseksi tai lapsi lähetetty naapurin hoiviin "kikkivieroolle" tai "nisävierulle", myös "nännävierulle". Eri nimitykset tietysti eri puolilla Suomea. Maanittelua ja pelotteluakin on käytetty: "Syö leipeä ettet aina tissiä lolloa!"

Ellei lapsi ollut oppinut kävelemään vielä yli kaksivuotiaanakaan, hänet laitettiin seisomaan "reikätuoliin", tuoliin, jonka keskellä oli reikä. Tälläkin tuolilla on eri murteissa erilaisia nimityksiä: reikäjakku, -rahi, - tooli, aukkotuoli, krenkku ja kränkky sekä Aleksis Kiven Seitsemässä veljeksessä laukkutuoli. Myöhemmin reikätuoli oli kätevä "lapsenvahti", kun lapsi laitettiin reiästä seisomaan, ei tämä päässyt minnekään äidin käydessä asioilla. Kun lapsi pääsi omin neuvoin hivuttautumaan pois reikätuolista, tuolia käytettiin lapsen pöytänä: lautanen reiän päälle, jolloin se ei päässyt kaatumaan. (Pakko mainita, että meillä ennen kotona Pohjanmaalla krenkku oli navetan seinustalla oleva teline, johon maitotonkat laitettiin kuivamaan ja tuulettumaan).

Eri äänteiden oppimiseen on käytetty monenlaisia loruja. Kaikkien tuntemien "Ärrän kierrän... tai Hattulan pappilan... lisäksi vaikkapa: "Ristorenki riihen perässä kärrin pyöriä tervoomassa" tai "Rotat repivät rovasti ruustina retonkise röijy rikki". R:n ja s:n lisäksi on opetettu myös äng-äännettä: "Kengät, länget, kangaspuut hangella seistä kängättää". Laihialla on opetettu jopa f-äännettä tällaisella sanayhtymällä: "flöijyn flaku". (flöijy=tuuliviiri, flaku=lippu).

Omien vanhempien sekä muiden vanhempien ihmisten sana on tietysti ollut aina laki. Omia vanhempia oli teititeltävä, muuten lapsen katsottiin olevan huonosti kasvatettu "päässilmäinen". Vielä minun oma mummoni teititteli omia vanhempiaan. "Koivuniemen herra" eli koivunoksa on seissyt oven raossa aina valmiina pientä rangastusta varten, useimmiten lapsen itsensä hakemana, "Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa".
"Sinun tahtosi on minun taskussa" on myös ollut käypä sanonta,  jopa niin myöhän kuin oman tyttäreni ollessa alaluokilla 1980-luvulla, tuolloin opettajan sanomana.

Mielenkiintoista minusta on, että kirjan mukaan joillakin paikkakunnilla ei ole vielä ollut olemassa tervehdystapoja juuri ollenkaan 1900-luvun alussa. Vieras vain tuli sisään ja istui muitta mutkitta lakki päässä penkille istumaan, samoin poistuttiin hyvästiä jättämättä. Jos muualta tullut tervehti, häntä katsottiin mitään sanomatta ihmetellen, kun ei tiedetty, mitä pitäisi sanoa.

Ja niin hiljan on Suomi tullut alas puusta, että vielä omasta lapsuudestanikin 1950-luvulta  muistan, kuinka joku naapuri saattoi tulla tupaan tervehtimättä, istuutui penkille ja alkoi muitta mutkitta tupakoida. Tai 1970-luvulla juuri muutettuamme tälle paikkakunnalle entisten asukkaitten tilalle, sisälle tuli kerran vanha mies, istuutui eteisen tuolille eikä sanonut mitään. Ihmettelimme kovasti, kuka mies oli ja miksi tuli meille, mutta odotimme miehen tekevän puhealoitteen. Hetken istuttuaan mies havahtui, nousi ylös ja lausui: "Minä taisinkin tulla väärään taloon!"

Tässä oli vain murto-osa kirjan annista. Kirjassa on rutkasti mielenkiintoisia asioita mm. työhön opettamisesta, siitä mistä lapset tulevat, mitä seuraa kiroilusta tai valehtelusta, ruuan syömättä jättämisestä ja niin edelleen. Lapset ovat olleet myös kovia kärttämään kirkkoon pääsyä, mikä nykynuorista kuulostaa vallan uskomattomalta. Mutta hiljaisella tapahtumaköyhällä maaseudulla asuessa eivät lapset ole kovin paljon saaneet uusia virikkeitä. Kirkkoonpääsy on ollut suuri tapahtuma, joka on antanut elämyksiä pitkäksi aikaa. Tätäkin intoa ovat vanhemmat käyttäneet omiin tarkoituksiinsa maanitellen: "Tuo nyt puita, pääset jouluna kirkkoon!"

Kirja:
Veikko Ruoppila: Kansa lastensa kasvattajana. Werner Söderström Osakeyhtiö. Porvoo 1954.

8 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Kyllä näitä nykymetodeitakin joskus viälä ihmetellään ja päätä niille pyöritellään :)

Anonyymi kirjoitti...

Teitittelemisestä on olemassa kamalasti luuloja, ja kaikki vääriä.

> Omia vanhempia oli teititeltävä

Epäilen vahvasti, eli en usko. Muistanpa jonkun 1800-luvun alun lähteen (jossain Turussa kirjoitettu), jossa sanottiin, että _Suomessa_ kaikki teitittelee, vain jossain maaseudulla on vielä vastarintaa. No, sitten kun alkoi oikeita tutkimuksia ja dataa esiintyä, niin kas kumma: asia ei ollut ollenkaan näin. Varmaan jotkut harvat piireissä elävät koittivat laittaa teititellen, eivät ihmiset yleisemmin. Yleinen tapa Suomessa on ylipäätään välttää suoraa puhuttelua. Sitten Itä-Suomessa periaatteessa sinutellaan _kaikkia_. Länsi-Suomessa puhuttiin kolmannessa persoonassa: "Onko isällä paha?" (näin Täällä pohjantähden allaa muistista lainaten). Kokonaiskuva on tietysti hiukan monimutkaisempi, mutta teitittely vaan ei ole ollut suomalainen tapa, ja siksi se on tänä päivänäkin niin vieras asia ihmisille, vaikka mitä nämä väittävät.

> Vielä minun oma mummoni teititteli omia vanhempiaan.

Kokonaiskuva on tietysti hiukan monimutkaisempi, mutta teitittely vaan ei ole ollut suomalainen tapa, ja siksi se on tänä päivänäkin niin vieras asia ihmisille, vaikka mitä nämä väittävät.

Täytyy muistaa, että vaikka joku lähde (kirja, sukulaiset) on tuntunut aikanaan ehkä hyvinkin totuudenmukaiselta, niin sensuurista luopuminen ja muu tutkimus on tuonut uutta tilalle.

Kirlah kirjoitti...

Isopeikko: sen uskon, ja yritetään etsiä taas jokin "uusi" kasvatuskeino, joka kuitenkin on ollut käytössä ties missä vaiheessa ihmiskunnan historiaa.

Anonyymi:
kirja, josta kerroin, käsittelee kansan kasvatustapoja sananlaskuihin ja sanontoihin perustuen eli minusta tuntuu, että jostain 1800-luvulta 1900-luvun puoliväliin. Ei kuitenkaan tunnu olevan kovin looginen tai tarkka ajanmäärittelyssä.

Mistään ei ilmene tarkkoja aikoja, milloin mitenkin on puhuteltu. Kuten noista kohteliaisuustavoistakin ilmeni, on varmaan alkuperäinen kansan tapa ollut, että ei ole tervehditty. Vasta "sivistyksen" myötä tervehdysfraasit tai hatun pois ottaminen ovat tulleet käyttöön.
Näin ollen on myös ilmeistä, että alun perin kansa ei ole liioin teititellyt, mikä tapa tai vaatimus on tullut vasta myöhemmin kansan sivistämisen myötä.

r:n ja s:n opettaminen loruin on vanhaa, mutta ei ole ollenkaan varmaa, onko esim. äng-äänteen opettaminen loruin tullut vasta koululaitoksen myötä, tämän epätietoisuuden toteaa kirjakin.

En muista, luinko hiljattain tästä kirjasta vai jostain muualta, että lasten ruumiillinen rankaiseminenkaan ei ole aina ollut käytössä. Useilla alkuperäiskansoilla sellainen on tuntematonta.
Vasta keskiajalla sellainen on yleistynyt lukemani mukaan täälläkin, ja varsinkin koululaitoksen myötä.

Pitäisikin aina muistaa, että kun puhutaan ilmaisusta "vanhakansa", se on kovin laaja käsite, ei yllä kaikkien vuosisatojen yli. Joskus se tarkoittaa 1500-luvun ihmisiä, joskus näyttää tarkoittavan eilistä päivää!!

Kirlah kirjoitti...

Vielä äskeiseen muistui lisää:
Alkuperäisissä kielissä ei välttämättä ole kaikkia piirteitä, mitä muissa kielissä. Kun esim. kielitieteilijät löytävät jostain viidakosta uuden kielen, eikä siinä ole tervehdys- tai puhuttelufraaseja, kielitieteilijät keksivät ne itse, tällaista tapahtuu vielä nykyäänkin.

Onhan suomen kieleenkin tullut d-äänne ihan sen takia, että kielitieteilijät kirjoittivat alkuperäisen the-äänteen paikalle d:n. Ei missään murteessa ole alkuperäistä d:tä.

En tiedä enkä muista äkkiä faktoja, mutta uskon siten hyvinkin, että anonyymi saattaa olla oikeassa teitittelynkin suhteen. Jos tutkijan omassa kielessä on ollut teitittely, on se ollut pakko ympätä suomeenkin, kun kieltä on tutkittu. Tai siis Agricola saksan tai ruotsin mallin mukaan ottanut meillekin.

P.S. eihän ainakaan Savossa edes sinutellakaan: "Eikö se nyt saa sitä kanavaa vaihdettua!" Tai: "Manta siivoaa vain nurkatkin!"

vilukissi kirjoitti...

Voi itkut, sain pitkän kommenttini taivaan tuuliin. No, mutta perusasia siinä oli, että olemme melkoisen nuori kanssa, loppu viimeksi, kun niitäkin vielä mahdollisesti elää, jotka ovat sen kirjan kirjoittaneet ja oppeja toteuttaneet. Aina jaksan hämmästyä, miten maailma on muuttunut. Ja joku päivä me olemme sitä "vanhaa kansaa"...ja meidän touhujamme ihmetellään.

Kirlah kirjoitti...

vilukissi: näinhän se menee aina maailmanhistoriassa yhtenä aaltoliikkeenä. Aina uusi sukupolvi hylkää edellisen toimintamallit, "keksii" jälleen uudet, jotka itse asiassa ovat olleet jo ikivanhoja ehkä, ja taas seuraava halveksii edeltäjien oppeja.

Lisäisin vielä tuohon kommenttisi häviämiseen:
Olen huomannut, että jos kirjoitan pitkiä kommentteja, ne aina poikkeuksetta häviävät taivaan tuuliin. Ilmeisesti on joissain asetuksissa määritelty liian lyhyt aika kommentin kirjoittamiseen.

Siitä syystä olen alkanut kopioida hiirellä tekstin varmuuden vuoksi pitkälti kirjoittaessani ennen julkaisemista, ja sitten kommentin hävitessä otan vain uuden kommenttilaatikon, liitän valmiin tekstin uuteen kommenttilootaan ja julkaisen.

Liisa kirjoitti...

Olen kantapään kautta oppinut tuon mainitsemasi kommentin varmuuskopioinnin. :)

Minusta tuntuu, että tapakasvatus ja muukin muuttuu nykyään entistä nopeammin. Mikä on sukupolven pituus vuosissa nykyään? Pienten lasten vanhemmille on tarjolla kovin paljon ristiriitaista kasvatustietoa eikä tämä verkko siinä ole todellakaan avuksi.

Hauskaa vappua!

Kirlah kirjoitti...

Hauskaa vappua, Liisa, sinullekin!
Ja mitä kasvatukseen tulee, en todellakaan haluaisi olla äiti 2000-luvulla, varsinkin kun kasvattaminen ei ollut helppoa viime vuosisadan lopullakaan.
Toisaalta mietin aina sitäkin, että nykyisten lasten vanhemmat ovat itsekin eri aikakauden lapsia kuin esim. minä. Nykyvanhemmilla saattaa ollakin keinoja selviytyä. Paitsi sitten ne, jotka ovat ihan hukassa omankin elämänsä kanssa.