sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Onnen hetkiä

 Sirkan blogista olen saanut Hyvänmielenhaasteen. Pitäisi mainita kymmenen asiaa, jotka saavat hyvälle mielelle.

Sattuipa sopivasti tämä haaste, sillä muistan, miten pari viikkoa sitten keskiviikkona koin erityisen onnentunteen. Minulla oli silloinkin tavallista pitempi koulupäivä: aamukahdeksalta kaksoistunti etäopetusta,  neljä yo-valvontaa ja illalla vielä espanjaa. Yo-valvontojen välissä oli vapaatunti, jolloin kävin tunnin kävelyllä huikaisevan kauniissa ja kirkkaassa auringonpaisteessa. Päivän päätteeksi vielä samaisessa auringossa kotiin kävellessäni oikein analysoin, miksi tunsin itseni niin tyytyväiseksi.
-minulle on tärkeää saada aikaan jotain hyödyllistä. Ja nyt oli koko päivä valjastettu tähän tarkoitukseen.
-ihminen tarvitsee valoa, ja nyt oli kerrankin tilaisuus päästä siitä myös nauttimaan.
-myös liikunta antaa ihmiselle energiaa, ja valon myötä tuntui liikuntakin tepsivän kaksinverroin.
-minulle on tärkeää nähdä edes joskus työn tuloksia. Koulun jälkeen virkkasin klipsilaukkua, joka alkoi näyttää jo ihan oikealta laukulta. (Kuvia klipsilaukuista tulossa joskus).
-kansalaisopiston tunnit ovat kuin harrastus, vaikka se onkin työtä. Siellä tapaa muitakin kuin koulumaailman ihmisiä ja saa askaroida rakkaitten kielten parissa.
-Olin erittäin tietoinen myös siitä, että tämän täyteläisen päivän jälkeen seuraa neljän päivän vapaa ja siihen liittyvät ohjelmat, mikä toi kai suurimman tyydytyksen.

-Hyvän mielen tuovat myös tietysti läheiset ihmiset: perhe, omaiset, ystävät, kaverit, työkaverit, oppilaat, opiskelijat,blogikaverit.Tuskin aina ymmärrämmekään, miten tärkeitä muut ihmiset ovat, he kun ovat aina siinä lähettyvillä. Onneksi ovat.
- Hyvän mielen voi tuoda mikä vain pieni asia. Juuri viimeksi olin onnellinen eilen, kun sain käsiini Katja Ketun kirjan Kätilö. Tähänkin liittyy jotenkin hyödyn tunne: vaikka olen ollut jo neljättä päivää uppokumossa viltin alla, sain luetuksi kirjan, sain sivistetyksi itseäni. Ja jopa vielä niin, ettei se vienyt aikaa muulta hyödylliseltä :) Oli muuten hyvä kirja, huomattavasti parempi kuin Rosa Liksomin Hytti no 6, josta en tykännyt.
-ja iloita voin vaikka siitä, että tänä aamuna kuvasin mustarastaan pihastamme. Siitä minulla ei vielä ollutkaan itse otettua kuvaa.

Tähän pitäisi haastaa viisi bloggaajaa jatkamaan ja kertomaan omista hyvän mielen tuovista asioista. Osa aikomistani haastettavista oli jo haasteeseen vastannut, joku oli blogitauolla. Minun mielestäni tällaiseen positiiviseen asiaan pitäisi kaikkien ottaa osaa, mutta mainitsenpa nyt vaikkapa seuraavat: kaisajoupinblogi, allun blogi, tuulan turinat, vihreät niityt, aikatherine.

5 kommenttia:

sirokko kirjoitti...

Tuo huikea onnen tunne, mikä joskus hulmahtaa päälle niin että rintaa pakottaa, tiedän, se on ihanaa! Useimmiten se juuri tapahtuu ulkona kävellessä..

Kirlah kirjoitti...

Sirokko: kiva kuulla ihmisillä olevan onnentunteita. Niistä vain ei kukaan yleensä kerro ääneen. Ympäriltä kuulee vain valitusta.

Tuula kirjoitti...

Paljon kiitoksia haasteesta, Vastattu on :).

mm kirjoitti...

Tämä haaste on ollut todella hyvä. Sen avulla huomaa, kuinka paljon hyvää elämässä on. Ne asiat eivät ole sinäsnsä aina suuria juttuja, mutta auttavat huomaamaan, että pienissä on vara parempi :)

Kirlah kirjoitti...

Tuula: kiva. Ja on jo katsottukin.

mm: Kova totuus on, että riemu on revittävä niistä olemassa olevista olosuhteista. Niihin on tyytyminen ja niistä yritettävä löytää ne ilonaiheet ja jos on jokin negatiivinen asia, yritettävä laittaa se sivummalle, ettei se pääse hallitsemaan liikaa.