keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Vaakakupissa miinukselle

 Tänään alkoivat tunnit vasta ruokailun jälkeen, mutta menin koululle jo ruokatunnille. Opehuone oli pimeänä ja lukossa, mutta niinhän se yleensäkin on, jos kaikki opet ovat tunnilla. Menin ruokasaliin jo ennen edellisten tuntien loppumista, että ehdin ottaa ruoan ennen oppilasruuhkaa. Vasta siellä havaitsin, että kouluhan oli tavallista hiljaisempi, eikä linjastolla ollut ruokaakaan. Voi kauhea, onkohan tänään koulua ollenkaan, jospa onkin lauantai! Hiippailin hämilläni pois. Löysin sentään opo:n huoneestaan ja sain vasta nyt tietää, että koko yhtenäiskoulu oli jossain missä lie eikä tulisi edes syömäänkään.

Olen ollut kolme päivää kuumeessa ja eilinen oli kaupunkiopetuspäivä, joten olin ihan ulalla tapahtumista. Olihan siellä meille parille lukion opelle ja kymmenelle oppilaalle ruokaakin, mutta se tuotiin vasta kellon soitua esille. Turhaan ehdin jo hätäillä.

Minulla piti olla kakkosluokkalaisille ruotsia, ja olikin, mutta en tiedä, olisiko kannattanut mennä koko kouluun. Alkajaisiksi oppilaat ilmoittivat, että meillä on sitten vain yksi tunti, toisella tunnilla on oppilaskunnan kokous. Luulin minua vedettävän nenästä ja sahattavan silmään ja vietävän valon taakse (föra bakom ljuset), kuten ruotsalaiset sanovat, mutta totta se oli. Olisi ehken ollut mukava tietysti, jos jossain olisi ollut mainintaa asiasta muuallakin. 

En saanut sitäkään tuntia sitten pidetyksi kumminkaan niin kuin halusin, sillä dokumenttikamera jumettui kertakaikkisesti. Ei lähtenyt käyntiin enää millään. En voinut näyttää oppilaille mitään seinälle. Mitenkähän huomenna etäopetuksessa. Enpä taida murehtia etukäteen. Tulin tunnin jälkeen niine hyvineni kotiin odottelemaan, että pääsisin sinne takaisin. Alkaa opekokous kolmen tunnin kuluttua. Minun päiväni ovat tällaista yhtä odottelemista nykyään. Mihinkään pitempään projektiin ei voi ryhtyä, kun päiväni ovat paloitellut pieniksi palasiksi.

Pienen kuuntelunkin ehdimme sentään ottaa, ja teille piristykseksi yksi hauska juttu ennen seuraavia negatiivisia asioita:
Kuuntelutekstissä kerrottiin, että Tove Jansson asui i lusthuset,  josta myöhemmin tuli Muumitalo. Eräs oppilas kysyi että mitä ihmettä, asuiko Tove Jansson ilotalossa.
No ei sentään. Lusthus on huvimaja ja ilotalo on glädjehus. Tähän oppilas vähän ironisesti, että onhan se hyvä tietää tuokin ero. Niin oli minustakin. Hyvä erottaa sanat, jos aikoo mennä ilotaloon, niin ei joudu vahingossa mihinkään sireenimajaan. Tähän taas keksi joku toinen, että eihän se haittaa, jos se on seireenimaja.

Eivät ole positiiviset asiat saaneet minussa vähään aikaan kirjoitusinspiraatiota blogiin, mutta nyt on pakko kirjoittaa, kun kaikki kääntyy miinusmerkkisten asioiden puolelle. Muutamana viime päivänä ovat useat muutkin asiat "vastustaneet ko Puumalan ukkoo" kuten savolaiset sanovat. Pohjalaiset puolestaan kiukuttelevat hiiltyneinä vastuksista, että "kyllä taas niin tihkaasoo" tai "takkuaa" tai "kivestää".

Eilen meni minulla koko aamupäivä, kun yritin päästä Sanomapron sivuille oppilaille tarkoitettuun materiaaliin käsiksi. Olin saanut rehtorilta rekisteröintikoodin, mutta en keksinyt sillekään loppupeleissä mitään käyttöä.

Ennen oli niin helppoa, kun oppilas sai opettajalta avainkoodin, jonka sitten syötti avaimen kohtaan, ja materiaali aukesi simsalabim. Nyt jouduin soittamaan asiakasneuvontaan, jossa nuoren kuuloinen henkilö tuntui äänestä päätellen kyllästyneensä selvittämään monille asiakkaille ja lupasi laittaa sähköpostia. Tulihan sieltä ohjeet, ja sain luoduksi "työhuoneen" ja sain viereen ilmestymään uuden avainkoodinkin, mutta kun kokeilin avaimen toimivuutta oppilaana, ei sillä pääse mihinkään. Minun pitäisi muka luoda vielä oppilaille rekisteröintitunnuksetkin, mutta missään ei sanota mihin ja miten.

Tulin kolmen tunnin tappelun jälkeen siihen tulokseen, että pärjätkööt oppilaat ilman lisämateriaaleja. Ellei kustantamo saa sivujaan helpompikäyttöisiksi, antaa olla. Nyt olen nimittäin kuullut, että kaikki muutkin ovat taistelleet samojen asioiden kanssa. Ei kukaan muukaan ole onnistunut. Sitä paitsi netti ja muut välineet pursuavat niin paljon lisämateriaalia opiskeluun, että ei se elämä ole tuosta yhdestä sivustosta kiinni.

Eilen kivesti muutenkin. Oli kaupunkipetuspäivä, ja nyt mies lähti mukaan ostamaan kännykkää. Ei toiminut illalla kännykkä. Tänään operaattorillesoiton jälkeen ilmeni, että myyjä oli unohtanut aktivoida sim-kortin. Mutta ei toiminut puhelin ennen kuin oli soitettu toinenkin kerta operaattorille. Siellä kännykkäkaupassa muuten oli ihmistä kuin meren mutaa, ja jo ovella piti ottaa  jonotusnumero. Ei ihme, että myyjälläkin jää asiat puoleen tiehen, varsinkin kun joku toinen asiakas tunki väliin omaa asiaansa ja sitten yksi eukko työnsi päänsä meidän kainalosta vahtaamaan, minkälaista puhelinta ollaan ostamassa. Varmaan myyjä luuli mummoa meidän omaksi mummoksi.
Kauppakeskuksessa erään toisen operaattorin puodissa kolme ukkoa odotteli tyhjänpanttina asiakkaita. Ei olisi tarvittu jonotusnumeroita eikä kainalon alta kurkkivia mummoja. Mutta ovat näköjään muutkin suuttuneet kyseiseen firmaan niin kuin minäkin.

Eivät vastukset tähän loppuneet, hui hai. Eilen aamupäivällä jo kävin yrittämässä lunastaa paikallisesta R-kioskista lippua tanssiesitykseen. Lunastuksella oli jo kiirekin, sillä tänään viimeistään se piti lunastaa. Ei onnistunut, ei kuulemma tunnistanut kone paikallista R-kioskia. Onneksi olin lähdössä kaupunkiin, menin siellä lippupisteeseen, ja lunastin liput. Sitten muistin, että voinhan maksaa jo yhdet varaamani konserttiliputkin, vaikka lunastus on vasta 1.10. Mutta siihen kone kuulemma ilmoitti, että varaus on peruuntunut ja joku on jo varannut meidän paikkamme! Mitä?! En mitenkään voi ymmärtää asiaa. Katsoimme, olisiko muita vapaita paikkoja, ja jostain parvekkeelta mahdollisimman kaukaa vielä sai pari paikkaa. Pakko oli ottaa ne, vaikka en käsitä tuota tapahtunutta. Mihinkään ei voi luottaa, ei varsinkaan koneisiin, eikä ihmisiin nyt ainakaan.

 Ai niin, vielä yksi juttu sieltä kaupungista. Koska ensi maanantaina on jo ruotsin yo-kuuntelu, otimme kuuntelutehtäviä heti tunnin alkajaisiksi. Ja en muista, onko minun tunnilla ennen tapahtunut, mutta nyt kävi niin, että yksi oppilas nukahti kesken kaiken. Minun kannaltani tämä on otettava siltä kannalta, että tulipahan sellainenkin koetuksi.

En kyllä yhtään ihmettele, että oppilaat ovat väsyneitä. Heillä on ollut koko päivän teoriaopetusta, ja ruotsi alkaa vasta vähän ennen kahta iltapäivällä ja sitä on kolme oppituntia yhteen menoon! Toisekseen, yo-kuuntelut ovat tosi yksitoikkoisia ja monotonisia, vaikka otinkin vain puoli tuntia, enkä koko neljääkymmentäviittä minuuttia minkä ne kestävät. Toisaalta ajattelen, että olisi luullut olevan oppilaalla suurempi motivaatio juuri ennen varsinaista yo-koetta harjoitella.

Nyt on aikaa kulunut jo niin paljon, että minun on lähdettävä sinne opekokoukseen. Olisi ollut vielä positiivisia juttuja, mutta ei kerkeä eikä ehdi eikä jouda.

7 kommenttia:

kaisa jouppi kirjoitti...

Minun käy aina niin, että kun alan sieraimet mustaa savua käryten kirjoittamaan kaikenkarvaisista kivestämisistä ja ylipääsemättömistä krukoomeista, niin ne unohtuvat, tai ainakin kultaavat reunuksensa.
Hetkisen kuluttua, kun paksut sormet ovat tanssahdelleet näppäimistöllä, asiat kirkastuvat ja muuttuvat jopa hassuiksi.
No, eivät tietenkään IHAN kaikki, mutta ne saavatkin mädäntyä mielessä, tai olla MÄRÄNTYMÄTTÄ.

Koneiden (kännyköiden, tietokoneiden tms.) pelittämättömyys saa kyllä hermot riekaleiksi. Silloin kannattaa ottaa tavallista hikisempi kahvakuulasessio. :(
Myönnän, että sinulla se luokan edessä tuskin kovin helposti, jos ollenkaan, onnistuu.
Aina auttaa se, jos laittaa luuvitoset ristiin ja rukoilee. :D

Anonyymi kirjoitti...

Et sentään itte nukahtanut. Minäpoloinen nukahdin viime keväänä ja vielä kaksi kertaa... Oppilaat katsoivat pimennetyssä luokassa elokuvaa, jonka olen itse nähnyt noin sata kertaa. Istuin luokan perällä ja nojasin päätä seinään ja havahduin kauhukseni siihen, että "pää putosi" eteenpäin. Ensimmäinen ajatus oli, olinko peräti kuorsannut!?! Mutta kun kukaan ei päätään kääntänyt, niin rauhoituin. Vähän liikaa, sillä kohta havahduin jälleen siihen, että olin nukahtanut.

Tulipa tämäkin koettua. Näin anonyyminä voinee tunnustaa.

Rosina kirjoitti...

Tapahtumia kerrakseen!
Kerroit, että jossain sanotaan "kyllä taas niin tihkaasoo" tai "takkuaa" tai "kivestää".
Minulle on vain yksi noista tuttu sanonta, se takkuaminen.
Joka pitäjässä on omat sanontansa, sen olen tullut huomaamaan.

Vallaton mummeli kirjoitti...

No on sulle sattunut miinuksia yhdelle päivälle, vaikkakin kyllä joistakin saapi hauskuutta puserrettua :)

Kirlah kirjoitti...

Kaisa Jouppi: minäkin olen huomannut, että kun negatiivisista asioista kirjoittaa näin näkyville, ja ne saa väännetyksi paremmin positiivisiksi (!?) ja ne voi alkaa ottaa siltä kannalta, että tulipahan tuollainenkin koetuksi. Näinollen jaksaa sitten taas puurtaa paremmin eteen päin.

anonyymi: en ole itse nukahtanut koskaan tunnilla. (tietääkseni) En arvaa päästää kontrollia repsahtamaan :)

Rosina: ihme, ettet ole kuullut noita muita, sillä tuntemillani pohjalaisilla vähän väliä pakkaa tihkaasta!

Vallaton: eihän sitä ihminen jaksa, jos ei niitä miinuksia yritä väkisin vääntää plussiksi.

Liisa kirjoitti...

Eläköön tämä suomalainen verkkotoimivuus. Kyllä niillä suunnitellut lukuisat valinnaiskielet tullaan tulevaisuudessa etäopettamaan!

Uloskirjoittamisen terapeuttisuudesta olen samaa mieltä. Jaksamista!

Kirlah kirjoitti...

Liisa: juu, en usko muuten, että enää 20-30 vuoden kuluttua meillä Suomessa on käytössämme enää minkäänlaisia koneita. Kaikki kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Nettikin olisi hieno asia, jos kaikki toimisivat vain hyvään suuntaan.