keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kummaa ajatustenjuoksua

Ihmisten ajatustenjuoksun ristiriitaisuus syntymäpäivienkin vieton suhteen ei aina sovi minun kaaliini. Jos haluaa ohittaa merkkipäivänsä hiljaisuudessa, luulisi  henkilön todella niin tekevän. Mutta ei. Joku laittaa lehteen oikein suurin kirjaimin "En juhli merkkipäivääni eikä kahvipannu ole kuumana 15. kesäkuuta kello 15." Mitä tarkempi ajankohta yms. saattaa tietenkin olla tietoisesti laadittu vitsikkääksi kutsuksi. Mutta eräskin tapaus oli, että henkilö oikein  suureen ääneen toitotti olevansa matkoilla eikä haluavansa muistettavan tapausta mitenkään. Jälkeen päin sitten vain kuului valituksia, että eipä kukaan muistanut urheiluseurastakaan, vaikka oli puheenjohtajana monta vuotta. Eikä Martatkaan edes korttia lähettäneet. Eikä se ja se suvainnut tulla käymään, vaikka oli kakkuakin varattu.

Pohjalaiset kun ovat jääräpäisiä, ainakaan heihin eivät vaikuta mitkään kiellot, jos kerran ovat syntymäpäiville päättäneet mennä. Äidille kävi kerran niin, että hän oli lähettänyt synttärisankarille lahjan ehdottomista kielloista huolimatta. Mutta kohtasipa äitikin kerrankin vertaisensa vastustajan. Parin päivän kuluttua hän oli saanut lähettämänsä lahjan avaamattomana takaisin. Eipä äiti hätkähtänyt, kääri paketin uudelleen postin vietäväksi, ja sankari sai jälleen vastaanottaa paketin. En ole kuullut, mitä lahjalle on sen jälkeen tapahtunut.

Kun tämän kaiken muistin, olin jo muutaman kuukauden aina välillä muistuttanut pohjalaisille sukulaisille, että itse en vietä merkkipäiviä. Ja olinpa vielä ankarasti kaikkia kieltänyt meille tulemasta sinä päivänä. Ei muuten olisi kieltoa tarvinnut, mutta kun minä onneton olin sopinut sen saksaslaisvierailun samanaikaisesti, ei meille olisi mahtunut mihinkään nukkumaan eikä minulla olisi ollut aikaa seurustella  kunnolla oikein kenenkään kanssa. Olisivatko astiatkaan riittäneet, olisi joku joutunut syömään vaikka kissankupista.

Mutta kerrankin on sana mennyt perille, ja äiti tulee toisen sisareni kanssa meille vasta nyt pääsiäiseksi. Minusta tämä on oikein hyvä ratkaisu. Kun huomenaamulla työnnetään ulkomaalaiset linja-autoon, on iltapäivällä odotettavissa sukulaisvierailu. Pääsiäisen vietto voi alkaa.

2 kommenttia:

kato nyt tätäkin kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä!

(Tutulta kuulostaa myös kahvitarjoilusta kieltäytyminen. Eihän nyt minua varten tarvitse vaivautua. Mutta sitten vähän harmittaa, jos ei saakaan mitään.)

Kirlah kirjoitti...

kato nyt tätäkin: ihmisten kanssa kommunikointi on todellista taiteilua. Miten ottaa selvää rivien välistä toisen ajatuksenjuoksusta, mitä tämä todella tarkoittaa kaikkien fraasien takana. Siinä todella pulmaa.