sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Sähkön orjia


Uskomatonta, miten olemme tulleet riippuvaisiksi sähköstä. Luulin, että minua ei sähkön puuttuminen haittaisi, muistan nimittäin vielä lapsuudesta ajan, jolloin sellaista ihmettä ei ollut.
Monta viimeaikaista myrskyä olemme henkilökohtaisesti säästyneet pitkiltä sähkökatkoilta, pisimmät ovat olleet pari tuntia. Mutta tänään olimme juuri aikeissa alkaa ruoanteko, kun tuo elintärkeä asia meiltä vietiin.

Ei hätää, meillä on puuhella tällaisia tilanteita varten, joten ei kuin tuli hellaan ja pannut liedelle.
Oli onneksi päivänvaloa, joten näki ilman keinovaloa sulatella ruokaa kirjan parissa.
Mutta kun parin tunnin kuluttua tulimme päivälenkiltä, alkoi jo sisätiloissa hämärtää. Otimme vettä talteen, jos vesilaitokselta menee myös sähköt ja vedentulo loppuu. Ei vieläkään hätää. Kahvitkin saatiin puuhellalla, onneksi on oltu kaukaaviisaita ja säästetty vanha suodatin juuri tällaisia tilanteita varten.

Mutta kun ei nähnyt enää lukea eikä ratkoa ristikoita ikkunankaan ääressä, kehotti mies minua laittamaan valot, ei vain muistanut, ettei sähköä ole. Otin taskulampun ja menin vintin peränurkasta penkomaan joululaatikosta kynttilöitä. Taskulamppu sammui, tietysti virta loppui. Käsikopelolla tulin portaat alas, ja laitoin taskulampun pistorasiaan latautumaan! Pöljä, turha luullakaan, että sinne virtaa menisi.
Muistimme, että meillä on oikein hyvä iso valaisin, sellainen, joka valaisee melkein kuin huoneessa olisi valot. Innoissani lähdin taas vintille, mutta siitäkin loppui virta, eihän sitä ole vähään aikaan tarvittu. Mies etsi laturin - jaa eihän sitä voinutkaan laittaa latautumaan.

Otin tablettitietokoneen ajankulukseni, mutta se ilmoitti alkajaisiksi, että on kytkettävä kone pistorasiaan, virta loppuu kohtsillään. Ja muutenkin se oli jo eilisillasta lähtien temppuillut, ei päästänyt nettiin. En tiedä vielä, onko palvelinlinkissä vika vai minun koneeni mitätön. Mies ihmetteli, miksen mene tietokoneelle. Ei raukka muistanut taaskaan, ettei se ole mahdollista - sellainen pikkuasia kuin sähkö puuttuu. Ainut asia, mikä oli hiljattain ladattu, oli kännykkä.

Onneksi meillä alakerta lämpiää pääasiassa puilla, joten ei kylmä tullut, mutta vessa ja eteinen alkoivat jo viiletä sähkön puutteessa, samoin vintin huoneet. Ruokia vietiin nyt ulkoeteiseen, sillä se oli kylmempi kuin jääkaappi. Ei sitten voinut katsoa televisiotakaan, kylläpä se nyt olisi ollut tärkeä, vaikkemme siitä muuten niin kauheasti perusta. Olemme aina luulleet, ettei televisio ole meille tärkeä. Laitoimme pöydän täyteen kynttilöitä ja yritimme lukea kirjaa.

Ja sitten yhtäkkiä ne sähköt vain tulivat. Voi maailma, miten olomme muuttui onnelliseksi. Aamullinen pyykkikin oli lionnut koneessa päivän, ja kone rumpsahti käyntiin innoissaan. Heti aloimme katsoa televisiotakin, olkoon ohjelmassa mitä on. Oikein ihmettelen itseäni, miten minustakin on tullut mukavuudenhaluinen. En olisi arvannutkaan. Ja tämä ei sentään ollut mikään pitkä katkos. Näkemättä jäi, miten me olisimme illan viettäneet pimeydessä ilman nykyvempaimia. Olisimmekohan tälläkin hetkellä jo sängyssä unten mailla.
Nyt ei jouda enää kirjoittaa, täytyy mennä katsomaan Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa :)

6 kommenttia:

Sirokko kirjoitti...

Tätä olenkin odottanut, kokemuksia sähkökatkoista sielläkin päässä! Meillähän niitä on ollut vähän väliä pidempiäkin ja jossain vaiheessa mietin jopa miten sokeat saavat aikansa kulumaan jatkuvassa pimeydessä.

Kirlah kirjoitti...

Sirokko: olen hyvin tietoinen siitä, että meidän kokemuksemme ovat mitättömiä verrattuna siihen, että juuri tälläkin hetkellä on vielä kuulemma yli 60 000 taloutta ilman sähköä. Eli pari vuorokautta! Ja edellisen myrskyn jäljiltä jotkut olivat 2 viikkoa ilman tuota elintärkeää asiaa.

Sokeista puheen ollen: Mies muuten mainitsikin siinä vaiheessa, kun emme nähneet enää lukea, että nyt jos osaisimme lukea sokeain pistekirjoitusta, ei meillä olisi ongelmaa :)

Mutta minä aloin miettiä toden teolla, mitä minunkin lapsuudenkodissani on tehty siinä vaiheessa, kun pimeys on langennut jo neljältä. Itse olin vielä niin pieni öljylamppujen aikaan, että ei ole mitään muistikuvaa. Olen ollut noin seitsemänvuotias, kun sähköt ovat tulleet.
Pakko soittaa äidille ja kysyä.
Tietysti navettatöihin on silloin mennyt suuri osa illasta, mutta ei suinkaan koko iltaa.

Annikki kirjoitti...

Äitini puhui hämärän laskeutuessa aina joskus, että vietetään "hämäränhyssyä" eli istuskellaan vain, ei tehdä mitään. Koetan aina joskus opetella tätä "ei tehdä mitään". Se se vasta vaikeaa tekemistä onkin. Itse kukin tunnistaa tämän, että pitäisi "tehdä jotain" - koko ajan. Esimerkiksi tänään aamupäivällä halusin levähtää hetken ja istua aloillani. Mutta varasin eteeni ristikon ja pistin telkkarin auki. Tosiasiassa en seurannut telkkaria, en edes tiennyt, mitä siellä tapahtuu (en ainakaan jälkikäteen olisi voinut kertoa mitään siitä) enkä välttämättä miettinyt ristikkoa - mutta enhän voinut nyt siinä istua tollottaa vaan. Tosin ristikko sitten hetken kuluttua vei mennesssään.

Kirlah kirjoitti...

Annikki: luulen ihmisten ennen juuri siten oleilleenkin aika paljon, ihan vain levon kannalta ottaneet. Kun on tehty ruumiillista työtä, ei siinä kai ole niin ihmeitä jaksanut tehdäkään. Ja aika paljon on käyty naapureissa iltaa istumassa, eihän siinä jutellessa ole paljon valoja tarvittu.
Muistan sellaisen, että kun tuli naapureita käymään, vanhemmat pelasivat heidän kanssaan korttia tai koronaa.
Mutta jos ei ole ollut vieraita, mitä sitten? En ole vielä saanut soitetuksi äidille kysyäkseni.

Sirkka kirjoitti...

Kyllä niin olemme tottuneet näihin sähkövempaimiin, että ei osaa kuvitellakaan mitä tehdä ilman niitä. opettavaisia nämä sähkökatkot! Hämärän hyssyä minäkin muistan vietetyn ennen vanhaan, istuttiin vain perheen kesken ja juteltiin, kuka mitäkin tunsi olevan sanottavaa, vanhemmat kertoivat tarinoitaan ja me lapset kuunneltiin etupäässä. Ne olivat tosi mielenkiintoisia hetkiä. Siinä vierähti helposti muutama tunti. Muuten puuhella on nykyaikana pelastus katkojen aikana.

Kirlah kirjoitti...

Sirkka: todella opettavaisia. En olisi uskonutkaan, että olemme todella niin riippuvaisia.
Tietysti sitä tulisi jotenkin toimeen, jos olisi pakko, olemme yrittäneet varautua kuten juuri puulämmityksen kanssa, mutta siltikin. Totuttelua vaatisi sähköttömyys.