Ihmiset kiertelevät usein ympäri Suomea ja maailmaa ja ovat tyytyväisiä, että onpa tullut sivistystä kerrakseen. Mutta kun joku kysyy lähiseutujen nähtävyyksistä tai oloista, meneekin sormi suuhun. Lähinurkkia ei ole koluttukaan. Niin on käynyt tässä itse kullekin. Lähdimme siitä syystä kiertämään Saimaan ympäri, mitä ei jostain syystä ole tullut tehdyksi koskaan, vaikka muuten on kaikenmaailman kolkkia nuohottu, ja vaikka Saimaan ympäri -ajotkin on kuuluisa tapahtuma. Saimaan lounaispuolen kunnat olivat ennestään jopa ihan tabula rasa, joten alkoi uteliaisuus vaivata, mitä siellä oikein onkaan. Ja näistä käymättömistä on pari sentään naapurikuntiakin! Mutta kun ne ovat valtaisan järven takana, on kuin ne olisivat ihan eri maailmasta.
Eiväthän Suomen kirkonkylät juuri toisistaan poikkea: Samat pankit, huoltoasemat ja koulut koristavat kirkonkylää kautta maan ja joka kirkonkylässä aina virastotalo se kaikkein komein, upein ja mahtavin, seuraavina kirkot ja kolmantena komeudessaan taitavat tullakin liikenneympyrät. Mutta aina joka paikassa on kuitenkin jotain pientä ja ihmeellistä, kun vain sillä silmällä katsoo. Voihan sitä huvitella vaikkapa naureskelemalla, miten hauskoja kaljakapakoiden nimiä onkaan keksitty kuten Pökkäri-pubi Ristiinassa. Tai ihmetellä tienviittojen outoja nimiä ja arvuutella, sattuisiko paikkakunta olemaankin vaikka entinen saamelaisten asuinpaikka. Jos haluaa tutustua nimistöön enemmänkin, on suunnattava hautuumaalle lukemaan, minkä nimisiä sukuja kullakin paikkakunnalla on alkujaan elänyt. Suu saattaa loksahtaa hämmästyksestä, kun huomaa, ettei Virtasia ja Lahtisia olekaan joka paikka täynnä. Onko tullut vastaan sellaistakaan sukunimeä kuin Kauria? Eräälläkin hautuumaalla taisi olla tavallisin sukunimi.
Ristiinassa on käyty oppilaidenkin kanssa, kuuluisilla kalliomaalauksillakin ja Pien-Toijalan talomuseossa. Mutta Pietari Brahen läänityksen hallintorakennusten raunioiden (v. 1656) olemassaolo oli jäänyt minulta tähän saakka pimentoon. Raunioilta on upea näkymä ja kalliolla on ristiinalaisen Suomen-sodan sankarin Dunckerin muistokivi. Yläkuvassa Mikkelistä siirretty Gränna-talo. Vieressä kesäteatterialue samaan tyyliin.
Suomenniemi, Suomen pienin sisämaan kunta, oli minulle ennen käymätön paikka. Ja kannatti tämäkin käydä korkkaamassa. Asukasluku vain noin 800. Kesällä kuitenkin asukasluku kolminkertaistuu, kuten kaikissa näissä Saimaan alueen kunnissa. Käki tuli voimakkaasti esiin kaikessa turistikamassa, ja ilmeni että se on Suomenniemen vaakunalintu. Pieni ihminen ilahtuu aina eniten kaikesta pienestä ja helposti käsitettävästä, vaikkapa yllä olevasta liikennemerkistä tai siitä, että komean auringonkukkapellon vieressä oli kyltti: "Saa poimia mukaansa". Harmi, että matka oli vasta alussa, muuten olisimme poimineetkin. Eikä unohtaa sovi ihanaa tätiäkään, joka puodissa kertoi kaikkea mukavaa kunnasta.
Oma kokemuksensa oli myös matka Suomenniemeltä Savitaipaleelle. Juuri tuolle matkaosuudelle sattui kaatosade. Ja melkein koko tie oli hiekkatietä, ja edessä jyryytti jokin saksalainen pelkuri kolmeakymppiä koko matkan. Ohittamaan ei päässyt, kun tie oli niin mutkainen ja mäkinen, että harvoin sellaistakaan näkee, vaikka olen juuri sellaisiin tottunut. Ja sade oli välillä kuin seinä, pakko pysähtyä. Ja kun päästiin liikkeelle, saimme taas kiinni tuon saksalaisen.
Vähän ennen Savitaipaletta oli Partakoski hienoine koskineen ja kivisiltoineen. Sade oli juuri loppunut, joten saatoimme nousta ihailemaan ja kuvailemaan komeita näkymiä. Jonkin matkan päässä eteen päin Kustaan-sodan muistomerkkiä, ja heti sen perään mahtava Kärnäkosken linnoitus. Se oli kyllä hieno ja vaikuttava. Tämä kannatti ehdottomasti nähdä, ja ylhäältä aivan käsittämättömän hienot näkymät järvelle. Alueen pitävät siistinä pörröisen villaiset elävät ruohonleikkurit, kokonainen lammaskatras.
Savitaipalekin on yhtä kaunis kuin kaikki muutkin vesistökunnat. Harmi, että ABC on tunkenut itsensä joka paikkaan samoine formaatteineen ja ruokalistoineen ympäri Suomen. Omaperäisyys häviää maaseudultakin.
Linnavuoria on Suomessakin valtavat määrät. (Niitä nimitetään myös mäkilinnoiksi). Kuivaketveleen Linnavuori Taipalsaarella kuuluu muutamien tunnetuimpien joukkoon. Eihän kuva taaskaan kerro mitään, noista portaistakin näkyy kuvassa vain yksi neljäsosa. Joten heikkojalkaisilla alkaa polvet tutista noususta. Harmi, että metsää on aina joka paikassa niin paljon. Ei näkynyt ylhäältä kuin metsää, metsää ja taas metsää. Yksi pieni kolmio järveä pilkahti jostain raosta. Pakostakin järveä on täytynyt näkyä ennen paljonkin, jos nämä linnavuoret kerran ovat olleet tähystyspaikkoja vihollisen varalle.
Eikä Taipalsaarelta ole kuin kivenheitto Lappeenrantaan, jossa sentään olen käynyt useinkin. Turistin kuuluu aina mennä Lappeenrannassakin sataman lähellä sijaitsevalle linnoitukselle, joka myös on komea ja hieno vanhoine rakennuksineen, ja pikkuputiikkeineen linnoituksen sisäpuolella.
Uutta oli minulle linnoituksen vieressä sijaitseva hiekkalinna, joka rakennetaan joka vuosi uudestaan. Sekin oli hieno luomus ja erilaisia hahmoja vaikka kuinka paljon. Minulle ei vain ole selvinnyt, kuinka hiekka pysyy kasassa sateella.
Päästäkseen Saimaan ympäri täyden kierroksen, on vielä ajettava myös Joutsenon, Imatran, Ruokolahden ja Puumalan kautta. Nämä olivat tuttuja paikkoja jo ennestään, joten emme niihin kajonneet. Mutta kun olimme sentään koko päivän matkanneet emmekä yhtään vielä käyneet edes ostoksilla, huomasimme Imatralla matkan varrella Suomen Kerta Oy:n tehtaanmyymälän. Eikun sinne! Pääsimmepä sentään tälläkin reissulla hamstraamaan tavaraa: Havin kynttilöitä ja kaikenlaisia kertakäyttöastioita ja lautasliinoja. -No kun halvalla sai :)
