Viikko vierähti Lapin-matkalla. Ja kuten arvata saattaa, yhdessä viikossa ehtii tapahtua vaikka mitä ja ehtii nähdä, ihastella tai kauhistella kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa. Otan kuitenkin vain muutaman otoksen sieltä täältä tähän.

Aavasaksa on niitä nähtävyyskohteita, joihin on jo kauan tehty matkoja. Enpä olisi uskonut, että siellä mitään erikoista onkaan. Mutta on siellä, kannattaa mennä. Korkealla harjulla kulkee pitkospuut, joita pitkin on helppo kävellä. Maisema on epätodellinen tai kuin jostain sadusta: valtavien kivilohkareiden seassa pitkospuita kulkiessa kelopuut ja "taivaanpainamat" puut kumartelevat kuin haamut puoleesi. Hyviä eripituisia reittejä vaellusmatkaa silmälläpitäen.

Tunturikoivuihin ja vaivaiskoivuihin olen ihastunut jo edellisellä Lapin-matkallani. Koivujen seassa voisin kävellä vaikka kuinka kauan. Tällä kertaa vain ei ollut varattu juuri vaelluksille aikaa. Ihastuin Norjan puolella Kautokeinossa tällaiseen vanhaan hautausmaahan, joka oli kuin hautalehto, luonnontilainen tunturi- ja vaivaiskoivujen keskellä, luonnonmukaisia polkuja.

Toista oli samaisen paikkakunnan uusi hautausmaa. Jokainen kivi täsmälleen samanlainen, erilaisuutta ei näköjään suvaita, ei liioin luonnonmukaisuutta. Sama vaikutelma tuli joistakin Suomen puolella olevista hautausmaista.

Norjan Altassa on kalliopiirrosmuseo, johon ehdottomasti kannattaa mennä. Museorakennuksen multimediaesitysten lisäksi on ehdottomasti kierrettävä pari kilometriä pitkä tällaisin pitkospuin varustettu reitti kalliomaalauksilta toiselle.

Ja kalliomaalauksia on valtavasti reitin varrella. Kuvattuina on lähinnä ihmisiä, poroja, lintuja, veneitä... Kertakaikkisen hieno käyntikohde.

Ja mitä pohjoisemmaksi menimme, sitä jylhemmiksi ja kauhistuttavammiksi maisemat kävivät. Kohteena oli Nordkapp, Euroopan pohjoisin kärki, jonne on tehty retkiä jo 1700-luvulta lähtien. Mutta lieneekö onni, etten tiennyt, miten pöyristyttävä ja karvojanostattava matka sinne on.
Alkumatka oli ollut monipuolinen ja maisemat erikoisia ja upeita. Mutta päästäksemme majapaikkaamme Honningsvågiin, joka sijaitsee jo sen saaren eteläkärjessä, jolla Norkappkin, piti kulkea usean tunnelin läpi. Ei se vielä mitään, mutta pisin eli 7 km pitkä tunneli kulkee meren alla ja kaveri oli joutua paniikkiin keskellä pimeyttä meren alla. Hän kun pelkää ahtaita paikkoja ja juuri silloin oli hänen ajovuoronsa.
Minä puolestani olin joutua paniikkiin yllä olevan kaltaisissa paikoissa. Tämä kuva ei ole vielä mitään, se on iisimmästä päästä, sillä pahimmissa paikoissa ei ole mahdollisuutta pysähtyä kuvailemaan. Mutta kuvittele tuo vuori vielä jyrkemmäksi ja korkeammaksi, tie vielä kapeammaksi ja ylös päin nousevaksi, kuvittele tie myös ilman kaiteita ja meri vierelläsi hurjan paljon alemmaksi ja ihan jyrkäksi. Herra paratkoon, jos täältä elävänä selviää, selviää vaikka mistä. Kun ajoin tietä ylös päin ja näin edessäni vain taivasta ja alhaalla ammottavan tyhjyyden, olin myös vähällä panikoitua. En tiedä, miten siinä tapauksessa olisi ollut mahdollista sieltä selvitä. Mutta me teimme sen!

Olen ihastunut myös poroihin, joita juoksenteli tien yli sekä Suomen että Norjan puolella. Tässä matkalla Nordkappiin.

Ja mitä siellä oli? No ei itse asiassa ainakaan maisemista aavistustakaan. Vahva sumu kohtasi meidät perillä. Jo loppumatkasta alkoi olla sumua, mikä oli omiaan nostattamaan kauhun tunnetta. Vai oliko onni, ettei kaikkia karmeimpia paikkoja nähnytkään, uskalsi paremmin ajaa. Ihmettelimme, miten jatkuvasti rahdattiin bussikaupalla turisteja huipulle ja sieltä pois. Mutta nythän olikin keskikesä ja ihmiset halajavat nähdä keskiyön auringon. Honningsvågissa oli parikin valtavaa risteilyalusta, joilta virtasi ihmisiä aivan mustanaan busseihin.
En tiedä, mitä ulkomaalaiset turistit ajattelivat, kun tulivat kaukaa eivätkä sitten nähneetkään sitä pääkohdetta. Mutta ei meitä ainakaan haitannut. Meistä tuo sumu itsessään ja matka sinne oli ehkä enemmän kokemisen arvoinen kuin pelkkä aava meri. Tunnelma oli kyllä aavemainen, kun perillä ei yhtään tiennyt, mihin pitää mennä ja mitä siellä on. Onneksi oli laitettu kiviä kuin helminauhaksi maahan. Niitä kun seurasi, en minäkään päässyt eksymään.
Olihan siellä valtava turistikauppakin, elokuvia maisemista, Thai-museo ja kaikenlaista muuta paikkaa, joissa monta kassaa takoi rahaa uumeniinsa. Itse emme ostaneet mitään, sillä kammoamme ihmistungoksia.

Laxelvistä 35 km pohjoiseen Trollholmssundissa oli meren muovaamia dolomiittipylväitä, norjalaisten peikoiksi kutsumia. Paikalle vie päätieltä poikkeava kiemurainen sivutie, jolla lampaita laumoittain, mutta ah, niin ihanan söpöjä karitsoja emoineen.
Autolta on noin puolen kilometrin kävelylenkki, joka kulkee tällaisten maisemien halki meren äärellä.
Tässä oli vain muutama otos mahtavasta ja antoisasta matkastamme. Mutta turistioppaista voivat kiinnostuneet lukea lisää.